Uutiset

Vaasan seudun Elinvoimastrategia lausuntokierroksella – työ valmistuu syksyn aikana

14.9.2015
-

Elinvoimastrategia tehdään vuosille 2016–2020 ja VASEKin kehitysjohtaja Stefan Råbackin mukaan kyseessä on kuntien yhteinen tahdonilmaisu siitä, miten seudun kilpailukyvystä pidetään huolta.

VISIO MAJBLOMMAN su 20150504Vaasan seudun kunnanjohtajien päätöksen pohjalta käynnistettiin vuoden 2014 alussa yhteisen Elinvoimastrategian laadinta. Elinvoimastrategiatyön tavoitteena on seudun kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistaminen. Strategiatyötä on viety läpi yhteistyössä seudun kuntien edustajien ja VASEKin kesken eri sidosryhmiä kuunnellen.

Elinvoimastrategia tehdään vuosille 2016–2020 ja VASEKin kehitysjohtaja Stefan Råbackin mukaan kyseessä on kuntien yhteinen tahdonilmaisu siitä, miten seudun kilpailukyvystä pidetään huolta.

– Kunnanjohtajien kokous on toiminut strategiatyön ohjausryhmänä, ja työtiimissä tai ”työrukkasena” on itseni lisäksi ollut Susanna Slotte-Kock ja Nina Hautio Vaasan kaupungilta. Strategiatyön tiimoilta järjestettiin viime vuonna työpajatilaisuuksia ja yrityspainotteinen skenaarioseminaari, joista saadun annin perusteella työtiimi on laatinut nyt käsillä olevan ehdotuksen elinvoimastrategiaksi. Tällä hetkellä ehdotus on lausuntokierroksella seudun kuntien lisäksi laajalla sidosryhmäjoukolla, joilta toivotaan kommentteja strategiaan ja esitettyyn toimenpideohjelmaan 15.syyskuuta mennessä, Råback kertoo.

– Tietysti toivomme, että strategiaan voidaan yksimielisesti sitoutua. Strategialla määritellään minkälaiseen kehittämiseen seudulla sitoudutaan ja mihin panostetaan esimerkiksi energiateknologian ja muiden toimialojen osalta, logististen olosuhteiden sekä koulutuksen ja tutkimuksen saralla. 50-sivuinen elinvoimastrategia-asiakirja pureutuu myös usean sivun verran seudun nykytilanteeseen ja esittelee sen jälkeen vision tulevista kehittämisen painopisteistä. Tärkeänä osana elinvoimastrategiaa on sen liitteenä oleva toimenpidelista, josta käy myös ilmi kenen odotetaan esitellyt toimenpiteet toteuttavan, Råback selventää.

Toimenpideohjelma antaa konkretiaa

– Toimenpideohjelma vie elinvoimastrategian konkreettisemmalle tasolle ja siihen sisältyy nyt lausuntokierroksella tehtävä pisteytys. Haasteena on ollut eri tahojen esittämien kehittämistarpeiden laajuuden suuri vaihtelu, mukana on pienempiä jo käynnissäkin olevia toimia ja toisaalta listalla on monivuotisia strategisen tason tavoitteita. Näiden ryhmittely hallittavaksi kokonaisuudeksi on ollut vaativaa ja sitä työstetään vielä syksyn viimeistelyvaiheen aikana. Jatkossa toimenpideohjelma muodostaa tärkeän ohjaustyökalun ja toteutumisen seuranta kytketään suoraan tähän mukaan, Råback kertoo.

Lausuntokierroksen pohjalta työtiimi valmistelee lopullisen strategiaesityksen ja toimenpideohjelman, jotka käsitellään loppusyksyllä kunnanjohtajakokouksessa ja viedään Vaasan seudun Yhteistyöneuvottelukunnan hyväksyttäviksi.

Vaasan seudun elinvoimastrategia, luonnos

Elinvoimastrategian toimenpideohjelman luonnos

 

[contact_member,name=Stefan Råback,id=20,details=Name]