Uutiset

Liiketoiminnan suunnitteleminen kannattaa

24.9.2012
-

Kun uusi ja innostava liikeidea polttelee yritystoiminnan aloittamista suunnittelevan päätä ja näppejä, liiketoimintasuunnitelman tekeminen saattaa tuntua turhalta jarruttelemiselta. Siinä vaiheessa kannattaa kuitenkin malttaa mielensä ja rauhoittua miettimään, miten liikeideaa kannattaa ihan oikeasti lähteä toteuttamaan.

Kun uusi ja innostava liikeidea polttelee yritystoiminnan aloittamista suunnittelevan päätä ja näppejä, liiketoimintasuunnitelman tekeminen saattaa tuntua turhalta jarruttelemiselta. Siinä vaiheessa kannattaa kuitenkin malttaa mielensä ja rauhoittua miettimään, miten liikeideaa kannattaa ihan oikeasti lähteä toteuttamaan.

– Liiketoimintasuunnitelman tekemiseen käytetty aika maksaa varmasti siihen käytetyn ajan, vakuuttaa uusia yrittäjiä neuvova Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian johtaja Tommi Virkama.

Liiketoimintasuunnitelma laaditaan aina ensisijaisesti yrittäjää itseään varten. Selkeä suunnitelma antaa yrittäjälle tietyt virstanpylväät, joilla hän voi mitata hankkeensa etenemistä ja tarkistaa tarvittaessa kurssinsa. Samalla liiketoimintasuunnitelma toimii käynnistämisvaiheessa hyvänä työkaluna yritystoiminnan esittelyyn ja arviointiin, ja se on tuiki tarpeellinen esimerkiksi rahoitusta haettaessa.

Tommi Virkama kehottaa yritystoiminnan aloittamista suunnittelevia varaamaan ajan Startiasta. Sieltä löytyvät eväät myös liiketoimintasuunnitelman laatimiseen.

Tänä vuonna Vaasaan perustetun lemmikkien hautaustoimisto Tähtipölyn yrittäjä Virpi Jumisko on samaa mieltä Virkaman kanssa. – Huolellinen suunnittelu kannattaa, sillä vaikka olisit tehnyt samaa työtä jo aiemmin, pienyrittäjän näkökulmasta asiat näyttävät monesti erilaiselta. Vaikka minä olen työskennellyt taloushallinnon parissa aiemmalla työnantajallani, oman yrityksen talouden suunnittelu tuotti silti melkoisesti päänvaivaa, Jumisko miettii.

Mitä liiketoimintasuunnitelma sisältää?

Huolellisesti laadittu liiketoimintasuunnitelma on dokumentti, josta selviää yrityksen liikeidea, toiminnan tarkoitus, strategia, markkinat sekä taloudelliset ja rahoitukselliset ennusteet. Yleensä liiketoimintasuunnitelma tehdään vuodeksi kerrallaan, mutta taloudelliset laskelmat kannattaa laatia sitä pitemmälle ajalle.

Liiketoimintasuunnitelmaa laadittaessa mietitään, millainen on yrityksen toimiala ja mitä asioita yritys liiketoiminnassaan aikoo tehdä, miten myynti ja markkinointi toteutuvat ja millainen on yrityksen kilpailuetu kilpailijoihin nähden. Samalla mietitään miten yrityksen tuotanto toteutetaan, millaisia tarvikkeita tai työpanoksia siihen tarvitaan ja mistä ne hankitaan, millaisia investointeja toiminta edellyttää ja miten paljon yrittäjän aikaa sitoutuu yritystoimintaan. Suunnitelmasta käy myös ilmi, mistä ja kuinka paljon yrityksen täytyy löytää asiakkaita pystyäkseen toimimaan kannattavasti. Toiminnan suunnittelemisen rinnalla kulkee koko ajan myös talouden suunnittelu, sillä yrityksen pitää ennen pitkää tulla toimeen omillaan.

Lissu-ohjelman avulla liiketoimintasuunnitelmaa
on helppo työstää pala palalta.

Liiketoimintasuunnitelma on myös eräänlainen tsekkauslista, jota tehdessä tulee mietittyä yrityksen perustamisen kannalta tärkeät asiat. Vaikka realistisen liiketoimintasuunnitelman tärkeys korostuu etenkin yritystoimintaa aloitettaessa, siitä on hyötyä myös toimivan yrityksen kehittämisessä ja suunnan määrittelyssä.

Startiasta apua suunnitelman tekemiseen

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK auttaa myös aloittavia yrittäjiä. VASEKin osana toimivan Uusyrityskeskus Startian johtajan Tommi Virkaman päätyönä on auttaa aloittavia yrittäjiä eteenpäin liiketoimintansa perustamisessa.

– Liiketoimintasuunnitelman laatiminen saattaa kuulostaa työläältä, mutta me käymme siihen liittyviä asioita läpi pala palalta. Lisäksi meillä on käytössämme erityisesti meille kehitetty interaktiivinen liiketoimintasuunnitelman laatimisohjelma Lissu, joka helpottaa suunnitelman laatimista, Virkama vakuuttaa.

Internetissä toimiva Lissu on eräänlainen työkirja, jota aloittava yrittäjä täyttää Virkaman tai jonkun muun VASEKin yritysneuvojan opastuksella. Yrittäjän luvalla Virkama voi kytkeä suunnitelman laadintaa mukaan myös jonkun tietyn alan asiantuntijan, jonka neuvoja juuri tämän asiakkaan liiketoimintasuunnitelmassa tarvitaan. Aloittava yrittäjä voi rauhassa tehdä liiketoimintasuunnitelmaa omalla ajallaan ja yritysneuvoja pysyy tarkastamaan sekä kommentoimaan sitä silloin, eikä liiketoimintasuunnitelman tekemiseen tarvitse välttämättä varata yhteistä aikaa.

Eläinten hautaustoimiston Vaasaan perustanut Virpi Jumisko sai Startiasta apua ja neuvoja liiketoimintasuunnitelman laatimisen lisäksi myös muihin yrityksen perustamiseen liittyviin asioihin.

Vaikka liiketoimintasuunnitelma on yrittäjän ohjenuora yritystoiminnan toteuttamisessa, se ei ole kiveen hakattu. Tilanteet voivat muuttua ja liiketoimintasuunnitelma niiden mukana.

– Lissu on hyvä työväline. Minusta on hyödyllistä syöttää siihen toteutuneita kustannuksia ja tarkastella kassavirtalaskelmia myös yrityksen perustamisen jälkeen, sillä moni asia kuitenkin toteutuu vähän eri tavoin kuin on suunniteltu, Virpi Jumisko sanoo.

 

Teksti ja kuvat: Johanna Haveri