Uutiset

Hyrrällä yritys- ja investointitukihakemukset pyörimään

28.5.2015
-

Maaseudun yritys- ja hanketukien haku avautui 11.5. Sähköisen Hyrrä-palvelun kautta voi siis hakea sähköisesti muun muassa maaseudun yritystukia ja osaa yleishyödyllisistä investointi- ja kehittämishankkeista.

KysyttyaLogoMaaseudun yritys- ja hanketukien haku avautui 11.5. Sähköisen Hyrrä-palvelun kautta voi siis hakea sähköisesti muun muassa maaseudun yritystukia ja osaa yleishyödyllisistä investointi- ja kehittämishankkeista. Tukia on tarjolla monenlaisia ja niitä voivat hakea maaseudun yrittäjät, yritystoimintaa aloittavat, julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt sekä maaseudun asukkaat.

– Maaseudun yritystukia eli investointi- tai perustamistukia voivat hakea yritykset muualta Vaasan seudulta, mutta ei vaasalaiset eikä Mustasaaressa Sepänkylän tai Lintuvuoren alueella toimivat yritykset. Varsinaista toimialarajausta ei ole, mutta kuitenkin esimerkiksi kampaajat, kosmetologit tai urakointiyritykset sekä yli 50 työntekijän jäävät näistä ulkopuolelle. On vaikea antaa tyhjentävää vastausta mihin tukea voi saada ja mihin ei, helpointa on, että mikäli mielessä on jokin kehittämis- tai investointihanke, ottaa meihin yhteyttä. Mietitään ja selvitetään yhdessä mitä tukia on mahdollista saada, kertoo yritysneuvoja Mikael Hallbäck VASEKilta.

Uusi Hyrrä-järjestelmä edellyttää Katso-tunnuksia

Hyrra jarjestelma 400pxSähköinen Hyrrä-palvelu edellyttää yrityksen edustajan tunnistautumista Katso-tunnusten avulla. Lue lisää Katso-tunnuksista täältä.

– Kun Katso-tunnukset ovat hommattuna, voidaan aloittaa hakemuksen valmistelu. Tarvitaan esimerkiksi rakennusinvestointia varten rakennuslupa, rakennuspiirustukset, kustannusarviot, yrityksen tilinpäätös kahdelta viime vuodelta ja kunnollinen liiketoimintasuunnitelma, Hallbäck muistuttaa.

– Jos liiketoimintasuunnitelma on valmiina ja kaikki muutkin paperit kunnossa, saadaan hakemus syötettyä Hyrrä-järjestelmään parissa tunnissa. Hieman enemmän menee aikaa, jos liiketoimintasuunnitelmaa vielä työstetään. Me autamme kaikissa prosessin vaiheissa, Hallbäck lohduttaa siltä varalta, että jotakuta alkaa paperityöt hirvittää.

Hallbäckin mukaan kannattaa nähdä vähän vaivaa asian eteen, saatava tuki on usein aika merkittävä. Minimi-investointi, johon voi saada tukea, on 10 000 euroa (tukikelpoiset investoinnit yhteensä), josta tuen osuus on 20 %. Elintarvikekiinteistöön tai -laitteisiin tehtäviin investointeihin tukea voi saada jopa 35 %. Toimiva yritys voi saada perustamistukea kokeiluihin kuten uuden tuotteen tai palvelun kehittämiseen.

– Tuen kohteena olevan toiminnan on oltava kuitenkin yritykselle täysin uutta, yritysneuvoja Antti Alasaari tarkentaa.

Omalla riskillä hommiin

Kun hakemus on jätetty, saa hakija noin viikon sisällä ELY-keskukselta vireilletuloilmoituksen eli vahvistuksen siitä, että hakemus täyttää tuen saamisen minimivaatimukset. Tämän jälkeen esimerkiksi rakennustyöt saa aloittaa omalla riskillä. Varsinainen tukipäätös tulee sitten myöhemmin, tämän hetkisen tiedon mukaan päätösten teko alkaa vasta syksyllä.

Projektiaika on enintään kaksi vuotta ja sen aikana maksatusta haetaan toteutuneisiin kustannuksiin. Rakennushankkeissa maksatusta haetaan useamman kerran, kone- ja laiteinvestoinneissa usein koko summa haetaan kerralla. Maksatushakemus tehdään samassa Hyrrä-järjestelmässä.

– Maksatushakemusvaiheessa olemme taas yrittäjän apuna, muistuttaa Hallbäck lopuksi.

Lue eri yritystukimahdollisuuksista 

[contact_member,name=Mikael Hallbäck,id=12,details=Name-Designation-Phone-Email-MemberPhoto]

[contact_member,name=Antti Alasaari,id=10,details=Name-Designation-Phone-Email-MemberPhoto]

 

Lue muita Yritysneuvojalta kysyttyä -artikkeleita:

Mikä ihmeen Katso-tunnus?

Koska yritys voi myydä sosiaalipalveluja arvonlisäverottomasti?  

Mitä yrittäjä saa irti kassavirta-analyysistä? 

Miten seuraan yritykseni varastoa?