Uutiset

Yrittäjien verkostoitumistapahtumassa Vähässäkyrössä etsitään uutta näkökulmaa

13.5.2015
-

Vähässäkyrössä toimiville yrittäjille tarkoitettu yrityspalveluseteli myönnetään yritystoiminnan kehittämiseen, erilaisiin markkinointikustannuksiin tai asiantuntijapalveluiden hankkimiseen. Palvelusetelillä voi saada 50 % tukea toteutetun kehittämistoimenpiteen kustannuksiin, kuitenkin enintään 2 000 euroa.

Liisa Raty Antti Alasaari 350px

Huom: Vähänkyrön alueen yrittäjien Match-tapahtuma 23.5. on peruttu erilaisten päällekkäisyyksien vuoksi. Uusi ajankohta syksyllä!

Yrityspalvelusetelillä tukea esimerkiksi markkinointiin

Vähänkyrön maaseutuohjelmassa on syksyllä ohjelmassa esimerkiksi maaseutuyrittäjille tutustumismatka, erilaisia yritysinfoja muun muassa keksintö- ja patenttiasioista sekä myös työhyvinvointipäivä.

– Vähänkyrön maaseutuohjelma päättyy vuoden loppuun, mutta vielä ehdimme tehdä kesälomien jälkeen yhtä sun toista Vähänkyrön alueen yrittäjien hyväksi. Nyt onkin hyvä aika miettiä mitä kaikkea yrittäjä voisi tarjolla olevan yrityspalvelusetelin avulla toteuttaa, Alasaari kehottaa.

Vähässäkyrössä toimiville yrittäjille tarkoitettu yrityspalveluseteli myönnetään yritystoiminnan kehittämiseen, erilaisiin markkinointikustannuksiin tai asiantuntijapalveluiden hankkimiseen. Palvelusetelillä voi saada 50 % tukea toteutetun kehittämistoimenpiteen kustannuksiin, kuitenkin enintään 2 000 euroa. Tuki maksetaan jälkikäteen kuitteja vastaan. Tukea on kuitenkin muistettava hakea ennen kuin ryhdytään mihinkään toimenpiteisiin.

– Yrityspalveluseteleitä on myönnetty esimerkiksi yritysimagon rakentamiseen, alihankintapalveluiden markkinaselvitykseen, nettisivujen tekemiseen, ulkomainonnan tai mainoskampanjan toteuttamiseen, taloushallinnon konsultointipalvelujen hankintaan tai messumatkojen kustannuksiin. Yleensä sellaiseen kehittämiseen, mitä yritys ei ole ennen tai tavallisesti tehnyt, hakemukset käsittelevä Räty kertoo.

– Jos nyt ryhtyy toimeen, ehtii vielä hyvin, sillä yrityspalvelusetelillä toteutettavat toimenpiteet pitää olla tehtynä ja maksatushakemukset palautettuna vielä tämän vuoden puolella. Kaikenlaiseen kehittämiseen kannattaa hakea tukea, eikä kehittämisen tarvitse välttämättä tähdätä suureen kasvuun vaan ainoastaan toimintaedellytysten parantamiseen, hän jatkaa.

 

[contact_member,name=Antti Alasaari,id=10,details=Name-Designation-Phone-Email-MemberPhoto]

Lue lisää: VASEK tarjoaa tehostettua yritysneuvontaa Vähänkyrön alueen yrittäjille