Uutiset

Vaasan Gigafactory-hanke sai merkittäviä yhteistyökumppaneita

21.12.2016
-

Vaasa on vahvistanut Gigafactory-hankkeensa kumppaniverkostoa. Akkutuotannon kannalta keskeiset raaka-ainetuottajat Keliber ja Norilsk Nickel Harjavalta ovat mukana hankkeen ympärille rakentuvassa yhteistyöverkostossa.

Raaka-ainetuottajat Keliber ja Norilsk Nickel mukaan koalitioon

Vaasa on vahvistanut Gigafactory-hankkeensa kumppaniverkostoa. Akkutuotannon kannalta keskeiset raaka-ainetuottajat Keliber ja Norilsk Nickel Harjavalta ovat mukana hankkeen ympärille rakentuvassa yhteistyöverkostossa.

Vaasan kaupunki ilmoitti kaksi viikkoa sitten hakevansa Teslan jättimäistä litiumioniakkuja valmistavaa tehdasta, Gigafactorya. Ensimmäisten yhteistyökumppaneiden myötä hankkeessa on mukana maailmanluokan osaamista keskeisistä sähköautojen akuissa tarvittavista raaka-aineista eli litiumista ja nikkelistä.

Keliber Oy on suomalainen litiumtuotannon käynnistämistä valmisteleva yhtiö. Yhtiön suunnittelema tuotantolaitos sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Euroopan merkittävimpien litiumesiintymien läheisyydessä. Yhtiön pitkän aikavälin tavoite on tuottaa 9 000 tonnia akkulaatuista litiumkarbonaattia vuodessa. Litiumkarbonaatti on keskeinen raaka-aine litiumioniakkujen valmistuksessa.

”Vaasan Gigafactory-hanke tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua merkittävään ja pitkälle tulevaisuuteen katsovaan projektiin. Tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä, jotta tämä visionäärinen hanke etenee mahdollisimman rivakasti”, Keliber Oy:n toimitusjohtaja Pertti Lamberg sanoo.

Norilsk Nickel Harjavalta Oy on maailmanluokan nikkelimetallien ja -kemikaalien tuottaja. Yhtiön liikevaihto on noin 800 miljoonaa euroa ja se tuottaa vuodessa 50 000 tonnia nikkeliä. Nikkeliä käytetään esimerkiksi sähköautojen akuissa.

”Vaasan Gigafactory on koko Suomen asia. On hienoa olla mukana näin merkittävässä investointihankkeessa. Tämä on myös innostava esimerkki maakuntien rajat ylittävästä kansallisesta projektista”, Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n toimitusjohtaja Joni Hautojärvi sanoo.

Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry on tyytyväinen Gigafactory-hankkeen herättämään mielenkiintoon. Tukea ja konkreettisia yhteistyötarjouksia on tullut laajalti niin poliittisilta päättäjiltä kuin eri puolilta talouselämää.

”Tästä on tullut koko Suomen yhteinen projekti. Rakennamme parhaillaan organisaatiota ja valmistelemme ensimmäistä yhteistyöverkoston tapaamista tammikuulle. Meillä on erittäin vahva tekemisen meininki”, Häyry sanoo.

Lisätietoja:
Tomas Häyry, Vaasan kaupunginjohtaja, p 040 540 5412
Pertti Lamberg, toimitusjohtaja, Keliber Oy p 040 5991189
Joni Hautojärvi, toimitusjohtaja, Norilsk Nickel Harjavalta Oy, p 050 384 3608

www.gigafactory.fi
www.energyvaasa.fi