Uutiset

”Teette erittäin hyvää työtä seudun eteen” – VASEKin toiminnan kouluarvosana peräti 8,6

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin säännöllisesti toteuttama sidosryhmäkysely lähetettiin toukokuussa noin 180 henkilölle. Vastaajat edustivat elinkeinoelämän organisaatioita, aluekehitysviranomaisia, koulutussektoria ja kehityshankkeiden toteuttajia. Myös kaikkien omistajakuntien kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajistot saivat sidosryhmäkyselyn vastattavakseen.

Piktogrammi kuvana

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin säännöllisesti toteuttama sidosryhmäkysely lähetettiin toukokuussa noin 180 henkilölle. Vastaajat edustivat elinkeinoelämän organisaatioita, aluekehitysviranomaisia, koulutussektoria ja kehityshankkeiden toteuttajia. Myös kaikkien omistajakuntien kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajistot saivat sidosryhmäkyselyn vastattavakseen. Vastausprosentti oli 31.

– Koronavuonna 2020 sidosryhmäkysely jätettiin väliin, mutta saimme nyt verrata tuloksia vuonna 2019 toteutettuun saman sisältöiseen kyselyyn. Erittäin hienoa oli, että olimme vastausten perusteella pystyneet toteuttamaan kaikkia kolmea päätehtäväämme entistä paremmin. Saimme vastauksiakin tällä kertaa lähes 20 kappaletta enemmän kuin pari vuotta sitten, toimitusjohtaja Stefan Råback kiittelee.

Poimintoja sidosryhmäkyselyn tuloksista:

  • Vastaajista 92,86 % oli samaa mieltä tai täysin samaa mieltä siitä, että VASEK on onnistunut työssään hyvin yritys- ja elinkeinopalveluiden osalta. Asteikolla 1–4 keskiarvo oli 3,67 (2019: keskiarvo 3,5).
  • Alue- ja toimialakehityksen osalta keskiarvo oli 3,45 (2019: keskiarvo 3,35)
  • ja seudun markkinoinnin osalta 3,26 (2019: keskiarvo 3,03).

 

  • Väitteen ”VASEK reagoi seudun muutostilanteisiin aktiivisesti” kanssa samaa tai täysin samaa mieltä oli 92,85 % vastaajista, keskiarvo 3,59 (2019: keskiarvo 3,3).
  • VASEKin nähtiin myös tarttuvan aktiivisesti uusiin mahdollisuuksiin (keskiarvo 3,45; 2019: 3,47)
  • ja hahmottavan hyvin tulevaisuuden tarpeet (keskiarvo 3,36; 2019: 3,19).
  • Vastaajat pitivät VASEKia yhteistyökykyisenä antaen sille kyselyn korkeimman arvosanan (keskiarvo 3,73; 2019: 3,61)
  • ja aloitteellisena yhteistyön luomisessa (keskiarvo 3,33; 2019: 3,22).

 

  • Kehittämisyhtiön tavoitteet tunnettiin hyvin (76,79 % vastaajista samaa mieltä tai täysin samaa mieltä).
  • 82,15 % vastaajista tunsi myös tehtävät hyvin,
  • ja kehitysyhtiön toiminnan tuloksetkin oli 73,21 prosentilla vastaajista hyvin tiedossa.

 

  • VASEKin yrityspalveluista tärkeimpinä pidettiin aloittavan yrittäjän neuvontaa (83,93%; 2019: 86,8 %), omistajan-ja sukupolvenvaihdospalveluita (58,93 %; 2019: 44,7 %) ja toimivien yritysten kehittämistä (46,43 %; 2019: 44,7 %). Neljännelle sijalle kiilasi täysin uudeksi vastausvaihtoehdoksi nostettu kiertotalousalan klusterin kehittäminen (32,14 %).
  • Kehittämistoiminnasta vastaajat arvioivat tärkeimmiksi alueelliset strategiat ja ohjelmat (51,79 %; 2019: 68,4 %), edunvalvonnan ja neuvonnan erilaisten rahoituskanavien ja kokonaisrahoitusratkaisujen löytämiseksi (50 %, uusi vastausvaihtoehto) sekä VASEKin omien kehittämishankkeiden toteuttamisen (48,21 %; 2019: 55,3 %).
  • Seutuviestinnän ja -markkinoinnin osalta tärkeimpänä vastaajat pitivät osaavan työvoiman ja uusien asukkaiden houkuttelua seudulle (89,29 %; 2019: 71,1 %), uusien yritysten saamista seudulle (80,36 %; 2019: 73,7 %) sekä EnergyVaasa-klusterin markkinointia (64,29 %; 2019: 78,9 %).

 

Koronan vuoksi sidosryhmäkyselyyn oli nostettu kysymys VASEKin tuesta yrityksille koronaan liittyvissä asioissa. VASEKin neuvontaa eri tukimuotojen osalta, talousneuvontaa sekä näihin liittyvää viestintää pidettiin onnistuneena myös sidosryhmien näkökulmasta.

– Varsinaisena kohderyhmänä olevilta alueen yrityksiltä on asiakastyytyväisyyskyselyiden kautta saatu erittäin myönteistä palautetta korona-haasteisiin liittyvistä palveluistamme, Råback täydentää.

Sidosryhmäkyselyyn vastanneista 60,71 % antoi VASEKin toiminnasta kokonaisuudessaan kiitettävän kouluarvosanan (10 tai 9). Keskiarvo oli nyt peräti 8,61, jossa oli vielä hiukan nousua vuoteen 2019 verrattuna (8,5).

Avoimissa kysymyksissä vastaajat esittivät runsaasti mielipiteitään siitä, mihin VASEKin tulisi kiinnittää erityistä huomiota sekä antoivat vinkkejä havaituista kehittämistarpeista.

– Saimme avoimissa vastauksissa paljon kehuja ja kannustusta, mutta myös erilaisia toiveita. Tulokset antavat meille tärkeää suuntaviittaa siitä, että olemme oikealle tiellä ja mitä painotuksia toimintaamme toivotaan jatkossa. Sidosryhmäkyselyn tulokset on käsitelty yhtiössä sekä hallituksessa, että henkilöstön kanssa ja tuloksia hyödynnetään myös yhtiön strategian päivityksessä alkusyksyllä, Råback toteaa.

 

Tagit: