Uutiset

Stefan Råback 50 vuotta – Kehitysyhtiön toimitusjohtaja painottaa yhteistyötä ja yhdessä tekemistä

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback täyttää 50 vuotta elokuun 21. päivä. Hän viettää koronatilanteen vuoksi merkkipäiväänsä juhlimalla vain perhepiirissä.

Stefan rajattu

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback täyttää 50 vuotta elokuun 21. päivä. Hän viettää koronatilanteen vuoksi merkkipäiväänsä juhlimalla vain perhepiirissä.

Innokkaana kalastajana tunnettu Råback juhlisti syntymäpäiväänsä kesälomansa viimeisellä viikolla Jäämerellä suurten kalansaaliiden äärellä:

– Heti ensimmäisten tuntien aikana meillä oli koukussa yli 1,5 metrinen ruijanpallas, mutta nopeasti päätettiin, että ruokakalaksi sitä ei oteta. Halusimme kalastuskiintiön puitteissa jatkaa koko viikon ja täytimme fileelaatikkomme pienemmillä paltailla, kissakaloilla ja puna-ahvenilla. Sää oli aivan upea koko viikon ja jylhät vuonomaisemat alueella olivat vaikuttavia, Råback kuvailee viikon tapahtumia.

Vaasassa syntynyt, Helsingin yliopistolla opiskellut ja nykyisin Västerhankmossa 1800-luvun lopulta peräisin olevalla sukutilalla asuva Råback on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Hän toimi työuransa alkupuolella reilun kymmenisen vuotta metsäalan koulutuksen ja tutkimuksen, metsätalouden kehittämisen, metsäteollisuuden puunhankinnan ja pitempään puutuoteteollisuuden yritystoiminnan kehittämisen parissa.

– Metsäkeskuksessa olin viiden vuoden ajan johtamassa puutuotealan yritysten Woodpoint-verkostoa, jossa oli parhaimmillaan noin 240 yritystä mukana Kristiinankaupungista Kokkolaan ulottuvalla alueella. Tämä puutuotealan kehittämisyksikkö ja laaja verkosto rakennettiin tyhjästä ja olen siitä edelleen hyvin ylpeä, Råback muistelee.

Aluekehityksen pariin hän siirtyi vuonna 2002 ja toimi kolmen vuoden ajan Pohjanmaan liiton kehittämis- ja elinkeinopäällikkönä. VASEKiin hän siirtyi vuonna 2005 ja on toiminut yhtiössä kehitysjohtajana.

– VASEKin vuosina minulla on ollut keskeinen rooli erilaisten aluekehitysohjelmien ja strategiatyön puitteissa. Näiden viimeisen 15 vuoden aikana olen koordinoinut Aluekeskusohjelmaa ja Koheesio- ja kilpailukykyohjelmaa sekä osallistunut tiiviisti muiden kehitysohjelmien ja seudun Elinvoimastrategian toteutukseen. Näissä kaikissa on vuosien aikana yhteisenä päämääränä ollut taistella sen puolesta, että Vaasan seutu kuuluu valtakunnallisesti A-luokkaan voimakkaasti kehittyvänä alueena. Ohjelmilla on pystytty valmistelemaan ja rahoittamaan monia seudun keskeisiä kehitys- ja investointihankkeita, sekä energiaklusterin osalta, että laajemmin infrastruktuurin ja muiden toimialojen puitteissa.

Råbackin koko työura onkin tähdännyt sekä seudun että erityisesti eri toimialojen ja yritysten kehittämiseen. Hän otti loppuvuodesta 2017 vastaan toimitusjohtajan tehtävän seudun kuntien omistamassa kehitysyhtiössä. Häntä motivoi työssään erityisesti yhteistyö ja yhdessä tekeminen:

– Yhteistyö niin organisaatioiden sisällä kuin niiden välillä, kaupunkien ja maaseudun yhteistyö, suomen- ja ruotsinkielisten yhteistyö ja niin edelleen. Yhteistyön paras muoto on ilman muuta yhdessä tekeminen, silloin syntyy tarvittava luottamus ja pitkäjänteisyys, hän muistuttaa ja jatkaa:

– Vaasan seudun vahva yrityselämä ylläpitää seudun jatkuvaa kehitystä, jota ruokkivat niin oppilaitokset ja tutkimus, logistiset yhteydet kuin alihankintayritysten verkostotkin. Infrastruktuurin jatkuvan kehittämisen lisäksi on panostettava erityisesti alueen myönteiseen väestökehitykseen luomalla houkutteleva asuinympäristö monipuolisine asumisvaihtoehtoineen ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksineen. Tätä työtä tehdään nyt aktiivisesti laajassa kumppanuudessa seudun toimijoiden kesken.

Kulunut kevät ja kesä ovat olleet VASEKissa hyvin kiireisiä koronapandemian johdosta. Yritysten tilanne muuttui monelta osin dramaattisesti ja yhtiö on tarjonnut laajasti neuvontaa tilanteesta selviämiseen ja erilaisten saatavilla olevien tukimuotojen osalta.

– Olemme siirtäneet voimavarojamme vahvasti yritysten avustamiseen kriisistä selviämiseen. Tällä hetkellä jo yli 600 seudun yritystä on ollut asiakkaanamme suoraan koronaepidemian haasteisiin liittyen, minkä lisäksi olemme koordinoineet ja käsitelleet jo 640 yksinyrittäjän tukihakemusta, Råback kuvaa kriisin vaikutuksia.

Kalakuva SraStefan Råback on innokas kalastaja, tässä kalastusreissulla Jäämerellä.

Kalastuksen lisäksi Råback lataa akkuja hiljattain valmistuneella uudella kesämökillä. Veneily ja saaristossa liikkuminen perheen kanssa on sydäntä lähellä, lisäksi erilaiset metsätyöt ovat mieluisaa vaihtelua arjen aherrukseen. Sukutilan viidennestä sukupolvesta eli kolmesta lapsesta kaksi on jo täysi-ikäisiä ja opiskelevat Vaasassa, nuorimmainen lapsi on yläkoululainen.

 

  • Mahdolliset merkkipäiväänsä liittyvät muistamiset Stefan Råback pyytää osoittamaan lahjoituksena lasten ja nuorten kalastusharrastuksen edistämiseen.
  • Lisätietoja antaa Österbottens Fiskarförbund rf / Kalastuksen Talo, marina.nyqvist@fishpoint.net