Uutiset

Pandemian haasteet johtivat Jukajan Ristikolla kehitykseen ja kasvuun

Laihialaisyritys Jukajan Ristikon perustamisesta on kulunut 25 vuotta, ja vuosi 2023 onkin melkein 30 työntekijää työllistävän yrityksen juhlavuosi. Kun kuusi ihmistä yhdisti voimansa aloittaakseen liiketoiminnan vuonna 1998, päätuotteena – aivan kuten nimikin kertoo – olivat kattoristikot.

Jukajan Ristikko 1Jukajan Ristikon kattoristikot tunnetaan koko Suomessa laadustaan ja tarkkuudestaan. Kaikki ristikot valmistetaan mittatilauksena. Viiden osaomistajan omistama yritys työllistää lähes 30 henkilöä ympäri vuoden.

Laihialaisyritys Jukajan Ristikon perustamisesta on kulunut 25 vuotta, ja vuosi 2023 onkin melkein 30 työntekijää työllistävän yrityksen juhlavuosi. Kun kuusi ihmistä yhdisti voimansa aloittaakseen liiketoiminnan vuonna 1998, päätuotteena – aivan kuten nimikin kertoo – olivat kattoristikot. Näin on tänäkin päivänä, mutta myös uusia tuotteita on lisätty valikoimaan, ja viime vuosina kasvu ja kehitys ovat olleet erityisen hyviä, pandemiasta, sodasta, inflaatiosta ja korkojen noususta huolimatta.

Yrityksen salaisuutena on ollut suuri halu sopeutua markkinoille, tuotekehitys ja uuden teknologian käyttöönotto. Laatuun panostaminen on alusta asti ollut A ja O, ja Jukajan kattoristikot ovatkin alalla hyvässä maineessa. Kun pandemia iski, jouduttiin yrityksessä kuitenkin tekemään sopeuttamistoimenpiteitä.

– Matkustaminen loppui kuin seinään, ja sen sijaan ihmiset alkoivat panostaa kotiinsa ja puutarhaansa. Näimme lisääntyneen tarpeen erilaisille piharakennuksille – ladoille ja varastorakennuksille, tynnyrisaunoille, grillikodille ja vastaaville – ja ryhdyimme kehittämään niille omaa tuotantolinjaa. Samalla avasimme verkkokaupan, kertoo myyntipäällikkö Kimmo Lähdesmäki.

Jukajan Ristikko 10– Jukajan Ristikko valmistaa kattoristikkoja sekä omakotitaloihin että rivitaloihin, piharakennuksiin, autotalleihin ja niin edelleen. Niitä myydään kaikkialla Suomessa ja valmistetaan aina tilauksesta, asiakkaiden toiveiden ja mittojen mukaan, myyntipäällikkö Kimmo Lähdesmäki ja toimitusjohtaja Mika Myllymäki kertovat.

Kehitys on jatkunut, ja kesään mennessä yhtiö lanseeraa oman autotallimalliston.

Tämän hankkeen ohella myös muiden puutuotteiden tuotanto on kasvanut. Siihen kuuluu alihankintatyötä muun muassa huonekaluteollisuudelle sekä erilaisia piharakennuksia ja myös joitakin muita valmiita tuotteita.

– Kattotuolien tuotanto on nykyään noin 35 prosenttia liiketoiminnastamme, kun taas piharakennusten osuus on 30 prosenttia ja jäljellä oleva valmistus on muiden yritysten sopimusvalmistusta ja komponenttituotantoa, toimitusjohtaja Mika Myllymäki sanoo.

Kehitykseen kuuluu myös vihreä siirtymä, jonka mukaisesti vaihdettiin jo useita vuosia sitten tuotantolaitosten lämmitysmuodoksi öljyn sijaan jäännöpuista tehtyyn puumurskaan. Tänä vuonna yritys on siirtymässä myös omaan, vihreään aurinkosähköntuotantoon.

– Investointi uusiutuvaan energiaan on nykyään välttämätöntä, Myllymäki uskoo. Asiakkaat arvostavat sitä, ja siitä tulee todennäköisesti sertifointivaatimuskin tulevaisuudessa. Meillä on suuri sähkönkulutus myös kesäaikana, kun tuotanto on korkeimmillaan, joten aurinkopaneeli-investointi kannattaa pitkällä tähtäimellä.

Jukajan Ristikko 6Materiaalien hintojen nousu ja vaihtelu on suuri haaste teollisuudelle – seuraavalla vuosineljänneksellä myytäville tuotteille on vaikea asettaa kiinteää hintaa.

Tukipäätös tuli vuodenvaihteessa, ja ensimmäisessä vaiheessa tuotantotilojen katolle on tarkoitus asentaa kymmenen omakotitalon kulutuksen verran aurinkopaneeleja.

Kehittämisprosessissa on jatkuvasti ollut mukana myös VASEK, jonka yritysneuvoja Antti Alasaari on toiminut jo monen vuoden ajan yrityksen keskustelu- ja yhteistyökumppanina.

– Alasaari on auttanut meitä hakuprosesseissa sekä Business Finlandin pandemian aikaisen kehittämistyön että uusiutuvan energian investointituen osalta. Olemme tyytyväisiä, kun voimme hyödyntää VASEKin palveluita ja osaamista, sanovat Myllymäki ja Lähdesmäki.

Jukajan Ristikko 11Pandemian iskiessä Jukajan Ristikon tuotevalikoimaa päätettiin laajentaa. Ladoista ja varastorakennuksista, grillikodista ja tynnyrisaunoista tuli uusi markkinarako, kun ihmiset alkoivat panostaa kotiinsa ja puutarhaansa matkustamisen sijaan.
– Avasimme piharakennuksillemme verkkokaupan, jonka osuus kaikesta myynnistämme on nyt noin 20 prosenttia, myyntipäällikkö Kimmo Lähdesmäki ja toimitusjohtaja Mika Myllymäki kertovat.

Alasaari puolestaan on vaikuttunut yhtiön kehittämishalukkuudesta ja kyvystä viedä läpi muutoksia aina tarvittaessa.

– Jukajan Ristikko on onnistunut muokkaamaan ja monipuolistamaan toimintaansa sekä luonut kasvua ja kasvanutta liikevaihtoa poikkeuksellisena ja haastavana aikana, hän toteaa.

Teksti ja kuvat: Anna Sand / bySand
Suomennos: VASEK

 

Tagit: