Uutiset

Matkailuyrittäjät kehittävät tuotepaketteja yhteistyössä – yritysryhmähankkeen avulla

27.11.2017
-

Yrittäjä Freddi Skott sai idean yritysryhmähankkeesta kuultuaan maaseutuohjelman tarjoamasta mahdollisuudesta Peter Källbergiltä. Mukaan yritysryhmähankkeeseen Kalle’s Innin lisäksi lähtivät yritykset AWAY Tourism, Qvarken Boat Charter ja Kvarken Nature and Fishing Tours. VASEK puolestaan toimii hankkeessa hallinnoijana ja vastaa hankkeeseen liittyvistä paperitöistä.

Prisma KallesInnMustasaaren saaristossa sijaitsevalla Klobbskatin alueella on käynnissä suuria investointeja: matkailuyritys Kalle’s Inn, jonka tärkeimpänä kohderyhmä on tähän saakka ollut yritysvieraat, laajentaa toimintaansa myös yksittäisiin matkailijoihin.

Alueelle, aivan meren rantaan rakennettiin kesällä 2017 lasimökkejä, joihin voidaan alkuvaiheessa majoittaa jopa 16 vierasta, minkä lisäksi myös olemassa olevissa rakennuksissa on majoitusmahdollisuuksia. Tähän liittyy uusien, alueesta kiinnostuneiden asiakasryhmien etsiminen ja erilaisten aktiviteettien ja oheispalveluiden kehittäminen toimiviksi tuotepaketeiksi.

Laajan kokonaisuuden kehittämiseksi tarvitaan yhteistyötä. Yrittäjä Freddi Skott sai idean yritysryhmähankkeesta kuultuaan maaseutuohjelman tarjoamasta mahdollisuudesta Peter Källbergiltä. Mukaan yritysryhmähankkeeseen Kalle’s Innin lisäksi lähtivät yritykset AWAY Tourism, Qvarken Boat Charter ja Kvarken Nature and Fishing Tours. VASEK puolestaan toimii hankkeessa hallinnoijana ja vastaa hankkeeseen liittyvistä paperitöistä.

– Yrittäjällä ei yksinään ole tarjottavanaan kaikkia niitä palveluita, joita tarvitaan luomaan kokonaisuuksia, joilla houkutellaan kävijöitä globaaleilta markkinoilta, siksi tarvitaan yhteistyötä, kertoo projektipäällikkö Peter Källberg VASEKilta.

– Jotta houkuttelevien tuotepakettien koostaminen yhdessä onnistuu, on osassa mukana olevista yrityksistä tehtävä myös yrityskohtaisia toimenpiteitä, ja onneksi yritysryhmähankkeita koskevien ehtojen mukaan tämä on mahdollista, Källberg kiittelee.

Yritysryhmähankkeen ensisijaisena tavoitteena on koota rajattu, mutta riittävä määrä jälleenmyyjiä ja agentteja, jotka ottavat matkailutuotepaketit osaksi tarjontaansa.

– Näin taataan matkailijoiden virta pitkällä tähtäimellä. Tuotepaketteja kehitetään myös vuoden eri sesonkien mukaan pidentämään nykyisiä sesonkeja, Skott kertoo.

Merenkurkku S6A3627 600pxSuunnitelmissa on myös konsulttipalveluina teetettävät selvitykset, joilla kartoitetaan matkanjärjestäjät, jotka ovat aidosti kiinnostuneet hankkeessa kehitetyistä matkailutuotteista.

– Selvitysten avulla säästetään aikaa, kun keskitytään ainoastaan tuotteisiin, joilla on myyntipotentiaalia loppuasiakkaille. Tarkoituksena on luoda kontakteja jälleenmyyjiin myös esimerkiksi osallistumalla messuille eri markkina-alueilla. Jälleenmyyjiä voidaan kutsua myös tutustumaan tuotepaketteihin ihan paikan päällä, AWAY tourismin yrittäjä Kim Kurenmaa listaa.

– Tuotepaketteja pitää myös testata esimerkiksi testiryhmillä ja yhteistyössä VisitVaasan ja Visit Finlandin kanssa. Testimatkoja arvioidaan ja sen perusteella hiotaan vielä paketti loppuun, myymiskelpoiseksi tuotteeksi, Källberg muistuttaa.

Yritysryhmän kehittämishankkeessa 3–10 yritystä kehittää yhdessä toimintaansa ja samalla voidaan kehittää jokaista yritystä myös yrityskohtaisilla toimenpiteillä. Tavoitteena voi olla esimerkiksi tuotannollisen yhteistyön kehittäminen, markkinointi- ja myyntiyhteistyön kehittäminen tai tuoteperheen suunnittelu.

Lue lisää yritysryhmähankkeista

 

Tagit: