Uutiset

Lentäen liikkeelle

30.9.2019
-

Astuimme lomakauden jälkeen kohti syksyä ja saimme lentävän lähdön muun muassa uuden laivan konkreettisen rakentamisen alkamisen ja positiivisten valtionbudjettipäätösten myötä.

vasek tammikuu1 1170x484Logistiikka-asiantuntijat Anna Måtts-Fransén ja Riitta Björkenheim

Astuimme lomakauden jälkeen kohti syksyä ja saimme lentävän lähdön muun muassa uuden laivan konkreettisen rakentamisen alkamisen ja positiivisten valtionbudjettipäätösten myötä. Olemme pian lennossa ihan fyysisestikin, kun Norwegian käynnistää lennot Vaasan ja Helsingin välillä 1.11. alkaen. Myös ajatuksissamme olemme todella lennokkaita, kun olemme aivan äskettäin saaneet perehtyä erilaisiin uusiin teknologioihin, kuten sähkölentokoneiden tarjoamiin mahdollisuuksiin ja huimaan tulevaisuuteen.

Kaupungin sisäinen liikenne on Vaasan alueella lähivuosien aikana tapahtuvien muutosten vuoksi erittäin ajankohtainen asia. Raitiovaunuista ei ole kukaan hetkeen uskaltanut puhua tai edes haaveilla, mutta meidän on uskallettava pitää ovet avoinna hulluillekin ideoille ja pohtia niiden mahdollisuuksia. Vai olisiko raitiovaunu kuitenkaan ihan niin erikoinen ajatus? Entä värikäs sähköbussi liikkumaan lentoaseman, matkakeskuksen ja Vaskiluodon välillä? Tai sujuvat kimppakyydit, jaetut autot tai kaupunkipyörät? On mietittävä erilaisia ratkaisuja, miten voidaan turvata ja luoda tehokas ja ympäristöystävällinen työpaikkaliikenne. On uskallettava löytää ne Vaasalle sopivat, riittävän innovatiiviset ratkaisut.

Kaikenlaista on jo ilmassa. Tarkastelun, selvittelyn ja perehtymisen alla on vaikkapa droonit osana kaupunkilogistiikkaa. Voisiko vaikka joku suuri yritys hoitaa sisäisiä tavarantoimituksia tai kenties jopa muuttonsa droonien avulla? Aika villiltä tuntuva ajatus, mutta entä jos se olisikin mahdollisuus?

Myös uudet polttoainevaihtoehdot ovat tuulen lailla saavuttamassa meidät. Vaasan seudulla on tällä hetkellä yksi kaasun tankkausasema, ja vuoden sisällä jo ihan kelvollinen kaasuautojen tankkausinfrastruktuuri, kun suunnittelun alla olevat pisteet aukeavat. Sähköautojen latauspisteiden leviäminen on samassa tahdissa. On hienoa, että perinteisille polttoaineille löytyy vaihtoehtoja, jotka ovat myös pian entistä useamman saavutettavissa ja käytettävissä.

Liikenteessä on siis suuria muutoksia jo tapahtunut ja niitä on myös edessäpäin. Raideyhteytemme paranivat juuri niin Helsingin kuin Oulunkin suuntaan. Myös Norwegianin myötä saimme yhden vaihtoehdon lisää sekä työ- että vapaa-ajan lentomatkustamiseen. Olemme avoinna kaikelle uudelle. Entä jos kahden vuoden sisällä säännöllinen, jokaisella väliasemalla pysähtyvä kiskobussi Seinäjoelta olisikin mahdollista? Mitä hienoja mahdollisuuksia se toisikaan työmatkaliikenteeseen, opiskelijoille ja yhä kasvavalle matkailijoiden virralle. Minunkin työmatkani Isostakyröstä menisi kuin siivillä!

Riitta Björkenheim

Julkaistu Vaasa Insiderissä 27.9.2019

Tagit: