Uutiset

Konkreettisia tuloksia ja hyvin valmisteltuja tausta-aineistoja

27.9.2019
-

Kolmivuotinen MABA II -hanke (Midway Alignment Botnia Atlantica II) on päättymässä syyskuun lopussa. Hankkeen tuloksia on koottu loppuraporttia varten, ja sen viimeiset aktiviteetit toteutettiin kesällä. Valtionrajat ylittävälle MABA II:lle asetetut odotukset ylittyivät jo silloin, kun uusi Merenkurkun liikennettä varten räätälöity laiva ehdittiin tilata hyvissä ajoin ennen hankkeen päättymistä.

Uusi laiva

– MABA II ‑hankkeen tarkoituksena on ollut laatia tausta-aineistoja viranomaisten ja rahoituslaitosten päätöksentekoa varten. Nämä aineistot ovat olleet välttämättömiä juridisesti asianmukaisten ja taloudellisesti järkevien päätösten kannalta, kertoo Merenkurkun neuvoston johtaja ja hankejohtaja Mathias Lindström.

Hankkeessa saavutettiin sen pääasialliset odotetut tulokset, eli siinä luotiin tarkkaan määriteltyjä strategioita kestävälle itä-länsisuuntaiselle liikenneväylälle sekä laadittiin tausta-aineistoja, joiden perusteella viranomaiset voivat tehdä päätöksiä jatkotoimenpiteistä.

Hankkeen viimeiset kuukaudet käytettiin prosessin ja toimenpiteiden dokumentointiin ja tiedottamiseen Suomen vastavalituille kansanedustajille sekä uusille europarlamentaarikoille. Lisäksi vaikuttamistyö kansallisen ja EU-tason viranomaisten parissa jatkuu aivan hankkeen päättymiseen saakka. Vaikuttamistyön tarkoituksena on turvata alueelliset intressit TEN-T:n tarkistuksen yhteydessä.

VASEK oli hankekumppanina MABA II -hankkeessa, ja logistiikka-asiantuntija Riitta Björkenheim on erittäin tyytyväinen harvinaisen konkreettiseen ja onnistuneeseen hankkeeseen:

– MABA II -hankkeen toteuttamisvuodet ovat olleet paitsi opettavaisia, myös innostavia. Kaiken aikaa kyse on ollut suuremman kuvan luomisesta erityisesti maantieteellisesti. Kyse on ollut siitä, kuinka turvaamme Merenkurkun liikenteen innovatiivisesti ja ympäristöystävällisesti, samalla ollen osa globaalia maailmantaloutta.

Lue lisää MABA II -hankkeesta

Laadittu Merenkurkun neuvoston artikkelin pohjalta

Tagit: