Uutiset

Kansainväliset leirikoulut tuovat mahdollisuuksia matkailualalle

26.6.2019
-

Suomen suosio on kasvanut kansainvälisten leirikoulujen kohteena. Tällä hetkellä suurin osa vierailuista suuntautuu pääkaupunkiseudulle tai Lappiin. Viime aikoina myös Vaasan seutu on herättänyt kiinnostusta erityisesti Aasian maissa, kuten Kiinassa ja Japanissa. Tiedon kautta kasvuun -hankkeen tiimoilta järjestetyssä tapahtumassa ToolBoxin Kari Halonen kertoi näkemyksiään siitä, mitä seikkoja matkailualan toimijoiden tulee ottaa huomioon leirikoulubisneksessä.

20190614 073917904 iOSToolBoxin Kari Halonen kertoo kansainvälisten leirikoulujen mahdollisuuksista. 

Suomen suosio on kasvanut kansainvälisten leirikoulujen kohteena. Tällä hetkellä suurin osa vierailuista suuntautuu pääkaupunkiseudulle tai Lappiin. Viime aikoina myös Vaasan seutu on herättänyt kiinnostusta erityisesti Aasian maissa, kuten Kiinassa ja Japanissa. Tiedon kautta kasvuun -hankkeen tiimoilta järjestetyssä tapahtumassa ToolBoxin Kari Halonen kertoi näkemyksiään siitä, mitä seikkoja matkailualan toimijoiden tulee ottaa huomioon leirikoulubisneksessä.

Leirikoulu täynnä elämyksiä

Aasialaiset leirikoulut eroavat suomalaisista siten, että ne ovat yhdistelmä koulu- ja leirielämää.
Leirikoulujen tarkoitus on tukea opetussuunnitelman mukaista opetusta. Usein toiveena on vierailla suomalaisessa koulussa ja osallistua esimerkiksi englannin tunnille. Leirikouluilla voi olla myös jokin teema, jonka toteuttaminen ja suunnittelu alkavat jo kotimaassa, Halonen kertoo.

– Leirikoulujen kesto on tavallisesti noin 2—5 vuorokautta. Aika saattaa vaikuttaa lyhyeltä, mutta päivät ovat sitäkin tapahtumarikkaampia. Aamupäivät koostuvat usein opiskelusta, ja ilta on pyhitetty vapaa-ajan vietolle. Matkanjärjestäjän tehtävänä on tarjota nuorille ja lapsille runsaasti erilaisia aktiviteetteja

– On tärkeää, että tarjolla on jatkuvasti jotain uutta ja elämyksellistä tekemistä. Pelkkä metsäretkikin riittää, Halonen vinkkaa ja jatkaa:

– On tyypillistä, että leirikouluihin voi kuulua monen eri maan kiertäminen. Yhdessä maassa saatetaan viettää vain muutama päivä ennen seuraavaan siirtymistä. Kohteessa halutaan kokea kaikki mahdollinen.

Oppilaiden mukana matkustaa usein yksi tai useampi opettaja. Joskus myös vanhemmat tulevat mukaan. Visit Vaasan Erkki Laakso näkee tämän mahdollisuutena:

–Aikuisille voidaan tarjota erilaista ohjelmaa, kuin lapsille. Näin oppilaat saavat nauttia omasta tekemisestään rauhassa ilman vanhempia.

Vaasan seudun vahvuutena on maan ainoa Unescon maailman luontoperintökohde, lyhyet etäisyydet muiden seutujen aktiviteettien ääreen, kuten esimerkiksi Power Parkiin, ja nopea yhteys Uumajaan.Suunnitteilla onkin jo urheiluteemainen leirikoulu yhdessä Norrvallan kanssa.

–Tällä hetkellä Helsinki ja Turku ovat Suomen yleisimpiä kohteita, joiden kautta matkustetaan esimerkiksi Kiinasta muualle päin maailmaa. Haluamme tehdä Vaasasta yhden näistä stop-over-kohteista, Laakso kertoo.

Hankkeen projektipäällikkö Peter Källbergin mielestä leirikoulut ovat hyvä tilaisuus tuoda aluetta tunnetuksi kansainvälisesti:

– Leirikoulujen kautta on mahdollista saada alueelle kansainvälisiä opiskelijoita ja muuta osaamista. Tällaisten aktiviteettien kautta voimme esitellä energiaklusteria, kiertotaloutta ja upeaa luontoa. Tällaisten houkuttelevien ohjelmien kehittäminen ryhmille vaatii tietysti yritysten välistä yhteistyötä.

Kulttuurien väliset erot huomioitava

IMG 5201Haloselta löytyy kokemusta kulttuurierojen huomioon ottamisesta.

Leirikouluja järjestettäessä on tärkeää huomioida erot suomalaisen ja aasialaisen kulttuurin välillä. Moni on Euroopassa ensimmäistä kertaa, ja esimerkiksi ruokailun järjestäminen voi olla haaste. Haloselta löytyy tästäkin kokemusta:

– Moni ryhmä matkustaa oman kokin kanssa. Muita hyviä vaihtoehtoja on järjestää ruokailu vaikkapa paikallisen aasialaisen ravintolan kanssa.

Eroja löytyy kuitenkin myös eri kansalaisuuksien väliltä:

– Esimerkiksi japanilaiset asiakkaat arvostavat täsmällisyyttä. Kiinalaiset asiakkaat sen sijaan arvostavat aktiivisia leirikouluja, joissa aikataulun muutokset eivät ole niin vakavia, Halonen kertoo.

Kulttuurierojen tiedostaminen on tärkeää myös markkinoinnin kannalta. Onkin hyvä tehdä kunnon selvitys kohdemaan toimintatavoista.

Huomioi ainakin nämä viisi asiaa:
  •  Aasian maista tulevat asiakkaat arvostavat turvallisuutta. Leirikoulu-ympäristön tulee siis olla kohderyhmälle sopiva
  • Ota huomioon kulttuuriset erot (esimerkiksi uskonto ja kieli). Tämä on tärkeää myös markkinoinnin kannalta.
  • Leirikoulujen suurin sesonki on keväällä ja kesällä.
  • Varsinkin kiinalaiset asiakkaat pitävät erilaisia sertifikaatteja ja laatutodistuksia tärkeänä tekijänä leirikoulukohdetta valittaessa. Selvitä siis mahdollisuudet näiden hankkimiseen.
  • Älä aloita liian isolla ryhmällä. Sopivan kokoinen on noin bussilastillinen.
Tagit: