1900-luvun vaihde sekä aikakauden käsityöläistaidot ja rakennuskulttuuri ovat vahvasti läsnä kun nykyajan rakennusalan ammattilaiset, suunnittelijat, rakennussuojelijat ja yksityishenkilöt täyttävät salin. Innokkaat kuulijat ovat kokoontuneet Sulvalle Stundarsin museoalueelle osallistuakseen Energia ja vanhat talot -seminaariin, joka järjestettiin 3.2.2014 Stundarsissa yhteistyössä VASEKin kanssa.

Stundarsin museoalue koostuu noin
60 talosta, jotka on sisustettu kuvaamaan
1900-luvun vaihdetta. 

Asiantuntijan mukaan poikkeuslupa olisi fiksu vaihtoehto

Päivän aikana keskustellaan EU:n uusista rakennusten energiansäästövaatimuksista ja siitä, kuinka niitä voidaan soveltaa vanhoissa rakennuksissa. Useat tilaisuuteen luennoimaan tulleet pohjoismaiset asiantuntijat ovat sitä mieltä, että lisäeristäminen voi tuhota vanhan talon arvon. Tukholmalainen taidehistorioitsija Lars Sjöberg toteaa:
– Kyseenalaistan EU:n direktiivit. Haluan että Ruotsi anoo poikkeuslupaa, sillä direktiivi tuhoaa kulttuuriperintöämme. Suomen Museoviraston pitäisi ehdottomasti tehdä samoin.

Sjöbergin mielestä on utopistista yrittää noudattaa EU:n direktiiviä ja muuttaa Ruotsissa ennen 1900-lukua rakennetut talot energiatehokkaiksi. Hänen mielestään poikkeusluvan tulisi koskea juuri näitä rakennuksia. Suomi puolestaan voisi anoa poikkeuslupaa rakennuksille, jotka on rakennettu Suomen ollessa Ruotsin tai Venäjän vallan alla, eli ennen vuotta 1917. Sjöberg arvioi, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten osuus on noin 3–4 % kaikista rakennuksista, eikä niiden eristämättä jättäminen vaikuta mainittavasti päästöjen kokonaismäärään. Suomessa on noin miljoona omakotitaloa.
– EU-direktiivin ongelmana on se, että sama direktiivi koskee koko Euroopan Unionin aluetta. Rakennuskulttuuri on kuitenkin täysin erilainen Etelä- ja Pohjois-Euroopassa. Tokihan voivat etelässä laittaa kivitaloihinsa lisäeristystä, mutta puutalomme mätänevät, jos ne eristetään direktiivien mukaisesti, hän toteaa.

Sjöberg on opettanut rakennustekniikkaa Tukholman yliopistossa useamman vuosikymmenen ajan ja tietää, että nykyajan ihmiset eivät tunne historiallisia rakennuksia. Siksi hän on iloinen saadessaan levittää tietoa suuresta kiinnostuksenkohteestaan eli vanhoista rakennuksista, vaikka on jäänyt eläkkeelle Tukholman kansallismuseon intendentin tehtävästä jo yli 10 vuotta sitten.
– Tietämys herättää uutta kiinnostusta ja tieto leviää eteenpäin muille. Kansallinen itsetunto edellyttää, että tunnetaan oman maan historiaa, jotta voidaan tarvittaessa nousta puolustamaan sen historiallisia arvoja.

Taidehistoroitsija Lars Sjöberg haluaa säilyttää kulttuurihistoriallisesti tärkeät rakennukset.

Äärimmäisyydestä toiseen

Päivän aikana useampi asiantuntija luennoi energiasta ja vanhoista taloista eri näkökulmista. Professori Eigil Roaldset Narvikista Norjasta on kokenut vanhojen talojen asiantuntija. Hän on ollut myös Venäjällä rakentamassa passiivitaloja. Hänen puheenvuoronsa koski pohjoismaisten talojen kehittymistä alkuajoista nykyajan energiapiheihin rakennuksiin. Roaldsetin mielestä rakennustekniikka on suurelta osin kehittynyt oikeaan suuntaan, ja hän näkee passiivitaloissa käytetyssä tekniikassa suuria mahdollisuuksia.

Vastapainona Sjöbergin näkökulmalle esitteli PD Manager Jukka Sevón Paroc Oy:stä vuonna 1948 rakennetun rintamamiestalon, joka oli remontoitu lähes nollaenergiataloksi. Tässä pilottihankkeessa rintamamiestalo sai lisäeristyksen ansiosta 0,5 metriä paksummat seinät, koneellisen ilmastoinnin ja aurinkokeräimet. Pilottihanke aiheutti yleisön joukossa sekä kauhua että uteliaisuutta, koska monet olivat sitä mieltä, että remontti oli tuhonnut talon.

– Hienoa, että saimme näin monta asiantuntijaa tänne. Päivän luennot olivat antoisia ja erittäin vaihtelevia, vaikka kaikki käsittelivät samaa teemaa. Emme olisi voineet löytää sopivampaa paikkaa seminaarille, iloitsee energiatehokkaan rakentamisen projektipäällikkö Mauritz Knuts VASEKilta.

Hän jää pohtimaan kinkkistä ongelmaa:
– EU:n direktiivi on vaikea kysymys. Kaikki seminaarissa olivat yhtä mieltä siitä, että meidän on löydettävä energiansäästötapoja, mutta direktiivi herätti hyviä keskusteluja tulevaisuudesta. Pitäisikö meidän löytää kultainen keskitie kahden ääripään välille? Pitäisikö rakennuksia restauroida ainoastaan alkuperäiseen asuunsa vai pitäisikö tehdä energiatehokkuuteen tähtääviä toimenpiteitä? Ja kuinka paljon siinä tapauksessa taloihin saa kajota?