Uutiset

Startian avulla perustetut yritykset toivat seudulle 272 uutta työpaikkaa – kasvua yli kolmannes

10.1.2014
-

Vaasan seudulle perustettiin vuonna 2013 Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian avulla 184 uutta yritystä (2012: 171). Uusien yritysten myötä seudulle syntyi 272 uutta työpaikkaa.

Tiedote 10.1.2014

Vaasan seudulle perustettiin vuonna 2013 Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian avulla 184 uutta yritystä (2012: 171). Uusien yritysten myötä seudulle syntyi 272 uutta työpaikkaa. Syntyneiden työpaikkojen määrässä on huomattava kasvu viime vuoteen verrattuna. Työpaikkoja syntyi 38,8 % enemmän kuin vuonna 2012.

Startiassa käytiin vuoden aikana keskustelemassa 445 uudesta yritysideasta. Yritysideoiden määrä oli edelleen kasvussa (+11,3 %). Vuonna 2012 kasvua oli 17 %, nyt kasvuvauhti siis hieman tasaantui. Alkavien yritysten starttineuvontaa annettiin vuoden aikana yhteensä 1 861,5 tuntia.

– Asiakkaat tulevat Startiaan ehkä entistä puolivalmiimpien yritysideoiden kanssa, mikä on ehdottomasti hyvä asia! Olemme mielellämme mukana heti alusta lähtien kehittämässä yritysideaa kohti toimivaa yritystä oli kypsyttelyvaihe kuinka pitkä tahansa, Startian johtaja Tommi Virkama vakuuttaa.

– Aikaisempien vuosien tapaan asiakkaamme ovat motivoituneita ja haluavat työllistää itsensä ja ehkä muitakin, se näkyy luonnollisesti syntyneiden työpaikkojen määrässä.

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yritysneuvojilla oli vuonna 2013 yhteensä 2 789 yrityskontaktia. Lukuun sisältyy myös VASEKin osana toimivan Startian asiakastapahtumat, joita oli 1 073. Kontaktien määrä laski hienoisesti, mutta kontakteihin käytettyjen työtuntien määrä kasvoi 9,2 %. Keskimäärin yhteen tapaamiseen tai yhteydenottoon kului noin 1,5 tuntia.

VASEKin yritysneuvojat antoivat vuoden aikana starttineuvonnan lisäksi yritysneuvontaa kaikkiaan 653:lle jo toiminnassa olevalle yritykselle. Yrityksiin oltiin yhteydessä 1 716 kertaa tapaamisissa, puhelimitse ja sähköpostitse. Yritysneuvonnassa keskityttiin yleisen yrityksen toiminnan kehittämisen lisäksi myös erilaisiin tukiasioihin, markkinoinnin kehittämiseen ja uusien asiakkaiden hankintaan. Myös omistajan- ja sukupolvenvaihdoksissa annettiin neuvontaa 153 eri yritykselle.

VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahlilla on näppituntuma, että yritysten ongelmat olivat hieman aikaisempaa haastavampia:

– Yrityscaset olivat vaativampia ja koskivat useimmiten erilaisia yrityksen rahoittamiseen liittyviä ongelmia. Toivomme, että yritykset olisivat entistä aikaisemmassa vaiheessa meihin yhteydessä, eikä vasta kun ongelmat ovat kasvaneet ylitsepääsemättömiksi. Yritysneuvojan avulla ongelma ehkä ratkeaa nopeammin.

Lisätietoja

Tommi Virkama
Startian johtaja
0400 919 361

Kjell Nydahl
Yrityspalvelujohtaja
050 368 2686