Uutiset

Jo 100 yrittäjää on saanut apua omistajan- tai sukupolvenvaihdoksessa

10.12.2012
-

Tiedote 10.12.2012

Tiedote 10.12.2012

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK aloitti 1.1.2012 yhteistyössä Rannikko-Pohjanmaan yrittäjien kanssa ESR-rahoitteisen hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksiin liittyviä neuvontapalveluja Vaasan seudulla ja nivoa yhteen luopuvat ja yrityksen perustamista suunnittelevat henkilöt.

Väestön ikääntymisen johdosta merkittävä määrä yrittäjiä vuosittain luopuu yritystoiminnastaan. VASEK onkin kuluneen vuoden aikana ollut yhteydessä jo sataan yrittäjään ja auttanut 25 sukupolvenvaihdoksessa. Tällä hetkellä käynnissä on 69 omistajanvaihdostapausta, joissa VASEK on tai on ollut apuna.

Hankkeen projektipäällikkö, VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl toivoo, että yrittäjät ryhtyisivät valmistelemaan eläkkeelle jäämistään tai yrityksensä myyntiä ajoissa.

– Usein omistaja alkaa ajaa yritystoimintaansa alas, koska haluaa ottaa viimeiset työvuotensa rauhallisemmin. Mutta jos toimintaa on vähemmän eikä investointeja tehdä, liikevaihto ja tuotto pienenevät ja yritys on myytäessä vähemmän mielenkiintoinen kuin kasvava yritys. Siinä tilanteessa yritykselle voi olla vaikeaa löytää jatkajaa, Nydahl harmittelee.

Huolella tehty ja ajoissa aloitettu verosuunnittelu on erityisen tärkeää sukupolvenvaihdosta suunniteltaessa:

– Verosuunnittelulla voidaan minimoida esimerkiksi jatkajan maksaman lahjaveron määrä, jos luopuja siirtää omistustaan jatkajalle vähän kerrallaan, Nydahl kertoo ja jatkaa:
– Nämä voivat tuntua monimutkaisilta asioilta, mutta apua on saatavissa ja tämä mahdollisuus kannattaa käyttää hyväkseen. Me kerromme mitä kannattaa ja ei kannata tehdä, hän vakuuttaa.

Nydahl opastaa asiakkaan tarvittaessa myös ELY-keskuksen tarjoaman ViestinVaihto-palvelun piiriin. Kyseessä on kunkin yrityksen sukupolvenvaihdostilanteeseen räätälöity asiantuntijapalvelu.

VASEK tekee myös yhteistyötä Ernst&Youngin ja KPMG Oy:n kanssa, jotka tarjoavat kerran kuukaudessa maksutonta verokonsultointia VASEKin tiloissa. Myös Pohjanmaan yrityskummien kautta on saatavissa kokeneita yritysjohtajia ja elinkeinoelämän asiantuntijoita yrittäjän keskustelukumppaniksi ja vertaistueksi.

– Hyvin suunnitellut ja hallitusti toteutetut omistajan- tai sukupolvenvaihdokset varmistavat, että elinvoimaiset yritykset jatkavat toimintaansa ja työpaikat säilyvät. Myös yrittäjä voi rauhallisin mielin jäädä viettämään eläkepäiviä, kun hänen elämäntyönsä jatkuu uusissa, osaavissa käsissä ja hänen taloutensa on turvattu, toteaa Nydahl.

Lisätietoja:

yrityspalvelujohtaja
Kjell Nydahl
050 368 2686
kjell.nydahl@vasek.fi