Uutiset

Energialähettilääksi pyrkivillä 300 vuoden kansainvälinen kokemus

13.5.2013
-

Tiedote 13.5.2013

 

 

 

 

 

 

 

Tiedote 13.5.2013

Hakuaika Suomen kovimpaan energia-alan työhön on päättynyt, ja jatkoon on nyt valittu 15 parasta, jotka kilpailevat paikasta viiden finalistin joukossa. Myös yleisö saa vaikuttaa kärkiviisikon valintaan kampanjasivuilla. Energialähettilään tehtävään haetaan energia-alasta aidosti kiinnostunutta, kansainvälistä kokoemusta kartuttanutta sosiaalisen median taitajaa. Vaasan seudun energialähettilään valinta julkistetaan 18. kesäkuuta.

Sosiaalisessa mediassa rekrytointia on seurannut viikkotasolla parhaimmillaan 350 000 henkilöä. Energialähettilään tehtävään haki kaikkiaan 229 henkilöä, joilla on laaja kansainvälinen kokemus ja erittäin monipuolinen kielitaito. EnergyVaasan tiimi on tyytyväinen saatuaan suuren määrän hakemuksia henkilöiltä, jotka sopivat täydellisesti edustamaan Suomen cleantech-osaamista maailmalla. Yli puolet hakemuksen jättäneistä on asunut useamman vuoden ulkomailla ja hankkinut kansainvälistä kokemusta sekä työn, opiskelun että vapaa-ajan kautta. Energialähettiläskandidaatit ovat kartuttaneet kansainvälistä kokemusta asumalla yhteensä 300 vuotta peräti 73 eri maassa.

Suomalaiset ovat teknologiakansaa ja erityisesti Vaasan seudulle on kehittynyt vahva osaaminen kestävän energian tuotannossa ja energiatehokkuudessa. Suomalaisella cleantech-alalla on kaikki tarvittavat edellytykset tarttua mahdollisuuteen, minkä globaali energia-ala tarjoaa Suomen viennille.

Vaasan seudun ja sen energiateknologiayritysten tarjoamaan tehtävään valittava energialähettiläs kartoittaa Suomessa suunniteltuja ja tuotettuja energia-alan innovaatioita yli kymmenessä maassa. Energialähettiläs kertoo blogin ja videoiden välityksellä missä teknologiaa sovelletaan ja mitä vaikutuksia ratkaisuilla on ihmisten elämään ja ympäristöön.

Lisätietoja:

www.energialahettilas.fi

www.energyvaasa.fi

Suvi Markko
viestintäpäällikkö
Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK
puh. 050 534 1911
suvi.markko@vasek.fi

Robert Olander
markkinointijohtaja
Teknologiakeskus Merinova Oy
puh. 040 743 4647
robert.olander@merinova.fi