Uutiset

Tähtipölyssä lemmikin loppumatka hoidetaan arvokkaasti – surulle annettava tilaa

7.9.2017
-

Pieneläinten hautaustoimisto Tähtipöly Oy on toiminut Vaasassa vuodesta 2012 ja pian aukeaa myös Turussa yrityksen toimipiste.

Tahtipoly1 300pxPieneläinten hautaustoimisto Tähtipöly Oy on toiminut Vaasassa vuodesta 2012 ja pian aukeaa myös Turussa yrityksen toimipiste. Virpi Jumiskon ideasta kaikki lähti, ja Lenita Kaivonen toi yritykseen floristin osaamisensa sekä kokemuksen perinteisen hautaustoimiston puolelta.

VASEK oli yrityksen perustamisessa mukana jo ihan alkuvaiheessa, ja myöhemmin VASEKilta saadun vinkin perustella yritys osallistui myös KasvuOpen -kilpailuun muutama vuosi sitten.

– Saamamme sparraus oli todella tärkeää, saimme pallotella ideoita ja siten valmistautua isompien kasvuaskeleiden ottamiseen, Kaivonen kiittelee.

Tähtipölyn edustamalla, hieman erikoisella alalla kysyntä palveluille on syntynyt yhteiskunnan muuttumisen myötä:

– Esimerkiksi maaseudulla on kyllä tilaa haudata lemmikki omille maille, mutta enää eivät tilat, omakotitalot tai mökit kulje suvussa samalla tavalla kuin ennen. Lemmikinomistajia selvästi mietityttää lemmikin hautapaikan jättäminen taakse, kun asuinpaikka vaihtuu. Eikä kerros- ja rivitaloasukkailla tietenkään ole mahdollisuutta hautaamiseen omaan pihaan, Kaivonen kertoo.

Tähtipölystä löytyy useita maatuvia uurnamalleja, kuten pahviuurna, terrakottauurna tai puu-uurna, jotka voi siis myös haudata. Jos haluaa säilyttää tuhkauurnan esimerkiksi kirjahyllyssä, valitaan usein keraaminen uurna. Tuhkan voi myös sirotella esimerkiksi Vanhassa Vaasassa sijaitsevalle pieneläinhautausmaalle.

– Meillä on todella hyvä yhteistyö alueen eläinlääkäriasemien kanssa. Kierrän useamman kerran viikossa noutamassa eläinlääkärissä eutanasian saaneet lemmikit, ja hoidamme niiden viimeisen matkan arvokkaasti ja omistajan toivomalla tavalla.

Tahtipoly2 300px– Meidän tiloissamme voi myös pitää pienen muistohetken, ja erityisesti lasten kanssa voi olla parempi vaihtoehto jättää jäähyväiset muistohuoneessamme, eläinlääkärissä tapahtuneen eutanasian jälkeen, kuin että lapsi on mukana itse eutanasiatilanteessa. Myös vanhemmat ihmiset tuovat mielellään eläinlääkäriin tehdyn viimeisen matkan jälkeen lemmikkinsä meidän muistohuoneeseemme. Ja lisäksi on tietysti ne lemmikit, jotka ovat kuolleet kotona tai onnettomuudessa, niiden noudosta sovimme yhdessä omistajan kanssa, Kaivonen kertoo.

Kaivosen mukaan myös erityisesti vanhuksille pitkäaikaisen lemmikin poismeno on kova paikka ja haastava myös käytännön seikkojen vuoksi:

– Ison lemmikin siirtäminen autoon ja kuljettaminen voi olla vanhukselle mahdotonta. Me hoidamme käytännön järjestelyt, joten omistajan ei surun hetkellä tarvitse niistä huolehtia.

 

 

Lue lisää kuinka Tähtipöly hyödynsi Lakimiehen sparrausapua