Nyheter

Erikoiskuljetukset – tien jättiläiset

30.9.2013
-

Vaasan kaupungin alueella liikkujat ovat voineet havaita pieniä muutoksia liikennejärjestelyissä viime kuukausien aikana. Viimeksi tiedotusvälineissä nostettiin esiin Vaasanpuistikon ja Koulukadun risteyksessä tapahtuva liikennevalojen muutostyöt.

Vaasan kaupungin alueella liikkujat ovat voineet havaita pieniä muutoksia liikennejärjestelyissä viime kuukausien aikana. Viimeksi tiedotusvälineissä nostettiin esiin Vaasanpuistikon ja Koulukadun risteyksessä tapahtuva liikennevalojen muutostyöt.

– Vaasan kaupunki on päivittämässä vanhentunutta erikoiskuljetuskaupunkisopimustaan, joka solmitaan erikoiskuljetuslupia myöntävän ELY-keskuksen kanssa. Sopimuksessa eritellään, kuinka Vaasan kaupunki-infrassa otetaan huomioon erityiskuljetukset, kertoo Vaasan kaupungin teknisen toimen suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä.

– Sopimuksen uusimisen takia olemme kuluneen vuoden aikana parantaneet kaupungin läpi kulkevia erikoiskuljetusreittejä Olemme muun muassa avartaneet reitin varrella olevia risteyksiä poistamalla risteysten keskellä olleita saarekkeita ja parhaillaan siirräämme liikennevaloja Koulukadun ja Vaasanpuistikon risteyksessä, jotta satamasta tulevat tai sinne menevät pitkät ja leveät kuljetukset mahtuvat paremmin kääntymään.

Erikoiskuljetusreittien suunnittelu ja ylläpitäminen on pitkäjänteistä työtä. Vaasan satamasta lähtevää ja kaupungin halki kulkevaa erikoiskuljetusreittiä on parannettu jo vuosia ennen kuin erikoiskuljetuskaupunkisopimuksen uusiminen tuli ajankohtaiseksi.

– Esimerkiksi Vaskiluodon sillan korjaaminen, sataman nostokapasiteetin parantaminen ja Melaniemen erikoiskuljetusrampin rakentaminen ovat osa erikoiskuljetusreitin parannustyötä, Hällilä sanoo.

– Parannustöitä tehdessään Vaasan kaupunki pyrkii kuulemaan myös erikoiskuljetuksia tarvitsevia yrityksiä, jotka ovat alueen tärkeitä työllistäjiä.

Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä kertoo, että Vaasan kaupunki kohentaa jatkuvasti kaupungin läpi kulkevia erikoiskuljetusreittejä. Tällä hetkellä työn alla on Hällilän takana näkyvä Vaasanpuistikon ja Koulukadun risteys.

Kuljetuksia erityisluvalla

Erikoiskuljetukset ylittävät normaaliliikenteen mitta- tai massarajat eli ne ovat raskaampia, leveämpiä, korkeampia tai pidempiä kuin normaalit kuormat. Erikoiskuljetuksille on aina haettava lupa ELY-keskuksesta ja niiden reitti on harkittava tarkkaan. Vaikka erikoiskuljetukset ovat liikenteessä melko harvassa, tiesuunnittelussa on otettava myös ne huomioon.

Pohjanmaan halki kulkeva valtatie 8 on valtakunnallinen erikoiskuljetusreitti, jota pitkin pystytään kuljettamaan suuriakin kappaleita. Erikoiskuljetusreitin kantavuus, alikulut, risteysten leveydet ja sähkölankojen tai portaalien korkeudet on mitoitettu niin, että reittiä pitkin pystytään kuljettamaan kookkaita ja raskaita kappaleita. Kasitiellä kulkeekin usein raskaita koneita ja laitteita, talopaketteja, veneitä sekä metalliteollisuuden tuotteita. Jatkossa esimerkiksi tuulivoimarakentamisen komponenttien osuus erikoiskuljetuksista varmasti kasvaa, kun tuulivoimaloita ryhdytään rakentamaan myös Pohjanmaalle.

Tyypilliset Vaasan kaupungin läpi kulkevat
erikoiskuljetukset ovat vaasalaisissa teollisuusyrityksissä
valmistettuja suuria koneita tai laitteita, jotka ovat matkalla
satamaan joko Vaasassa tai eteläisessä Suomessa.

– Vastaantulevaa ja usein myös takaa tulevaa liikennettä varoitetaan leveästä, pitkästä tai korkeasta kuormasta erillisellä varoitusautolla. Yleensä nämä erikoiskuljetukset liikkuvat myös muuta liikennettä hitaammin. Varoitusauto on viesti siitä, että tiellä liikkujan kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta, muistuttaa Kuljetusliike Yrjö Halmesmäki Oy:n toimitusjohtaja Hannu Halmesmäki.

Myös Havator Oy:n kuljetuspuolen aluepäällikkö Kjell Måtts pyytää kanssaliikkujia malttamaan mielensä silloin, kun sattuvat tien päälle samaan aikaan erikoiskuljetuksen kanssa. Erikoiskuljetukset eivät liiku tiellä muiden kiusana, vaan kuljettavat teollisuuden tuotteita ja komponentteja paikasta toiseen ja pitävät omalta osaltaan elinkeinoelämän rattaat pyörimässä.

– Märkien, pimeiden ja liukkaiden kelien tullessa myös erikoiskuljetukset muuttuvat muun liikenteen lailla haastavammaksi, Måtts toteaa.

Erikoiskuljetuksen edessä liikkuva varoitusauto huomauttaa, että vastaantulijan on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta erityiskuljetuksen kohdatessaan.

Yhdessä olemme enemmän

Useimmin Vaasan kaupungin alueella näkyvät erikoiskuljetukset ovat seudun omien teollisuusyritysten tuotteita, kuten esimerkiksi muuntajia ja dieselmoottoreita. Teollisuuden, kuljetusliikkeen ja tien pitäjän saumatonta yhteistyötä tarvitaan, jotta teollisuus saa kuljetettua tuottamansa suuret kappaleet turvallisesti ja aikataulun mukaisesti määränpäähän.

– Olemme jatkuvassa vuoropuhelussa kuljetusliikkeiden ja Vaasan kaupungin kanssa ja sillä varmistamme, että erikoiskuljetusreitit ovat sopivia ja turvallisia ihmisille, tavaroille ja kuljetusvälineille. Olemme olleet tyytyväisiä kaupungin viimeaikaisiin reittien parannustöihin, Wärtsilä Ship Powerin kuljetuspäällikkö Lasse Kangasmäki kiittelee.

Kangasmäen mukaan kuljetusliikkeiden kuljetussuunnittelu ja kuljetukset toteutetaan yleensä ammattitaitoisesti. Samanlaisia kokemuksia on myös ABB:n muuntajatehtaalla.

– Olemme sopineet kuljetusliikkeen kanssa, että he hoitavat kaikki muuntajiemme kuljetuksiin liittyvät rutiinit, loppukokoonpanosta ja lähetyksistä huolehtiva linjapäällikkö Tero Salo kertoo.
– Meiltä lähtevistä kuljetuksista vain osa on erikoiskuljetuksia, ehkä keskimäärin kolme tai neljä kuukaudessa. Muut lähtevät normaaleina kuljetuksina.

 

Teksti: Johanna Haveri, Viestintä Oy Prowomedia
Kuvat: Johanna Haveri, Havator, Halmesmäki