Yrittäjätarinat

Yrityskummi on mentori ja yrittäjän pallottelukaveri

Janne Mäellä oli jo ennestään muuta yritystoimintaa, kun hän keväällä 2019 alkoi suunnitella kahvipaahtimon perustamista. Saman vuoden lokakuussa Tinto Roasteryn toiminta pyörähtikin käyntiin, mutta sitä edelsi kaikenlaista suunnittelua ja selvittämistä, aina liiketoimintasuunnitelman laatimisesta tarvittavien lupien, rahoituksen ja tukien hakemiseen. Apua prosessissa yrittäjä sai Uusyrityskeskus Startiasta ja Pohjanmaan Yrityskummeilta.

JanneMakiJanne Mäki perusti kahvipaahtimo Tinto Roasteryn vuonna 2019.

Janne Mäellä oli jo ennestään muuta yritystoimintaa, kun hän keväällä 2019 alkoi suunnitella kahvipaahtimon perustamista. Saman vuoden lokakuussa Tinto Roasteryn toiminta pyörähtikin käyntiin, mutta sitä edelsi kaikenlaista suunnittelua ja selvittämistä, aina liiketoimintasuunnitelman laatimisesta tarvittavien lupien, rahoituksen ja tukien hakemiseen. Apua prosessissa yrittäjä sai Uusyrityskeskus Startiasta ja Pohjanmaan Yrityskummeilta.

– Soitin jo silloin keväällä Mari Pohjanniemi-Kivelle, joka koordinoi Yrityskummien toimintaa Pohjanmaalla, ja sain yhteyden Kirsti Meliniin, joka on toiminut yrityskumminani siitä lähtien, Mäki kertoo.

Yrityskummi tueksi jo yrityksen perustamisvaiheessa

Kun yrittäjä ottaa yhteyttä Yrityskummeihin, hänelle pyritään löytämään juuri hänen tilanteeseensa sopiva mentori. Yrityskummin tehtävä on kuitenkin keskittyä tukemaan yrittäjyydessä, sillä yrittäjä on lopulta asiantuntija omalla alallaan. Melinin mukaan Mäki olikin perehtynyt laajasti kahvipaahtimotoimintaan, kahvin hankintamarkkinoihin ja potentiaalisiin kuluttajamarkkinoihin.

Kirsti Melin

Kirsti Melin on toiminut yrityskummina jo useita vuosia.

Useimmiten yrityskummiin otetaan yhteyttä vasta yrityksen kehittämisvaiheessa eikä sitä perustettaessa, mutta Mäen tapauksessa kyse oli tavallaan molemmista.

– Ryhdyin sellaiselle alalle, että tarvitsin heti alussa apua muun muassa tuontikaupan menettelyihin liittyen, ja siinä Kirsti osasi neuvoa ja opastaa, Mäki sanoo.

– Startian avulla Janne laati liiketoimintasuunnitelman ja hoiti muut yrityksen perustamiseen varsinaisesti liittyvät kuviot, ja minä puolestani avustin muun muassa ulkomaisen laitehankinnan ja raakakahvin tuontimenettelyissä sekä strategisessa toiminnan kehittämisessä, Melin kuvailee Tinto Roasteryn alkuvaiheita.

Mäen mukaan yrityskummin kanssa voi vaikka pallotella erilaisia ideoita muun muassa myyntiin ja markkinointiin liittyen.

– Varsinkin nyt, kun ajat ovat vähän erilaiset, täytyy myös kokeilla erilaisia asioita. Silloin tuntuu hyvältä saada vahvistusta omille ideoille, että ei tässä nyt olla ihan metsään menossa, hän kertoo.

Yrittäjän ei ole pakko pärjätä yksin

Yrityskummiksi ryhtyvillä henkilöillä on omakohtaista kokemusta ja osaamista yritystoiminnasta, ja näiden lisäksi halu auttaa ja tukea yrittäjiä.

– Itse olen jo oman työurani tehnyt, mutta kun sitä asiantuntemusta on kertynyt matkan varrella, tuntuu hyvältä jakaa sitä myös eteenpäin. Palkitsevinta tässä on se, kun kokee että pystyy auttamaan toista. Näkee, että mentoroitava pärjää ja menestyy. Näin pandemia-aikana se tuntuu erityisen mielekkäältä, Melin toteaa.

Startian johtaja Tommi Virkaman mukaan yrityskummin puoleen voi kääntyä esimerkiksi erilaisissa yrityksen murrosvaiheissa.

– Ulkopuolinen sparraaja voi olla suureksi avuksi, sillä hän osaa katsoa sinun yrityksesi tilannetta sellaisesta näkökulmasta, jota et itse ehkä osaa tulla ajatelleeksi. Yrittäjän ei ole pakko pärjätä yksin, vaan tukea matkan varrelle on saatavilla, hän summaa.

Mäki suosittelee kokeilemaan yhteistyötä yrityskummin kanssa:

– Suosittelen ehdottomasti! Tämä on kyllä ihan sieltä parhaimmasta päästä. Kannattaa kokeilla ainakin, ei siinä menetä yhtään mitään.

 

 

Tagit: