Yrittäjätarinat

Ulkoilmaelämästä yritysideaksi

Herman2 600pxSödravallgrundilainen Herman Fogelberg on tarjonnut sivutoimisesti erilaisia ulkoilmapalveluja jo monen vuoden ajan, mutta nyt vuodenvaihteesta lähtien hän on päätoiminen yrittäjä. Talviaikana hän keskittyy rinnepäivystäjän hommiin Ruotsin tuntureilla, kesäisin kajakkien myyntiin ja vuokraukseen.

Merenkurkun saariston kauniissa kesäaamussa Herman Fogelberg on Södra Vallgrundin Sommarösundissa täydessä touhussa irrottamassa kajakkeja trailerin päältä. Täällä hänen yrityksensä Education & Outdoor Service pitää kiinteää toimipistettä kesän ajan, kun toiminnan painopisteenä on melonta ja opastukset. Tämä kesä on ensimmäinen, kun Fogelberg toimii päätoimisena yrittäjänä.

Herman on toiminut monen vuoden ajan vapaa-ajan palveluiden parissa, sivutoimisena opettajan- ja rehtorintyönsä ohella, mutta kun hänen työpaikkansa eli Södra Vallgrundin koulu lakkautettiin, alkoi ajatus kokopäiväisestä yrittäjyydestä itää entistä voimakkaammin.

– Ratkaisevana seikkana oli lakimuutos, joka mahdollisti starttirahan saamisen, vaikka yritys ei olekaan vastaperustettu. Riittää, että siirtyy sivutoimisesta päätoimiseksi yrittäjäksi. Kun on aikaisemmin saanut kiinteän kuukausipalkan ja lisäksi kymmenen viikon kesäloman, on itsestään selvää, että talous oli se kynnys, Herman hymyilee.

Herman5 300pxHän vieraili VASEKilla avoimien ovien päivänä ja sai heti innostuneen vastaanoton.

– Minut otti vastaan erittäin sitoutunut porukka, joka uskoi ideaani ja kannusti minua. Kun minulla myöhemmin oli tapaaminen yritysneuvoja Olav Nylundin kanssa, vahvistui tunne hyvästä palvelusta. Olen saanut heiltä erittäin paljon apua, Herman toteaa.

– Tarvitaan sekä rohkeutta, visioita ja perusteellista esityötä, kun siirtyy työntekijästä yrittäjäksi, Olav jatkaa. – Hyvällä suunnittelulla ja oikealla asenteella pääsee pitkälle. Autamme mielellämme, jos jollain on yritysidea muhimassa pöytälaatikossa. Ei saa epäröidä ottaa yhteyttä!

Herman on siis vuoden alusta lähtien toiminut kokopäiväisenä yrittäjänä markkinointinimellä Kvarken Kayak Center toimivassa yrityksessään. Hän tarjoaa luentoja ulkoilmapedagogiikasta, ulkoilusta ja Merenkurkun saariston maailmanperintöalueesta, opastettuja retkiä kaikkina vuodenaikoina – hiihtäen, retkiluistellen, pyöräillen, jalkaisin tai kajakilla. Lisäksi hän järjestää myös laskettelu-, ulkoilu- ja purjehduskoulutusta sekä -kursseja

Talviaikaan painopisteenä on hiihtäminen, ja silloin Herman toimii rinnepäivystäjänä Hemavan-Tärnäbyn alueella Ruotsin tuntureilla. Kesäisin hän keskittyy kajakkien vuokraamiseen ja jatkossa myös kanoottien ja kanadalaiskanoottien vuokraustoimintaan.

Herman10 600pxKajakkien lisäksi Herman vuokraa SUP-lautoja sekä järjestää opastettuja retkiä. Hän maahantuo ja myy ruotsalaisia Melker-kajakkeja, joiden lähettiläänä hän toimii.

– Maahantuon, myyn ja vuokraan ruotsalaisia Melker-merkkisiä kajakkeja, joiden lähettiläänä toimin Suomessa. Järjestän myös opastettuja retkiä. Meillä on täällä fantastiset melontamahdollisuudet, ja kajakilla pääseekin helposti myös sellaisiin paikkoihin, joihin ei pääse moottoriveneellä, Herman toteaa. Hän on itse melonut jo 25 vuoden ajan.

– Se on rauhallinen kuntoilumuoto, jonka kaikki voivat oppia. Eikä se ole ollenkaan niin säästä riippuvaista kuin voisi luulla. Teltan, makuupussit ja ruoan saa helposti mukaan ja voi nauttia kaikista lähiseudun luonnon elementeistä – merestä, linnustosta ja kasvillisuudesta. Melominen on kuin vaeltamista, mutta se vain tapahtuu vesillä, tapaa vaimoni sanoa, Herman jatkaa.

Vuokraustoiminta tapahtuu pääosin Södra Vallgrundista ja Vaasasta, mutta kaikki on mahdollista aivan kuin vain sovitaan.

– Olen mukana Visit Vaasan online-varausjärjestelmässä, ja myös siellä olen saanut oikein hyvän vastaanoton, Herman sanoo.

Sommarösundissa hänellä on tarjolla myös SUP-lautoja vuokrattavaksi. Yhtenä yritystoiminnan kulmakivenä on myös hänen tarjoamansa hierontapalvelut, sillä hän suoritti muutama vuosi sitten myös hierojan koulutuksen.

Herman13 600pxHerman järjestää myös opastettuja kajakkiretkiä ja on sitä mieltä, että seudullamme on fantastiset melontavesistöt. – Kajakilla pääsee helposti myös sellaisiin paikkoihin, joihin ei pääse moottoriveneellä.

 

Teksti: Anna Sand / bySand
Suomennos: VASEK
Kuvat: Anna Sand sekä yksityiskuvia