Yrittäjätarinat

Muwex yhdistää Miikan intohimon toimeentuloon

Isokyröläinen Miika Soini on maanviljelijän poika, jonka urapolku oli osittain jo valmiiksi kivetty, sillä tulevan sukupolvenvaihdoksen myötä tila on hänen käsissään. Mutta Miika on kuitenkin valinnut useamman tukijalan, joihin nojautua. Hänen suuresta harrastuksestaan ja intohimostaan – valokuvauksesta ja videokuvauksesta – tuli myös ammatti, kun Muwex näki päivänvalon kolme vuotta sitten.

Miika Soini

Isokyröläinen Miika Soini sai video- ja valokuvauksesta ammatin perustaessaan Muwexin kolme vuotta sitten.

Isokyröläinen Miika Soini on maanviljelijän poika, jonka urapolku oli osittain jo valmiiksi kivetty, sillä tulevan sukupolvenvaihdoksen myötä tila on hänen käsissään. Mutta Miika on kuitenkin valinnut useamman tukijalan, joihin nojautua. Hänen suuresta harrastuksestaan ja intohimostaan – valokuvauksesta ja videokuvauksesta – tuli myös ammatti, kun Muwex näki päivänvalon kolme vuotta sitten.

Miika on ollut lapsuudesta asti kiinnostunut valokuvauksesta ja videokuvauksesta ja hän ottikin ensimmäiset kuvansa perinteisellä filmikameralla.

– Muistan myös ensimmäisen kerran, kun tein filmin. Siinä aiheena olivat jotkut leikkivät kissanpennut, hymyilee Miika, joka kuvasi filmejä jo VHS-aikakaudella ja myöhemmin myös DV-tekniikalla.

Mitään varsinaista alan koulutusta hänellä ei ole, vaan on täysin itseoppinut pitkälti YouTuben kautta ja tutkimalla muiden elokuvia ja teknologiavinkkejä. Sen sijaan hän on opiskellut yrittäjyyttä, ollut mukana Nuori yrittäjä -hankkeessa ja kouluttautunut sekä vartijaksi että maatalousyrittäjäksi. Vakavampi kiinnostus videokuvaukseen vakiintui myöhemmin, kun hänellä oli takanaan pidempi tauko harrastuksessaan, silloin kipinä syttyi tietokonepelaamisen kuvaamisen ja oman YouTube-pelikanavan kautta.

Tämän jälkeen hän on siirtynyt yhä enemmän tuottamaan maatalouteen liittyviä filmejä, jotka myös myöhemmin synnyttivät aivan oma asiakaskuntansa tällä alalla.

Muwex

Yrityksen perustamisen lisäksi Miika on kääntynyt VASEKin puoleen investointitukihakemukseensa liittyen. Tuen avulla hän hankki yritykselleen tarvittavaa tekniikkaa. Miika on myös yrittäjäyhdistyksen jäsen. – Mielestäni se vähän niin kuin kuuluu asiaan, ja heidän kauttaan saa tarvittaessa vaikka lakineuvontaa, hän sanoo.

YouTube-kanavillaan Miika toimii Muwex-nimen alla, ja Muwexin omalla kanavalla videot ovat maatalouspainotteisia, kuten esimerkiksi Meeri-kauran puinteja raiviolta, joka on tunnin mittainen video ja keränny yli 71 000 katselukertaa. Lisäksi löytyy Muwex Pelaa -pelikanava ja Muwex Tech -tekniikkakanava.

– Nyt olen ollut aktiivinen YouTubessa kymmenen vuotta ja minulla on noin 19 000 seuraajaa, Miika lisää.

Nuori yrittäjä -toimintaan osallistumisensa kautta hän sai alkuvaiheessa vinkkejä siitä, mistä apua ja tukea voi saada oman yrityksen perustamiseen. Tämä tieto oli hyödyksi, kun sen aika koitti.

– Otin yhteyttä VASEKiin, ja sen jälkeen yritysneuvoja Antti Alasaari on antanut minulle matkan varrella monia hyviä neuvoja. Hän on avustanut minua myös investointitukihakemuksessa, mikä oli aivan selvästi tarpeen, jotta pystyin ylipäänsä saamaan tukea, Miika uskoo.

– Autoin myös tuen maksatushakemuksen kanssa, jatkaa Antti Alasaari, joka kuvailee Miikaa mukavaksi ja maanläheiseksi ihmiseksi, jolle työt ovat selvästi hyvin lähellä sydäntä.

– Arvostan erityisesti sitä, miten Miika tuo filmeissään esiin maaseutua ja elämää siellä, Antti lisää.

Muwex

Muwex tekee myös lentovalokuvausta ja kuvaa tarvittaessa droonilla.

Nykyään videokuvaus ja valokuvaus muodostavat Miikalle kokopäivätyön, ja useimmat asiakkaat löytyvät juuri maatalouden puolelta.

– Asiakkaitani ovat muun muassa Hankkija, Valtra ja Yara. Yaralle olen tehnyt esimerkiksi YaraLive 2020 tapahtumaan videoita, sekä heidän kanssaan yhteistyövideoita Muwexin YouTube-kanavalle. Myös Valtran kanssa olen tehnyt yhteistyövideoita traktorikoeajoista sekä myös toiminut näyttelijän roolissa heidän videoillaan. Mutta jopa paikalliset yritykset työllistävät minua, samoin kuin kunnat ja erilaiset organisaatiot, kertoo Miika, joka tarjoaa myös ilmakuvausta ja kuvaamista droonilla.

Miikalle pandemia ei ole merkinnyt katastrofia. Tavallisten valokuvausten määrä väheni hieman, mutta sen sijaan streaming-palvelujen tarve kasvoi. Ylioppilasjuhlat ja vastaavat kuvataan ja näytetään digitaalisesti yleisölle, joka rajoitusten vuoksi joutuu osallistumaan etänä. Kaiken ohjauksen, kuvauksen, äänityksen ja editoinnin hoitaa Miika itse, mutta hän toivoo myös pystyvänsä palkkaamaan tulevaisuudessa pari ihmistä.

– Minulla ei kuitenkaan ole suuria kasvusuunnitelmia ja haluan pitää yrityksen minulle sopivassa koossa, sillä suunnitelmien mukaan otan myös sukutilan haltuuni jossain vaiheessa, hän päättää.

Muwex

Muwexin asiakastoimeksiantojen lisäksi Miika omistautuu myös luontokuvaukselle ja maaseudun kuvaamiselle puhtaasti oman kiinnostuksensa vuoksi.


Teksti: Anna Sand
Kuvat: Anna Sand sekä Muwex
Suomennos: VASEK

 

 

Tagit: