Yrittäjätarinat

Mustasaarelainen perheyritys Wellmedic valtakunnallisen Vuoden uusyrittäjä -kilpailun finaaliin

Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus. Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa. Raadin valitsema Vuoden Uusyrittäjä saa 5 000 euron ja yleisön suosikki 2 500 euron rahapalkinnon.

IMG 4560Osa Wellmedic Oy:n henkilökunnasta, ja Tommi Virkama & Kjell Nydahl (VASEK)

Mustasaarelainen perheyritys Wellmedic valtakunnallisen Vuoden uusyrittäjä -kilpailun finaaliin

Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus. Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa. Raadin valitsema Vuoden Uusyrittäjä saa 5 000 euron ja yleisön suosikki 2 500 euron rahapalkinnon. Tänä vuonna finaalissa on mukana myös mustasaarelaisyritys Wellmedic Oy. 

Lue Suomen Uusyrityskeskusten tiedote: LINKKI
Yleisö voi äänestää oma suosikki tämän linkin kautta: LINKKI 
 

Wellmedic: Perheyritys oli pitkäaikainen unelma

Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startia valitsi kesäkuussa mustasaarelaisen Wellmedic Oy Ab:n vuoden 2023 uusyrittäjäksi Vaasan seudulla. Wellmedic tarjoaa asiakkailleen sekä työterveyspalveluita että yksityistä terveydenhuoltoa. Kasvavan yrityksen lääkäriasemat löytyvät tällä hetkellä neljältä paikkakunnalta: Mustasaaresta, Vöyriltä, Oravaisista ja Karjaalta.

Nurin perheellä on aina ollut unelma perheyrityksen pyörittämisestä. Asiaa ajoi etenkin isä Zar Nuri, joka on sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri. Yritys rekisteröitiin vuonna 2020, vähän ennen koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan alkua Suomessa. Samoihin aikoihin puhuttiin paljon sote-uudistuksesta ja hoitojonoista.

Zar Nurin tytär ja yhtiön toimitusjohtaja Marta Backlund kertoo, että markkinoilla oli kysyntää ja tarvetta täydentäville palveluille:

– Näimme kyllä tarpeen jo silloin, mutta myös tulevat tarpeet. Kaikki hoitoalalla esiintyneet ongelmat tulisivat kasvamaan koronan takia. Esimerkiksi monet kroonikot eivät saaneet hoitoa, ja pandemian jälkeen oli odotettavissa suurta painetta hoitoalaa kohtaan.

Yhtiön liiketoiminta on lähtenyt käyntiin erittäin hyvin.

–  Uuden yrityksen toiminta voi olla haasteellista kolmekin ensimmäistä vuotta. Wellmedic on lyhyessä ajassa paitsi vakiinnuttanut toimintansa, myös laajentanut, sanoo yritystä auttanut yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl VASEKilta.

Startian johtaja Tommi Virkama täydentää:

– Vaikka hoitoala on viimeisten vuosien aikana käynyt läpi suuria muutoksia ja haasteita, on Wellmedic onnistunut kehittämään toimintaansa ja palveluitaan vastaamaan markkinoiden tarpeita. Yrityksen menestys perustuu hyvän ja monipuolisen tiimin vankkaan ammattitaitoon.

Lue koko tiedote kesäkuulta: Vuoden uusyrittäjä Wellmedic: Perheyritys oli pitkäaikainen unelma

Tagit: