Yrittäjätarinat

Baggas Bil & Traktor laajentaa ja kasvaa

Sijainti maaseudulla Vöyrin Komossassa ei ole ollut esteenä Baggas Bil & Traktorin kehitykselle. Siitä lähtien, kun Anders Bergman otti perheen maatalouden haltuunsa vuonna 1992 ja kaksi vuotta myöhemmin perusti huoltokorjaamon sivutoiminimenä, liiketoiminta on kasvanut ja sen mukana myös tilat. Muutama kuukausi sitten valmistui uusin halli, jossa huolletaan nyt raskaimmat ajoneuvot eli maatalous- ja kaivinkoneet.

Anders Bergman

Anders Bergmanin sivutoimesta tuli päätoimista ja hän on pyörittänyt vuodesta 1994 lähtien Baggas Bil & Traktoria Komossassa. Yritys huoltaa ja korjaa sekä henkilöautoja, pakettiautoja, maatilan koneita että maanrakennuskoneita. 

Maatalouskoneiden huollon tarve kasvaa teknologian kehittyessä  

Sijainti maaseudulla Vöyrin Komossassa ei ole ollut esteenä Baggas Bil & Traktorin kehitykselle. Siitä lähtien, kun Anders Bergman otti perheen maatalouden haltuunsa vuonna 1992 ja kaksi vuotta myöhemmin perusti huoltokorjaamon sivutoiminimenä, liiketoiminta on kasvanut ja sen mukana myös tilat. Muutama kuukausi sitten valmistui uusin halli, jossa huolletaan nyt raskaimmat ajoneuvot eli maatalous- ja kaivinkoneet.

Nämä kaksi toimintaa ovat siis sittemmin vaihtaneet paikkoja — maatalous on nyt sivutoimena, kun taas korjaamo työllistää viisi kokopäiväistä henkilöä. Viljanviljelyä harjoitetaan edelleen, mutta tuotantoeläimet saivat tehdä tilaa suuremmalle verstaalle jo vuonna 1999 ja sen jälkeen tiloja on laajennettu entisestään — viimeksi vuonna 2020.

– Minulla oli palava kiinnostus koneiden ruuvaamiseen, ja koska asiakaskuntaa oli, tähän suuntaan eteneminen oli luonnollista, Anders Bergman toteaa.

Baggas 4Oikeanpuoleinen vastarakennettu halli otettiin käyttöön juuri ennen joulua ja siellä huolletaan nyt raskaammat koneet. Baggas Bil & Traktor tekee merkkihuoltoja muun muassa Claasille, Massey Fergussonille ja Deutz-Fahrille. Se on myös auktorisoitu huoltamo muun muassa Lantmännen Agrolle ja Hankkijalle.

Joka kerta, kun yritys on hakenut investointitukea, ovat hakemusasiakirjojen vaatimukset nousseet yhä korkeammiksi ja jo useita vuosia sitten alkoi tuntua ylitsepääsemättömältä hoitaa hakuprosessi ilman apua.

– Turvauduimme VASEKin apuun ensimmäisen kerran vuonna 2007, ja heidän apunsa oli ratkaisevan tärkeää, jotta tämä uusi rakennus saatiin aikaan.

Tarve suuremmalle ja omalle tilalle maatalouskoneiden huoltamista varten oli ollut ilmeistä jo jonkin aikaa. Vaikka maatilojen määrä on maassa laskussa, konehuollon tarve kasvaa, koska nykypäivän traktoreiden ja muiden koneiden huoltaminen vaatii usein testaus- ja diagnostiikkalaitteita kaiken niiden nykyään sisältämän elektroniikan ja datan seurauksena.

Baggas 8Vanhemmasta korjaamosta vapautuviin tiloihin on pystytetty hydraulinen letkulinja, jossa on uudet laitteet, sekä suurempi varasto.

– Moderni kasvinsuojeluruisku on täynnä elektroniikkaa, Bergman kertoo. Turvallisuussyistä työhön tarvitaan myös siltanosturi — sellaista ei pystytty asentamaan vanhempaan halliin, jossa neljä autonosturia sijaitsevat.

Rakentamispäätös tehtiin talvella 2020 — ennen kuin kukaan tiesi, mitä on tulossa.

– Toki ehdin ajatella yhtä ja toista, kun pandemia tuli ja henkilöautoasiakkaat parin viikon aikana vähenivät rajusti, mutta sitten kaikki täällä palautui normaaliksi eikä meidän alamme onneksi ei ole kärsinyt sitä enempää, Bergman toteaa.

Rakennusinvestoinnin suunnittelun, rakennusluvan hakemisen ja muut yritys hoiti itse, kun taas investointitukihakemusasiakirjat täytettiin VASEKin yritysneuvoja Olav Nylundin avustuksella.

– Otimme VASEKin suoraan mukaan hankkeeseen. Vaikka kyse ei ole mistään rakettitieteestä, heillä on arvokasta osaamista — varsinkin minulle, jolla on melkein paperiallergia, Bergman nauraa. Tietää varmasti, että kaikki on heti oikein ja eikä hakemus tule paluupostissa takaisin.

Baggas 5– Otimme VASEKin suoraan mukaan projektiin. Heillä on arvokasta tietoa ja heidän avullaan kaikki menee alusta asti oikein, Anders Bergman sanoo.

Tammikuussa oli vuorossa loppukatselmus 240 m² suuruisessa hallissa, jonne on myös asennettu jonkin verran uutta kalustoa. Seuraavaksi myönnetystä investointituesta on tarkoitus tehdä maksatushakemus.

– Silloinkin pyydämme Nylundilta apua, Bergman lisää.

Uudisrakennuksen ansiosta yritykseen on nyt voitu palkata uusi työntekijä, ja tilaa olisi useammallekin. Tilaa on nyt vapautunut myös vanhemmassa verstaassa, jonne pystytettiin hydrauliletkulinja.

– Se on palvelu, jota tarvitaan niin maatalouskoneiden kuin maanrakennuskoneidenkin kanssa, sillä usein, kun letku laukeaa on kiire. Silloin pitää olla kaikki komponentit valmiina varastossa, Bergman selittää.

Baggas 10Traktorin renkaiden täyttämiseen tarkoitettu turvahäkki sekä kauempana näkyvä siltanosturi kuuluvat hallin uuteen varustukseen. Kuvassa Jerker Storbäck.

Lisäksi suunnitelmissa on mahdollisesti myös täydentää liiketoimintaa lisävarusteiden myymälällä — ajatus, joka on vielä tässä vaiheessa ideointitasolla.

– On ilahduttavaa, kun pandemiatilasta huolimatta yritykset voivat investoida ja luoda uusia työpaikkoja, yritysneuvoja Olav Nylund toteaa.

– Tällaiset yritykset ovat arvokkaita maaseudulle – palveluita tuotetaan siellä, missä niitä tarvitaan ja työpaikkoja syntyy omalle alueelle. Myös osaaminen säilyy ja kehittyy liiketoiminnan kasvaessa, hän lisää.

 

Teksti ja kuvat: Anna Sand
Suomennos: VASEK

                                                                                                                                                

Tagit: