Yrittäjätarinat

Arkitek tekee visiostasi totta

Taustalla olevan talon perusteella – joka on hänen omansa – voisimme yhtä hyvin olla Los Angelesissa, Aspenissa, Coloradossa tai jossain muualla maailmassa, missä kaikki on hieman suurempaa, hienompaa, ylellisempää ja yksinkertaisesti vaikuttavampaa.

Arkitek 3

 

Mutta seisomme Söderfjärdsbackenilla Maalahdessa, ja kameran edessä oleva henkilö on Ben Tuomela. Yhdessä veljensä Jimin ja vaimonsa Lindan kanssa hän perusti Arkitekin kahdeksan vuotta sitten.

Yrityksen nimi vihjaakin, että kyseessä on enemmän kuin tavallinen rakennusfirma – vaikka se pohjimmiltaan on myös sitä. Juuri arkkitehdin suunnittelemat talot ovat usein Arkitekin toimeksiantolistalla. Rakennukset, jotka vaativat enemmän käsityötä ja paikan päällä tehtävää työtä kuin mitä elementtitalotehtaat voivat tarjota. Ja vaikka Arkitek palveleekin asiakkaita kaikissa kategorioissa – maanviljelijöistä logistiikkayrityksiin – suurin segmentti koostuu yksityishenkilöistä ja omakotitalon rakentajista.

Arkitek 7
Arkitek tarjoaa kaiken suunnittelusta valvontaan sekä rakentamiseen ja viimeistelyyn. Rakennuslupapiirustukset, rakennesuunnittelu ja kustannuslaskenta ovat osa tätä työtä. Vastaavana työnjohtajana Arkitek auttaa myös rakennustyön valvonnassa.

– Teemme kaikkea suunnittelemme, rakennamme ja viimeistelemme. Avustamme asiakkaita koko prosessin ajan, ideasta valmiiseen tuotteeseen. Voidaan sanoa, että kyseessä on laajennettu, kattavampi avaimet käteen -konsepti, toteaa Ben Tuomela.

Ei ole ollenkaan harvinaista, että asiakas tulee sisään pelkän idean kanssa, ehkä ruutupaperille piirretyn luonnoksen kanssa.

– Siitä viemme sen piirustuksiin ja rakennuslupiin, maanrakennukseen ja perustuksiin, pystytykseen ja pintoihin, pihan ja nurmikon viimeistelyyn. Teemme myös remontteja, rakennamme kesämökkejä ja halleja tai suoritamme vain osia eri rakennusprojekteista, hän selventää.

Arkitek työllistää nykyään kahdeksan henkilöä. Ben kuvailee viime vuosia alalla haastaviksi.

– Ensin tuli pandemia ja lamaannutti suurimman osan ennen kuin remonttibuumi otti vauhtia. Ukrainan sota seurasi heti perään aiheuttaen sekä materiaalipulaa että suuria hinnankorotuksia. Juuri hinnoittelu on ollut suuri haaste ja merkinnyt suurempaa riskinottoa, hän toteaa.

Nyt kun korot ovat vakiintuneet, tunnelmat ovat jälleen hieman positiivisempia ja yhä enemmän kyselyjä tulee, vieläpä usein hyvissä ajoin etukäteen.

Toinen alan haaste on tukimahdollisuuksien puute.

Arkitek 9
– Tarjoamme sekä laajennettuja avaimet käteen -ratkaisuja että suoritamme eri projektien osatehtäviä, kertoo Ben Tuomela.

– Meillä on hyvä yhteys VASEKiin ja erityisesti yritysneuvoja Olav Nylundiin, ja olemme viime vuosina pitäneet useita kokouksia mahdollisuuksista hakea tukea uusiutuvan energian investointeihin. Valitettavasti olemme jääneet kriteerien ulkopuolelle, mutta olemme ainakin saaneet vastauksia kysymyksiimme, Ben toteaa ja jatkaa:

– Olemme osallistuneet moniin VASEKin tapahtumiin, myös opintomatkalle Ruotsiin, ja aina myös yrittäjäyhdistyksen ja Maalahden kunnan yritysaamiaisille, joissa VASEK on aina myös paikalla.

Arkitek 6
Perheyritys Arkitek työllistää nykyään kahdeksan henkilöä kokopäiväisesti. Tässä muutamia heistä pystyttämässä uutta omakotitaloa jossain päin Maalahtea.

Yritysneuvoja Olav Nylund on iloinen Arkitekin osallistumisesta järjestettyihin tapahtumiin.

– Ne ovat erinomaisia tilaisuuksia saada ajankohtaista tietoa yrittäjille. Valitettavasti mahdollisuudet saada investointitukea rakennusalalla ovat huonot kilpailutilanteen vuoksi, mikä on tietysti ikävää, sillä ala on kohdannut suuria haasteita viime vuosina. On kuitenkin ilahduttavaa nähdä, että Arkitek on pystynyt suhteellisen hyvin selviytymään vaikeuksista, lisää Olav.

Arkitek 5

Ben kokee, että yritysneuvontaan on helppo saada yhteys, mutta on samalla todennut, että on edelleen monia yrittäjiä, jotka eivät ole tietoisia VASEKin tarjoamista palveluista.

– Siinä VASEK voisi ehkä olla vielä proaktiivisempi, hän pohtii. Kynnys ottaa yhteyttä ja saada apua on erittäin matala, ja on sääli, jos mahdollisuus menee joltain ohi, hän päättää.

 

Teksti: Anna Sand/bySand
Kuvat: Anna Sand & Christoffer Björklund
Suomennos: VASEK

Tagit: