Vuosikertomus 2024 - Yhtiön viestintä

1H6A3869

Monikanavaista viestintää monille kohderyhmille

VASEKin päätehtävistä kertovaa monikanavaista ja -kielistä viestintää toteutettiin pääosin omana työnä, mutta myös yhteistyössä eri ostopalvelukumppaneiden kanssa, eri kohderyhmien suuntaan.

Yrityspalveluiden asiakasprofiilin muutosten myötä vuoden aikana lisättiin englanninkielisen materiaalin tuotantoa eri kanaviin. Tätä työtä jatketaan myös tulevana toimintavuonna.

Yhtiö on toteuttanut runsaasti erilaisia tapahtumia, ja niiden markkinointia ja muuta viestintää sekä ennen että jälkeen tapahtuman on tehty yhtiön viestinnässä omin voimin ja onnistuneesti, sillä osallistujamäärät ovat olleet hyvällä tasolla.

  • 102 järjestettyä tapahtumaa, 649 osallistujaa (tapahtumia, joiden ilmoittautumisen VASEKin viestintä hallinnoi, luvussa ei mukana esim. EnergyWeekin osallistujat)

VASEKin viestinnällä on käytössään tehokkaan tapahtumanhallintajärjestelmän lisäksi toimiva uutiskirjetyökalu, ja uutiskirjeitä pidettiinkin vuoden lopulla toteutetun sidosryhmäkyselyn mukaan tärkeimpänä tapana saada tietoa VASEKin toiminnasta.

  • VASEKin uutiskirjeen (joka toinen viikko) tilaajia 3 878, uutiskirjeiden avausprosentti 38,28
  • Startian uutiskirjeen (kerran kuussa) tilaajia 2 104, uutiskirjeiden avausprosentti 41,29
  • kaikkiaan noin 11 000 uutiskirjeiden vastaanottajaa, keskimääräinen avausprosentti 38,39 (useita eri uutiskirjeitä erilaisille kohderyhmille)

VASEKin kotisivut uusittiin kesällä 2024. Sivustonhallintajärjestelmä vaihtui uuteen ja entistäkin tietoturvallisempaan versioon. Suunnittelussa ja toteutuksessa keskityttiin erityisesti sivuston saavutettavuuteen.

  • Kotisivujen kävijämäärä kasvoi 116,2 % vuoteen 2023 verrattuna
  • Uniikkien sivunkatselujen määrä kasvoi 157,5 % vuoteen 2023 verrattuna
  • Keskimääräisen sivuvierailun kesto 2 min 49 sek, -16,7 % vuoteen 2023 verrattuna

VASEKilla on tilit Facebookissa ja LinkedInissä. Instagramissa toimitaan Uusyrityskeskus Startian @startiavaasa -tilillä.