Vuosikertomus 2024 - Kestävyys ja vastuullisuus

Kestävät ratkaisut parantavat kilpailukykyä
Kiertotalous ja kestävyys ovat tärkeitä kaikille yrityksille, koska ne vähentävät luonnonvarojen kulutusta, pienentävät ympäristövaikutuksia ja voivat tuoda taloudellisia säästöjä. Rakennusalalla niiden merkitys korostuu, sillä ala kuluttaa valtavasti raaka-aineita ja tuottaa paljon jätettä. Kestävät ratkaisut, kuten materiaalien uudelleenkäyttö ja energiatehokkuus, vähentävät kustannuksia ja parantavat yritysten kilpailukykyä sekä vastuullisuutta.

Sustainable Ostrobothnia as a Forerunner -hankkeessa autettiin pk-yrityksiä matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta. Vuoden aikana kehitettiin ja vietiin läpi pilottiohjelma, johon osallistui 30 eri kokoista ja eri toimialoja edustavaa yritystä.
Työpajojen, webinaarien ja räätälöityjen yritysvierailujen kautta osallistuvat pilottiyritykset saivat työkaluja ja osaamista kestävän kehityksen integroimiseksi toimintaansa. Osa webinaareista oli avoimia myös muille kuin pilottiohjelmaan osallistuneille yrityksille. Neljän työpajan ja kolmen webinaarien aiheina olivat hiilijalanjäljen laskenta, vastuullisuusraportointi, vastuullisuusstrategia, vastuulliset liiketoimintamallit, rahoitus, vastuullisuusviestintä ja sosiaalinen vastuullisuus.
Vuoden lopulla myös päivitettiin aiemmin toteutettua kestävän kehityksen ja kiertotalouden tiekartta. Uusi päivitetty tiekartta tarjoaa tietoa ja konkreettisia työkaluja yritysten vastuullisuustyöhön, sekä tietoa uudesta lainsäädännöstä ja säädöksistä.
Pohjanmaalla on edelleen mahdollisuus tulla kestävyyden ja kiertotalouden solmukohdaksi, mutta se vaatii selkeämpää panostusta maakunnassa tehtävän hyvän työn esille tuomiseen ja kestävyystyön edelläkävijöiden esiin nostamiseen. Hankkeessa laadittiin viestintästrategia ja siihen liittyvä vuosikello niille toiminnoille, jotka parhaiten soveltuvat Pohjanmaan profiloimiseksi Pohjoismaiden kestävimmäksi maakunnaksi.

Kestävän rakentamisen hanke pääsi henkilövaihdoksista huolimatta hyvään vauhtiin ensimmäisen kokonaisen toimintavuotensa aikana. Vuoden lopulla kestävän rakentamisen verkostossa oli mukana yli 20 rakennusalan yritystä, jotka sitoutuivat edistämään kestävyyttä rakennusalalla sekä jakamaan tietoa seudun toimijoiden kesken.
Yritysten muodostaman verkoston lisäksi on koottu yhteyksiä eri sidosryhmiin ja tavattu heitä muun muassa marraskuussa järjestetyn aamiaistilaisuuden merkeissä. Tilaisuudessa vaihdettiin tietoa energiatehokkuusvaatimuksista ja -toimenpiteistä sekä uudesta rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä.
Lue myös yritysten energiatehokkuuteen tähtäävään työhön tästä vuosikertomuksesta
Sustainable Ostrobothnia as a Forerunner
- Hankeaika: 1.7.2023 - 31.12.2024
- Budjetti: VASEKin hankeaikainen kokonaisbudjetti 147 514 euroa
- Hankekumppanit: VASEK, Concordia, Dynamo Närpes, Business Kristinestad
Regional Network towards Sustainable Construction 2025
- Hankeaika: 1.12.2023-31.12.2025
- VASEKin hankeaikainen kokonaisbudjetti 71 916 euroa