Vuosikertomus 2024 - Toimitusjohtajan katsaus

1H6A2174

Vaasan seutu poikkeaa edukseen

Yleinen taloustilanne Suomessa oli vuonna 2024 haastava ja maailmantilanteessa oli lukuisia epävarmuustekijöitä, jotka ovat jatkuneet koko 2020-luvun ajan. Vaasan seudulla oli kuitenkin vahvaa kehitystä ja siinä me poikkeamme eduksemme Suomessa.

2024 aikana julkistettiin ja käynnistettiin useita nykyisen energiateknisen teollisuutemme investointihankkeita, kuten esimerkiksi Hitachi Energyn uusi tehdas, Wärtsilän STH:n laajennus Vaskiluodossa, ABB:n ja Strömberg Parkin kehitysprosessit. Lisäksi käynnissä on merkittävät investoinnit Vaasan satamassa. Väylän syvennys ja levennys etenevät ja satamainfrastruktuuria kehitetään laajasti.

Seudun väestökehitys on jatkunut positiivisena, ja uudet asukkaat tuovat seudulle paikallista kysyntää ja toimeliaisuutta. Asuntotilanne sitä vastoin on haasteellinen rakentamisen suhdanteiden vuoksi, sillä tarvitsisimme uutta asuntotuotantoa ja lisää vuokra-asuntotarjontaa.

Osaajapulaan pureudutaan sekä veto- että pitovoimatyön voimin

Vaasan seudulla on työpaikkoja, mutta myös osaajapulaa. Seutuviestinnän puitteissa keskityimme työvoiman saatavuuden edistämiseen erilaisten veto- ja pitovoimatoimenpiteiden avulla. Vuoden lopulla valmisteltu valtakunnallinen rekrytointikampanja työnantajien kanssa on tätä kirjoitettaessa parhaillaan käynnissä.

Vaasan seudun monet mahdollisuudet avautuvat opiskelijoille aivan uudella tavalla, kun pääsee suoraan tapaamaan eri työnantajia. Kuluneen vuoden aikana järjestimme lukuisia erityyppisiä tapahtumia erityisesti korkeakouluopiskelijoiden ja yritysten kohtauttamiseksi, kävimme eri oppilaitosyksiköissä esittelemässä seutua ja järjestimme mm. bussimatkoja maailmanperintöalueelle seutuun tutustuttamiseksi.

EnergyVaasan viestintää on myös vuonna 2024 tehty laajasti eri kanavissa, organisoitu erilaisia tapahtumia ja sidosryhmien vierailuja alueella. Tärkeimpänä osana luonnollisesti EnergyWeekin toteuttamisen koordinointi sekä kehittäminen yhdessä laajan kumppaniverkoston kanssa.

Rahoituksen kiristyminen vaikutti yrityksiin

Vaasan seudulle perustettiin 197 uutta yritystä Startian avulla. Tämän luvun kasvu osoittaa, että alkavilta yrittäjiltä löytyy uskallusta, uskoa tulevaan ja halua kehittää jotain uutta ja omaa. Taloudellisesti haasteellisena aikana on todella hienoa, että avullamme perustetuista yrityksistä noin 80 prosenttia jatkaa toimintaansa vielä viiden toimintavuoden jälkeenkin. Uusien yrittäjien tausta on muuttunut viime vuosina merkittävästi ja perustamisneuvonnan asiakkaista jo noin 30 prosenttia onkin maahanmuuttajataustaisia.

Toimivien yritysten kehittymistä, investointeja sekä omistajanvaihdoksia valitettavasti jarruttaa rahoituksen saamisen kiristyminen. Geopolitiikan ja maailmantalouden epävarmuudet johtavat varovaisuuteen ja erityisesti pk-sektori joutuu punnitsemaan riskinottoa tarkasti. Samaan aikaan onneksemme seudulle tärkeä energiateknologian vienti on vahvassa vedossa ja tämä heijastuu laajasti koko alueellemme.

Tekoäly on teema, jolta ei voinut vuoden 2024 aikana välttyä. Olemme järjestäneet sisäisiä koulutuksia tekoälyn hyödyntämisestä sekä jatkaneet yrittäjille tietoa ja järjestäneet tapahtumia, jotta me kaikki ymmärtäisimme paremmin tekoälyn tuomat mahdollisuudet toiminnan tehostamiseen ja kehittämiseen sekä myös sen riskit.

Positiivista energiaa

Toteutimme vuoden 2024 aikana yhteensä 15 eri kehittämishanketta teemoina muun muassa kestävä rakentaminen, kestävyys- ja kiertotalous, akkuarvoketjujen innovaatiot ja akkuteollisuuden investointien edistäminen, yritysten energiatehokkuusratkaisut, omistajanvaihdokset, invest in -työ, veto- ja pitovoima, matkailu ja logistiikka. Näiden hankkeiden avulla pystyimme tarjoamaan runsaasti kehitysmahdollisuuksia alueen yrityksille ja kehittämään Vaasan seutua yritysten toimintaympäristönä.

Vaasan ekosysteemisopimustyöstä toteutettiin kansallinen väliarviointi ja Vaasa sai siitä erinomaiset arviot. Rahoitus vuoteen 2027 ulottuvan sopimuskauden loppuajaksi näyttää jopa kasvavan.

Vuoden aikana saamamme palaute sekä asiakas- että sidosryhmäkyselyillä on ollut erittäin myönteistä ja antaa meille edelleen vuodelle 2025 positiivista energiaa jatkaa työtä sekä alueen yrityskehityspalveluissa että seudun kehittämisessä ja tunnettuuden lisäämisessä.

Stefan Råback
toimitusjohtaja