Vuosikertomus 2024 - Matkailualan kehittäminen

Kuva: Kimmo Makkonen
Kiinnostus rannikkoreittiä kohtaan kasvaa
Vuoden 2024 alussa päästiin aloittamaan Pohjanlahden ympäri kulkevan rannikkoreitin eli Bothnian Coastal Routen markkinointitoimenpiteitä tammikuun Matkamessuilla. Sama markkinointi- ja myyntityö jatkui vuoden aikana yhteensä yhdessätoista eri myyntitapahtumassa (sekä digitaalisia että fyysisiä tapahtumia), joissa eri maista tulevat matkanjärjestäjät olivat asiakkaina.
Kiinnostus rannikkoreittiä kohtaa on ollut suurta, jopa yli odotusten. Kuluneena vuonna on siis päästy ensimmäistä kertaa näkemään kiinnostuksen selkeä kasvu. Asiakkaiden sanoma on ollut selvä: nyt halutaan tutustua uusiin alueisiin, joissa on sekä historiaa että kulttuuria ja, jotka ovat vielä eurooppalaisille hieman tuntemattomampia kohteita.
Merenkurkun alueesta kiinnostuneet ovat pääosin fly & drive -matkustajia, eli he saapuvat lentäen kohdemaahan ja jatkavat sitten esimerkiksi pääkaupungista kiertomatkaansa autolla tai junalla.

Vuoden aikana isännöitiin useampia matkabloggaajia sekä lähetettiin alueesta lehdistötiedotteita Italian markkinoille. Tämä oli selvästi hyvä toimintatapa, sillä vastaanotto oli erittäin kiinnostunutta, ja yhdestä tiedotteesta poiki yli 20 artikkelia italialaisiin päivä- ja matkailualan lehtiin.
Suomalaisille ja ruotsalaisille yrityksille järjestettiin tutustumismatkoja naapurimaan puolelle. Lahden toisella puolella matkailualan yritykset saivat tutustua toistensa toimintaan sekä toimintatapoihin ja vaihtaa kokemuksia. Suomesta Ruotsin puolelle matkusti yhteensä 20 yritystä, joista neljännes Vaasan seudulta. Palaute matkoista on ollut erittäin tyytyväistä, joten vastaavaa tutustumismatkaa suunnitellaan jo keväälle 2025.
Bothnian Coastal Route
- Hankeaika 1.1.2023-31.12.2025
- VASEKin hankeaikainen kokonaisbudjetti 314 938 euroa
- Hankekumppanit: Kumppanuuteen kuuluvat Merenkurkun neuvosto EAYY (johtava tuensaaja), Kalajoen kaupunki, Luleå Business Region AB, Oulun kaupunki/ Business Oulu, Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK, Visit Skellefteå AB ja Visit Umeå AB.

Vaasasta on lentoyhteydet kahteen eri pääkaupunkiin eli Helsinkiin ja Tukholmaan, sekä luonnollisesti monipuoliset jatkolentoyhteydet eteenpäin. Yritykset toivovat lisää lentoja, erityisesti aamulento Helsingistä Vaasaan on todella toivottu. Lentoyhtiöiden kanssa käydään jatkuvasti keskusteluja yhteyksien lisäämisestä.
Vaasan lentoasemalla remontoitiin yksityislentojen terminaali, ja myös VASEK osallistui seutumarkkinointityön puitteissa uusitun terminaalin sisustamiseen.
VASEKilla on vetovastuu seudullisen lentostrategiaryhmän toiminnasta. Ryhmä kokoontuu noin kahdesti vuodessa.