Uutiset

Yritysten perustaminen kääntyi laskuun koko Suomessa

29.1.2013
-

Suomen Uusyrityskeskukset ry:n (SUK) tiedote

Suomen Uusyrityskeskukset ry:n (SUK) tiedote

Vuonna 2012 perustettiin Uusyrityskeskusten avulla yhteensä 7 834 uutta yritystä. Vuoteen 2011 verrattuna laskua oli 5 prosenttia.

- Yrittäjyyttä käsittelevä Eurobarometri–tutkimus 2012 kertoo myös karua kieltä: Kolmen viime vuoden aikana yrittäjyydestä kiinnostuneiden EU-kansalaisten osuus on pudonnut 45 prosentista 37 prosenttiin, toteaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Pia Backman.

Asiakaskäyntejä oli Uusyrityskeskuksissa ja asiantuntijoiden luona 50 784 kertaa. Uusien asiakkaiden määrä oli 18 334. Uusyrityskeskuksissa asiakaskäynnit laskivat 5 % edellisvuoteen verrattuna. Starttiraha- ja jatkostarttirahalausuntoja annettiin ainoastaan 5 316 kappaletta, 27 % vähemmän kuin vuonna 2011. Finnveran rahoituslausuntoja asiakkaiden ideoista annettiin yhteensä 1 360 kappaletta. Eniten uusia yrityksiä perustettiin palvelualalle. Toiseksi suosituin oli kauppa ja kolmantena teollisuus.

Uusyrityskeskusten neuvonnan kautta syntyneet yritykset ovat keskimääräistä selvästi elinvoimaisempia, sillä kahden vuoden kuluttua perustamisesta 90 prosenttia yrityksistä on vielä toiminnassa ja viiden vuoden kuluttua 80 prosenttia. Merkittävintä on se, että vain alle 4 prosenttia aloittaneista yrittäjistä lopettaa toimintansa konkurssin vuoksi viiden ensimmäisen vuoden kuluessa.

Suomen Uusyrityskeskukset ovat merkittävin aloittavien yrittäjien neuvontaverkosto niin määrien kuin vaikuttavuusselvitysten mukaan. Suomessa on 32 uusyrityskeskusta, ja verkosto toimii lähes 200 kunnan alueella. Asukaslukupeitto uusyrityskeskusten toiminta-alueella on yli 4,4 milj. asukasta. Neuvonta on ISO 9001/2008 sertifioitu, mikä varmistaa laadukkaan yritysneuvonnan. Verkostossa työskentelee 180 toimihenkilöä. Taustatukena on 1 300 asiantuntijaa, yli 1 000 yritystä ja 270 yhteisöä. Uusyrityskeskukset ovat organisaatiomuodoltaan tavallisimmin yleishyödyllisiä yhdistyksiä.

Lue lisää: VASEKin tiedote: Startian avulla 171 uutta yritystä seudulle vuonna 2012