Uutiset

Yrittäjyysinto kasvanut - 56 % kasvu Startian avulla perustettujen yritysten määrässä

Uusien yritysten perustaminen Uusyrityskeskusten kautta on ollut odotettua vilkkaampaa jo viime kesästä lähtien. Tämän vuoden tammi-maaliskuun aikana Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian kautta uusia yrityksiä perustettiin yhteensä 64, kun viime vuoden vastaava lukema oli 41. Kasvua perustettujen yritysten määrässä oli siis huimat 56 prosenttia.

Startia kvartaalitiedote 1 2021

Uusien yritysten perustaminen Uusyrityskeskusten kautta on ollut odotettua vilkkaampaa jo viime kesästä lähtien. Tämän vuoden tammi-maaliskuun aikana Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian kautta uusia yrityksiä perustettiin yhteensä 64, kun viime vuoden vastaava lukema oli 41. Kasvua perustettujen yritysten määrässä oli siis huimat 56 prosenttia.

– Startian kautta perustetaan yrityksiä keskimäärin noin 180 vuodessa. Mikäli tämä alkuvuoden perustamistahti jatkuu läpi vuoden, saamme vuoden lopussa ihastella uusia ennätyslukemia eli reilusti yli 200 perustettua yritystä, Startian johtaja Tommi Virkama arvioi.

Viime vuoden vertailujaksoon nähden uusia asiakkaita oli Uusyrityskeskuksissa tämän vuoden alussa kaksi prosenttia enemmän, mutta sekä asiakaskäyntejä että perustettuja yrityksiä 21 prosenttia enemmän.

– Historia on osoittanut, että taloudellisen epävarmuuden aikana kiinnostus yrittäjyyteen kasvaa. Nyt asiakasmäärä on pysynyt samana, mutta perustettujen yritysten määrä kasvanut huomattavasti. Tämä tarkoittaa sitä, että neuvontaan ei tulla epätoivon saattelemana, vaan varsin potentiaalisten yritysideoiden kanssa, iloitsee Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.

53 prosenttia kaikista tammi-maaliskuun aikana Uusyrityskeskusten asiakkaana olleista perusti yrityksen.

Yritysneuvonnan avulla kestävää yrittäjyyttä edullisesti

Suomen Uusyrityskeskukset ry:n vaikuttavuustutkimuksen sekä laatujärjestelmän seurannan perusteella yritysneuvonnan avulla syntyneen yrityksen ”hinta” on maksimissaan 2 000 euroa. Uusyritysneuvontaan sijoitettu summa tulee yhteiskunnalle veroina takaisin vuodessa.

Uusyrityskeskuksen kautta syntyy myös keskimääräistä kestävämpiä yrityksiä: jopa 80 prosenttia neuvonnan kautta perustetuista yrityksistä on toiminnassa vielä viiden vuoden kuluttua, kun kaikista Suomessa perustetuista yrityksistä vastaava osuus on vain 50 prosenttia.

– On selvää, että uusi yrittäjyys on välttämätöntä, kun rakennetaan uutta kasvua koronakriisin jälkeen. Alkuvaiheen neuvonta puolestaan on paras tapa tehdä uusista yrityksistä kestäviä. Päättäjien on nyt tärkeää muistaa, että meillä Uusyrityskeskusverkostossa on jo toimivat työkalut tähän. Yritysneuvontaan on vain osoitettava riittävästi resursseja, Kallama vetoaa.

 

 

Tagit: