Uutiset

Verkkokauppa pelasti kriisissä

Laihialaisessa pihapiirissä, keskellä maalaisidylliä sijaitsee Kotopuoti, jota Marjo Niemelä on pyörittänyt nyt kahden vuoden ajan. Viime kevääseen asti hän toimi osa-aikaisena yrittäjänä ja oli päivätöissä kunnallisessa päivähoidossa. Oltuaan jonkin aikaa vuorotteluvapaalla, Marjo päätti ryhtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja keskittyä sataprosenttisesti unelmatyöhönsä sisustamisen ja asiakaspalvelun parissa.

Marjo NiemeläOltuaan kaksi vuotta osa-aikayrittäjänä Marjo Niemelä päätti panostaa sataprosenttisesti omaan yritykseensä. Samalla hän avasi liikkeen lisäksi verkkokaupan, ja näistä löytyy valtavasti sisustustuotteita posliinista puhdistusaineisiin ja tekstiileihin sekä paljon muuta.

Laihialaisessa pihapiirissä, keskellä maalaisidylliä sijaitsee Kotopuoti, jota Marjo Niemelä on pyörittänyt nyt kahden vuoden ajan. Viime kevääseen asti hän toimi osa-aikaisena yrittäjänä ja oli päivätöissä kunnallisessa päivähoidossa. Oltuaan jonkin aikaa vuorotteluvapaalla, Marjo päätti ryhtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja keskittyä sataprosenttisesti unelmatyöhönsä sisustamisen ja asiakaspalvelun parissa.

– Alkoi käydä liian vaikeaksi ehtiä hoitaa kaikki liikkeeseen liittyvät asiat iltaisin ja viikonloppuisin. Toimitukset saapuvat usein aikaisin aamulla ja ne pitää purkaa, ja myös viikonloput täyttyivät työstä. Ei ollut vaikea valita, en yksinkertaisesti voinut luopua unelmastani, Marjo hymyilee.

Sitä ei osannut kuitenkaan kukaan ennustaa, että hänen päätöksensä irtisanoutua vakituisesta virasta osuisi samaan ajankohtaan kuin koko yhteiskunnan sulkeutuminen. Marjo ja hänen liikkeensä selvisivät raskaimmasta ajasta positiivisella asenteella ja sen ansiosta, että hän teki nopeasti päätöksen käynnistää myös verkkokaupan.

– Verkkokaupan perustaminen on ollut suunnitelmissani jo kauan, mutta olen lykännyt asiaa, koska olin huolissani siitä, kuinka ehtisin pitää sen päivitettynä ja hoitaa kaikki toimitukset. Koronakriisi johti siihen, että oli lopulta pakko tarttua asiaan tiukalla aikataululla. Itse asiasta voin nyt todeta, että verkkokaupasta tuli minun pelastukseni.

Marjo NiemeläSuuri osa Marjon työajasta menee tavarantoimitusten purkamiseen, hinnoitteluun, myytyjen tuotteiden pakkaamiseen ja toimittamiseen sekä myös verkkokaupan valikoiman päivittämiseen.

Marjo ei odottanutkaan verkkokaupasta mitään kultakaivosta, mutta on näin jälkikäteen kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin asiakkaat ovat verkkokaupan löytäneet.

– Markkinointi sosiaalisessa mediassa ja kaikki ystävieni ja sukulaisteni tekemät some-jaot ovat olleet kullanarvoisia, hän lisää.

Toukokuusta 2020 lähtien Marjo on siis pyörittänyt sisustusliikettään kokopäiväisesti eikä ole kärsinyt tekemisen puutteesta, siitä huolimatta, etteivät kevät- ja kesäsesongit menneet suunnitelmien mukaisesti.

– Kun päätin siirtyä kokoaikaiseksi yrittäjäksi ja sain mahdollisuuden hakea starttirahaa, käännyin VASEKin puoleen saadakseni apua budjetin ja laskelmien kanssa. Yritys on kehittynyt paljon kahden viime vuoden aikana, mutta oli mahdotonta laskea kuinka paljon verkkokauppa tuottaisi. Siinä on yritysneuvojani Antti Alasaari ollut erittäin tärkeänä apuna.

Kotopuoti 9

Marjolla oli suunnitelmissa palkata kummityttö puotiin töihin kesäksi ja käynnistää myös pieni pihakahvila, mutta ne suunnitelmat hän sai miettiä uusiksi jo keväällä. Myös se, että niin monet valmistujaiset, suuremmat juhlat ja häät peruttiin, on vaikuttanut hänen yrityksensä myyntiin.

– Yritän ajatella positiivisesti. Täytyy uskaltaa panostaa ja ottaa riskejä, jotta voi onnistua. Nyt laitan toivoni syyssesonkiin ja joulumyyntiin. Verkkokauppa tulee vielä kehittymään kieliversioiden ja tuotevalikoiman osalta ja tulen myös jatkossa toimittamaan tilauksia myös ulkomaille.

Myös hänen yritysneuvojansa toteaa Marjon positiivisuuden olevan hänelle eduksi.

– Marjo pitää pihapuotinsa sijaintia keskustan ulkopuolella etuna, koska asiakkaat voivat samalla nauttia maaseudusta. Hänellä on hyvä tuntemus alasta ja on erittäin ulospäinsuuntautunut, mikä on hänelle eduksi, Alasaari toteaa ja jatkaa:

– Hän on koko sydämellään mukana työssään, mikä myös näkyy. Näinhän se usein menee, kun yhdistää harrastuksensa tai intohimonsa yrittämiseen.
Kotopuoti 10Eikä mitään niin pahaa, etteikö se toisi jotain hyvääkin mukanaan.

– Korona-aika on kaikesta huolimatta myös opettanut minulle paljon, Marjo päättää.

Teksti ja kuvat: Anna Sand / bySand
Suomennos: VASEK

 

Tagit: