Uutiset

VASEKin vuosi onnistui sekä toiminnallisesti että taloudellisesti

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin vuosi 2020 oli – kuten niin monen muunkin yrityksen ja organisaation – hyvin poikkeuksellinen. Poikkeuksellinen asiakasmäärän kasvun ja etätyöolosuhteiden vuoksi, mutta myös toiminnallisten muutosten talousvaikutusten vuoksi.

 20210210 100110

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin vuosi 2020 oli – kuten niin monen muunkin yrityksen ja organisaation – hyvin poikkeuksellinen. Poikkeuksellinen asiakasmäärän kasvun ja etätyöolosuhteiden vuoksi, mutta myös toiminnallisten muutosten talousvaikutusten vuoksi.

Kustannusjakauma muuttui merkittävästi esimerkiksi ostopalveluiden, markkinointikulujen ja matkakulujen leikkautumisen johdosta. Samaan aikaan yhtiössä panostettiin erityisesti yrityspalveluiden tarjoamiseen ja siihen saatiin myös ulkoista rahoitusta koronakriisin neuvontapalveluiden vahvistamiseen. Seudullisen kehitysyhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli 2 042 618 euroa ja tulos verojen jälkeen 61 741 euroa.

– Toiminnallisesti vuotemme oli haastava, mutta erittäin onnistunut. Yritysasiakkaiden kokonaismäärä kaksinkertaistui, ja tähän vaikutti etenkin koronatukiin liittyvä neuvonta sekä monien yritysten vaikea taloustilanne. Kohdensimme sisäisesti voimavaroja ja resurssimme riittivät avustamaan kaikkia puoleemme kääntyneitä yrittäjiä ja yrityksiä. Viime vuonna avullamme haettiin Vaasan seudun yritysten avuksi yhteensä yli 8 miljoonan euron verran koronatilanteeseen liittyviä yritystukia, toimitusjohtaja Stefan Råback kertoo.

Yritysten kannalta haastavaan vuoteen sisältyi kuitenkin myös paljon myönteistä. VASEKin osana toimivan uusyrityskeskus Startian puitteissa palveltiin peräti 585 yritystoimintaa suunnittelevaa henkilöä ja avullamme perustettiin 181 uutta yritystä Vaasan seudulle. Toimivien yritysten osalta talouskriisinkin aikana oli ilahduttavasti kehittämis- ja investointihalukkuutta, johon liittyen avustimme muun muassa erilaisten investointi- ja kehittämistukien hakemisessa. Yritysten omistajan- ja sukupolvenvaihdosten osalta saavutettiin kuluneena vuonna myös hyviä tuloksia, kaikkiaan asiakkaana oli 175 eri yritystä.  

Vuoden aikana Vaasan seudulla oli käynnissä monia mielenkiintoisia etablointi- ja laajennushankkeita, joita VASEK oli mukana tukemassa yhteistyössä eri tahojen kanssa.

– Useita näistä on jo julkistettu, kuten esimerkiksi TietoEVRYn toiminnan laajentuminen Vaasassa. Uusia työpaikkoja on syntynyt seudulle merkittävässä määrin ja nämä ovat samalla monipuolistaneet eri alojen työmahdollisuuksia. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että Vaasan seutu kiinnostaa tällä hetkellä kovasti, Råback toteaa tyytyväisenä.

Vuonna 2020 suunniteltiin elvytystoimenpiteitä laajana alueellisena yhteistyönä ja keskityttiin Ekosysteemisopimuksen 2021–2027 ja siihen kytkeytyvien suurten hankkeiden edistämiseen. Ensimmäiset ja suurimmat panostukset suunnataan energiateollisuuden innovaatio-toimintaan ja vienninedistämiseen sekä akkuteollisuushankkeiden valmisteluun.

– Teimme vuoden aikana lujasti töitä saadaksemme erilaisia kansallisia panostuksia seudullemme. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita matkailualan Access-hankkeemme, jolle ainoana hankkeena Pohjanmaalla myönnettiin matkailualan elvytysrahoitusta työ- ja elinkeinoministeriöstä, Råback kertoo.

– Kolmesta päätehtävästämme seutuviestintä ja EnergyVaasa-klusterityö kärsivät ehkä eniten koronavuodesta, sillä suunniteltu seutumarkkinointikampanja jouduttiin aikatauluttamaan koronan vuoksi uudelleen ja EnergyWeek maaliskuulta 2020 päädyttiin loppujen lopuksi siirtämään maaliskuulle 2022. Työn painopisteitä ja toimintatapoja järjesteltiin uudelleen, tästä hyvänä esimerkkinä EnergyVaasa Talks -webinaarisarjan suunnittelu ja toteutus vuoden 2021 aikana, Råback luettelee.

Kehitysyhtiön hallitus hyväksyi yhtiön tilinpäätöksen kokouksessaan 19.2.2021 ja tilintarkastus on suoritettu, yhtiökokous järjestetään huhtikuussa.

 

Tagit: