Uutiset

Uusia työntekijöitä houkuttelemassa Oulussa

19.1.2012
-

Pesti-rekrytointitapahtuma Oulussa on jo muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi. 

Pesti-rekrytointitapahtuma Oulussa on jo muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi. 

Energinen Vaasan seutu oli nytkin keskiviikkona 18.1.2012 tapahtumassa mukana tavoitteena houkutella erityisesti tekniikan mutta myös muiden alojen opiskelijoita töihin seudulle.

- Vaasan seudusta on mukava kertoa, koska meillä on niin mainiot faktat, kertoo VASEKin markkinointisuunnittelija Mari Kattelus tyytyväisenä. - Lukuja ei tarvitse kaunistella, osaajien tarve on ilmeinen. Meillä ei myöskään näy lama eikä yt-buumi niin vahvasti kuin Oulussa.

Seudun merkittävä energiateknologiakeskittymä yllätti monet tapahtumakävijät positiivisesti. Kansainvälisiä opiskelijoita innosti Vaasan kansainvälisyys.
- Vaasan seutua on helppo markkinoida ulkomaalaiselle helpoksi paikaksi muuttaa, sillä ulkomaalainen ei ole täällä kummajainen, jatkaa Kattelus. - Ruotsinkielisyyttä sen sijaan arastellaan yhä, monet kysyvät että pärjääkö siellä suomen kielellä. Kyllä pärjää - ja meillä puhutaan myös 100:a muuta kieltä!

Pesti-messut järjesti Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta ja Teekkariyhdistys. Vaasan seutua ja työmahdollisuuksia olivat tapahtumassa esittelemässä VASEK, ABB ja Wärtsilä.

 

Lisätietoja
Mari Kattelus
markkinointisuunnittelija
0400 681 048