Uutiset

Unelma omasta verstaasta toteutui

Niclas Elenius tiesi jo varhain, että haluaa työskennellä metallin parissa. Ajatus omasta yrityksestä oli mielessä jo opintojen päättyessä, mutta tuolloin 90-luvun alussa oli laskusuhdanne eikä aika ollut oikea. Nyt 25 vuotta myöhemmin kaikki palaset ovat loksahdelleet paikoilleen, ja Niclas panostaa täysillä unelmaansa toteuttamiseksi.

Mekanix 4 www

Luupin alla: Mekanix

Niclas Elenius tiesi jo varhain, että haluaa työskennellä metallin parissa. Ajatus omasta yrityksestä oli mielessä jo opintojen päättyessä, mutta tuolloin 90-luvun alussa oli laskusuhdanne eikä aika ollut oikea. Nyt 25 vuotta myöhemmin kaikki palaset ovat loksahdelleet paikoilleen, ja Niclas panostaa täysillä unelmaansa toteuttamiseksi.

Niclaksesta tuli yrittäjä oikeastaan jo 2012, mutta silloin vain sivutoimisesti. Hyvä maine teki tehtävänsä, ja vähitellen asiakkaiden määrä kasvoi. Lopulta metalliverstaasta tuli hänen kokopäivätyönsä, ja viime vuonna toiminta siirtyi vastarakennettuihin ja tarkoituksenmukaisiin tiloihin Oravaisten teollisuusalueelle.

Mekanix 1 www

Niclas Elenius perusti oman metallialan yrityksen 2012. Nykylään Mekanix toimii juuri valmistuneissa tiloissa Oravaisten teollisuusalueella ja valmistaa räätälöityjä metallituotteita teollisuudelle ja eri urakoitsijoille seudulla.

– Ilman VASEKilta ja yritysneuvoja Olav Nylundilta saamaani apua istuisin luultavasti edelleen miettimässä asiaa, Niclas hymyilee.

Jo ammattikoulun jälkeen hän sai töitä uusikaarlepyyläisestä metallialan yrityksestä, mutta suoritettuaan varusmiespalvelun ja laman lyötyä päälle, hän työllistyi toviksi turkisalalle.

– Sain myöhemmin töitä Mirkalta tuotannossa ja siellä olinkin 11 vuotta, Niclas kertoo.

Kiinnostus metallia kohtaan oli jäljellä, ja hän hankki ajan myötä melkoisen joukon omia työkaluja – sorvin, hitsauslaitteet ja muuta. Aika pian hän anoi siirtoa Mirkan verstaalle, jossa hänestä tuli myöhemmin myös työnjohtaja.

– Se ei ehkä kuitenkaan ollut sitä mitä halusin. Kaipasin saada kehittää ja työskennellä konkreettisemmin metallin parissa, ja siksi hakeuduin eteenpäin. Työskentelin sen jälkeen muun muassa varaston esimiehenä ja kaivinkoneen ja kuorma-auton kuljettajana ja samanaikaisesti perustin oman yrityksen.

Niclas tarttui erilaisiin mekaanisiin toimeksiantoihin, mutta alussa suurin osa töistä oli erilaisia ajoneuvohuoltoja.

– Hankin entistä enemmän työstökoneita ja sain aiempaa suurempia asiakkaita teollisuudesta. Lopulta pystyin jättämään huoltotyöt sivuun ja keskittymään siihen, mitä oikeasti halusin tehdä, Niclas jatkaa.

Mekanix 7 wwwUudessa hallissa työt käyvät sujuvasti. Niclas on investoinut uusiin koneisiin, muun muassa CNC-jyrsimeen ja CNC-plasmaleikkuriin, moderniin JIG-hitsauspöytään ja uuteen koneporaan.

Samanaikaisesti alkoi vuokrattu tuotantotila muodostua tuotannon pullonkaulaksi, ja hän päätti rakentaa oman verstasrakennuksen – paljolti investointitukimahdollisuuksien ja yritysneuvoja Olav Nylundin kanssa käymiensä keskustelujen ansiosta.

– Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö investoinnit voisi vaikuttaa positiivisesti pitkästi tulevaisuuteen. Sekä yrityksen että asiakkaiden kannalta, Nylund toteaa.

Rakentamisesta ei selvitty kuitenkaan ilman koettelemuksia. Niclas päätti tehdä muun muassa tontin maanrakennustyöt itse, mutta oli rakentamisen aikana peräti kolme kertaa sairaslomalla. Alkukesästä 2018 yritys pystyi vihdoin muuttamaan uusiin tiloihin, joissa voidaan nykyisin ottaa työn alle huomattavasti aiempaa suurempia töitä.

– Kaikki on täällä sujuvampaa. Olen investoinut uusiin koneisiin ja hankkinut muun muassa CNC-jyrsimen ja CNC-plasmaleikkurin, modernin JIG-hitsauspöydän ja uuden koneporan. Olav Nylund on auttanut investointitukihakemuksien laatimisessa sekä hallin että koneiden osalta, Niclas lisää.

Mekanix 2 www
Oma metalliverstas on ollut Nicklaksen unelma 25 vuoden ajan. Nyt siitä on tullut totta, osittain koneiden ja tuotantotilojen investointitukimahdollisuuksien ansiosta.
– Ilman VASEKia istuisin luultavasti edelleen miettimässä asiaa, Niclas myöntää.

Uudessa verstaassaan hän valmistaa nyt räätälöityjä metallituotteita asiakkaiden toiveiden mukaisesti – kaikissa kokoluokissa. Asiakkaat ovat suurelta osin Uudenkaarlepyyn ja Vöyrin väliltä ja koostuvat teollisuusyrityksistä sekä kuljetus- että maanrakennusalan urakoitsijoista ja pienyrityksistä.

– Tämä on mielenkiintoista ja vaihtelevaa työtä, josta saa sekä asiakaskontakteja että tyytyväisen olon siitä, että voi luoda jotain mikä toimii ja mitä tarvitaan, Niclas hymyilee.

Hän tähtää jatkuvaan kehittämiseen, sekä henkilökohtaisesti että yrityksen liikevaihdon osalta, mutta ottaa päivän kerrallaan.

– Aion antaa rakennuspölyn ensin laskeutua ennen kuin teen seuraavan suuren päätöksen.

 

Teksti: Anna Sand
Kuvat: Anna Sand ja Mekanix
Suomennos: VASEK

Lue lisää VASEKin yrityspalveluista

Luupin alla tammikuussa: JH Tilipalvelu

 

Tagit: