Uutiset

TKI-panostusten jatkuvuuteen ja kasvattamiseen sitouduttava yli hallituskausien

7.10.2022
-

VASEKin hallituksen puheenjohtaja, Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry on valtakunnallisen Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -verkoston ohjausryhmän varapuheenjohtaja. Vaasan kaupunki on yksi 18 kaupungista, joka on solminut innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Sopimus koskee vuosia 2021–2027. Häyry arvioi, että ekosysteemisopimuksen pitkä aikajänne antaa mahdollisuuksia siihen, että Vaasassa päästää kehittymään sopimuksessa esitettyjen tavoitteiden mukaisesti.

TomasHayry TommiAnttonen
VASEKin hallituksen puheenjohtaja, Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry on valtakunnallisen Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -verkoston ohjausryhmän varapuheenjohtaja. Vaasan kaupunki on yksi 18 kaupungista, joka on solminut innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Sopimus koskee vuosia 2021–2027.

Häyry arvioi, että ekosysteemisopimuksen pitkä aikajänne antaa mahdollisuuksia siihen, että Vaasassa päästää kehittymään sopimuksessa esitettyjen tavoitteiden mukaisesti. Hän on myös tyytyväinen, että eri kaupunkien toimijat ovat ensimmäistä kertaa liittyneet yhteen Innokaupunkien verkostoksi:

– Näin luomme ymmärrystä eri puolilla Suomea. Innokaupunkien ohjausryhmässä pääsemme kuulemaan mitä muualla suunnitellaan ja toteutetaan sekä pääsemme esittelemään omia aikeitamme.

– Innovaatiotoiminnan osalta trendi on erittäin hyvä, sillä vaikka ekosysteemisopimusten rahoitus on sinänsä pieni, toivomme, että rahoitusta saavia kehityshankkeita käytetään siihen, että vivutetaan muuta rahoitusta. Haetaan vaikka Horizon- tai muuta isompaa rahoitusta.

Häyry toivoo, että ekosysteemisopimusten jatko on selkeä.

– Ensimmäinen jännä paikka on tulevat eduskuntavaalit ja uusi hallitus. Sitoutuuko uusi hallitus näin pitkään sopimukseen, siitä ei luonnollisesti ole varmuutta. Tärkeintä on, että seitsemän vuotta kestävälle sopimukselle tehdään väliaika-arvioinnit ja tavoitteiden täsmennys tarpeen mukaan, koska toimintaympäristöt muuttuvat todella nopeasti, Häyry painottaa ja jatkaa:

– Oli haastavaa pari vuotta sitten arvioida TKI-tarpeita seitsemän vuoden päähän, ja siksi on syytä tarkastella suunnitelmia väliajoin ja mukauttaa tavoitteita.  Arvioin, että väliarvioinnit ovat meille suuri mahdollisuus todentaa vahva eteneminen valituilla teemoilla ja samalla todentaa muuttuneen maailman uudet tarpeet.

Häyry lähettää myös terveisiä tulevaa hallitusohjelmaa varten:

– Vaasan seutu on terveellä tavalla kiinni huomispäivän kokonaisvaltaisessa teollisuuspolitiikassa, ja sitä Suomi tarvitsee. Että olisimme johtava teollisuusmaa vuonna 2030, tarvitaan osaamista, on otettava huomioon logistiikka- ja infratarpeet sekä teollisuuden tarpeet, jotta päästään edistämään kasvua ja kehitystä.

Häyry haluaa muistuttaa, että kaikki kaupungit tunsivat nahoissaan, kuinka pitkä prosessi oli saada ekosysteemisopimukset käyntiin.

– Hallituskaudesta meni yli puolet, ennen kuin päästiin konkreettiseen tekemiseen. Uudessa hallitusohjelmassa siihen ei ole varaa, vaan TKI-panostusten jatkuvuuteen ja kasvattamiseen on sitouduttava yli hallituskausien.

Innokaupunkien ohjausryhmässä on muodostettu valtakunnallista tilannekuvaa ja suuntaa sekä väliajan tarkastelua.

– Ensimmäisiä tuloksia ja niiden vaikuttavuutta. Tavoitteiden muuttamista siten, että tuloksista saadaan enemmän tehoa irti. On todella hyvä kansallisesti, että eri alueet ovat mukana keskusteluissa, eikä niitä käydä vain ministeriössä. Toivomme malttia ja ymmärrystä, sillä täysin uusi prosessi vie aikaa, että sen vaikuttavuus saadaan esille, Häyry päättää.

Mikä ekosysteemisopimus?

  • Ekosysteemi on yhteistyömalli, joka tuo yhteen yritykset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, rahoittajat ja muut TKI-toiminnan sidosryhmät vauhdittamaan innovaatioita, uutta liiketoimintaa ja uusia ratkaisuja asukkaiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Se tarjoaa esimerkiksi ainutlaatuisia pilotointi- ja testiympäristöjä tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen.
  • Ekosysteemisopimukset mahdollistavat kaupunkien ja valtion aiempaa tiiviimmän yhteistyön tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden tukemiseksi.
  • Ekosysteemisopimuksen tarkoituksena on myös saada alueelle lisää EU-rahaa erilaisiin kehityshankkeisiin ja investointeihin.

 

Tagit: