Uutiset

Pohjanmaan oma Yrityskylä avataan tänään

2.10.2013
-

Kolmella paikkakunnalla toimivassa Yrityskylässä kuudesluokkalaiset harjoittelevat talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja. Yrityskylä Pohjanmaa tavoittaa kolmen vuoden aikana 15 000 koululaista.

Kolmella paikkakunnalla toimivassa Yrityskylässä kuudesluokkalaiset harjoittelevat talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja. Yrityskylä Pohjanmaa tavoittaa kolmen vuoden aikana 15 000 koululaista.

Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan yhteishanke, Yrityskylä Pohjanmaa, avataan tänään Vaasan Strömberg Parkissa. Yrityskylä-oppimisympäristössä oppilaat pääsevät tutustumaan Pohjanmaan yrityksiin ja saavat todenmukaisen kuvan oman kotiseutunsa työnantajista. Vierailupäiviensä aikana oppilaat työskentelevät omassa ammatissaan, saavat palkkaa ja toimivat kansalaisina ja kuluttajina pienoiskaupungissa, johon on rakennettu 19 yrityksen ja julkisen palvelun tilat. Yrityskylä Pohjanmaa siirtyy ensin keväällä Vaasasta Kokkolaan ja sitten Seinäjoelle. Kolmen vuoden aikana kylässä vierailee yhteensä
15 000 kuudesluokkalaista opettajineen.

Yrityskylä-oppimisympäristön vierailuun johdattaa opetussuunnitelmaan perustuva oppimateriaali, joka rakentuu kymmenestä oppitunnista. Materiaalin avulla oppilaat oppivat mitä työ on ja miten sitä haetaan sekä perehtyvät talouden ja yhteiskunnan perusteisiin.

Pohjanmaalla aito halu edistää koululaisten työelämätaitoja

Yrityskylässä alueellisesti merkittävät toimijat pääsevät tarjoamaan nuorille tietoa ja positiivisia kokemuksia työelämästä:
– Yrityskylä Pohjanmaa osoittaa, että alueella on aitoa halua edistää nuorten työelämä- ja yrittäjyysvalmiuksia, toteaa Yrityskylän toiminnanjohtaja Tomi Alakoski.

Yrityskylä Pohjanmaan toimintaa tukevat yrityksistä ABB, Atria, Wärtsilä, Vapo, Aktia, Nordea, Osuuskauppa KPO ja Eepee, Halpa-Halli, Boliden Kokkola, Anvia, Infra Pohjanmaa ja Pohjalaisten Infraklusteriyhdistys, Vaasan Sähkö, Kokkolan Energia, Seinäjoen Energia, The Switch, Ab Stormossen Oy, Lakeuden Etappi, Martela ja Samsung.

Yritysten ja Pohjanmaan kuntien ohella Yrityskylän toimintaa tukevat Evald ja Hilda Nissin säätiö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Yksityisyrittäjäin Säätiö, Harry Schaumans Stiftelse, Kauppias Gustaf Svanljungs lahjoitusrahaston säätiö, Pohjanmaan kauppakamari, Vaasan Aktiasäätiö, VASEK (Vaasanseudun Kehitys Oy), KOSEK (Kokkolanseudun Kehitys Oy) ja SEEK (Seinäjoen elinkeinokeskus).

– Yrityskylä on loistava osoitus yhteistyöstä Pohjanmaalla. Yrityskylässä lapset oppivat leikin varjolla asioita työelämästä ja yhteiskunnasta. Kylä on malliesimerkki erilaisesta ja toiminnallisesta oppimisympäristöstä, toteaa Vaasan kaupungin koulutoimenjohtaja Juha-Pekka Lehmus.

Yrityskylät tavoittavat jo puolet ikäluokasta

Tänä lukuvuonna Yrityskyliä on Suomessa yhteensä kuusi ja ne toimivat 11 paikkakunnalla. Tänä syksynä toiminta käynnistyy uusissa Yrityskylissä Vaasassa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Lukuvuoden aikana jo puolet Suomen kuudesluokkalaisista pääsee vierailemaan Yrityskylässä. Kaiken kaikkiaan Yrityskylä on tavoittanut 24 000 oppilasta. Syksyllä 2013 Yrityskylä kilpailee Suomen edustajana Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämispalkinnosta.

Lisätietoja

Tomi Alakoski, toiminnanjohtaja (Yrityskylä) Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, 040 501 5307, tomi.alakoski@tat.fi

Jukka Mäntymaa, aluekoordinaattori (Yrityskylä Pohjanmaa) Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, 050 435 4844. jukka.mantymaa@tat.fi

www.yrityskyla.fi

www.facebook.com/yrityskyla

www.twitter.com/yrityskyla