Uutiset

Pohjalaisilla suuri vastuu Suomen taloudesta

21.5.2013
-

Joka vuosi Vaasassa järjestettävän Future Workshop -seminaarin alustukset pohtivat tällä kertaa, miten Suomi ja Pohjanmaa saadaan nousuun. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin, Pohjanmaan kauppakamarin ja sanomalehti Pohjalaisen järjestämä seminaari yli kaksi sataa vierasta Academillin auditorioon kuuntelemaan nimekkäitä alustajia.

Joka vuosi Vaasassa järjestettävän Future Workshop -seminaarin alustukset pohtivat tällä kertaa, miten Suomi ja Pohjanmaa saadaan nousuun. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin, Pohjanmaan kauppakamarin ja sanomalehti Pohjalaisen järjestämä seminaari yli kaksi sataa vierasta Academillin auditorioon kuuntelemaan nimekkäitä alustajia.

Seminaarin odotetuin puhuja oli pääministeri Jyrki Katainen, joka vakuutti Suomen olevan kohtuullisessa kunnossa pitkään jatkuneesta kansainvälisestä laskusuhdanteesta huolimatta. Kataisen mukaan pohjalainen elinkeinoelämä on sopiva sekoitus symbioosissa elävää suurteollisuutta ja yrittäjyyttä. Kolmen pohjalaismaakunnan yrityksistä monet ovat keskittyneet maailmalla voimakkaasti kasvaville aloille – cleantech, ict-sovellukset, puhdas ruoka – joten pääministeri olettaa pohjalaismaakuntien talouden merkityksen Suomelle kasvavan entisestään. Energialähettiläs-kampanjaa Katainen piti erinomaisena ja ehdottikin, että nyt toiseen kertaan valittava Energialähettiläs voisi toimia koko Suomen teollisuuden lähettiläänä pääministerin, elinkeinoministerin tai ulkomaankauppaministerin vienninedistämismatkoilla.

Ruotsin suurlähettiläs Anders Lidén peräänkuulutti Suomen ja Ruotsin yhteistyön tiivistämistä EU:n sisällä ja muistutti, että yhteistyössä Pohjoismaat ovat paljon näkyvämpiä kuin yksinään. Yhteistyötä kaivataan, jotta maamme pärjäisivät kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Lidénin mukaan Suomella ja Ruotsilla on paljon yhteneväisyyksiä, jota antavat hyvät lähtökohdat yhteistyölle.

Päivän ehdottomasti piristävin esiintyjä oli Finpro Skandinavian vientikeskuksen päällikkö Sissi Silván, joka on toiminut myös H&M-vaateketjun Suomen maajohtajana. Silván kertoi näkemyksiään innoittavasta arkijohtamisesta, joka on hänen mukaansa yritysten kasvun ja kansainvälisen menestyksen edellytys.

Kahvitauon jälkeen seminaariin tuli yllättävä ohjelman muutos, joka sai järjestäjätkin hämilleen. Fujitsun aluejohtaja Jari Lehtinevan johdolla osa yleisöstä nousi seisomaan ja ryhtyi laulamaan Vaasan marssia, johon muu seminaariväki hetken epäröidyttyään yhtyi. Tämä flashmob-tempaus muistutti, että seutu tarvitsee myös ennakkoluulottomia ja uusia keinoja menestyäkseen kilpailussa.

Tilanteen normalisoiduttua Suomen Lehtiyhtymän päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä käsitteli omassa osuudessaan Suomen talouden nykytilaa ja tuli siihen tulokseen, että Suomen henkisen ilmapiirin ja odotusarvojen kartalla Pohjanmaa porskuttaa. Pohjalaisten arvomaailma, asenne ja itsetunto ovat kohdallaan ja antavat hyvät eväät pärjätä kilpailussa tulevaisuudessa.

Suomen kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkalaa harmitti, ettei pääministeri muistanut puheessaan kaupan ja palvelujen toimialaa lainkaan, vaikka 300 000 henkilö työllistävänä alana se on tärkeä osa Suomen kotimaista ja kansanvälistä kilpailukykyä. Kehittyvä ja monipuolistuva kotimainen kauppa- ja palvelusektori ei Pekkalan mukaan kestä kiristyvää sääntelyä, vaan silloin kulutus valuu ulkomaille.

Päivän viimeisessä puheenvuorossa Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari pohti, onko Suomi vielä lintukoto. Pekkalan mukaan terrorismin uhka ei Suomessa ole merkittävästi noussut, mutta odottamattomiin uhkiin pyritään varautumaan entistä tarkemmin ja estämään radikalisoitumista. Avainhenkilöihin ja tietoihin kohdistuva laiton tiedustelu on kasvussa ja kohdistuu yhä useammin taloustietoihin.

Lisää kuvia Future Workshopin Facebook-sivulla

Päivän keskustelut Twitterissä #fws13

 

Teksti: Johanna Haveri, Viestintä Oy Prowomedia