Uutiset

Monipuolinen asianajotoimisto neuvoo myös somessa

Startian pitkäaikainen asiantuntijakumppani Näsman & Båsk on monipuolinen asianajotoimisto, jonka henkilökunnalla on laaja kokemus juridiikan eri osa-alueilta. Toimisto hoitaa siviili- ja rikosoikeuteen liittyvien asioiden lisäksi myös hallinto-oikeudellisia asioita, ja sen asiakkaina on niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitäkin. 

Asianajotoimisto Näsman & Båsk Oy on vaasalainen asianajotoimisto, jonka asianajaja Christian Näsman perusti vuonna 1998. Asianajaja Björn Båsk tuli osakkaaksi vuonna 2009 ja asianajajat Sabina Saramo-Kuusisaari ja Oskar Sundback kutsuttiin partnereiksi 2019. Heidän lisäkseen toimistossa työskentelee juristi Anna Harkkila sekä kolme toimistohenkilöä. Ennen koronaa toimistossa on ollut myös opiskelijoita harjoittelussa, ja nyt onneksi myös sen suhteen aletaan palata jälleen normaaliin. Näsman & Båsk onkin tällä hetkellä todennäköisesti henkilöstömäärältään suurin asianajotoimisto Vaasassa.

– Meidän toimistomme on auki ympäri vuoden, ja meillä on päivystys myös loma-aikoina. Se on etu, jonka asiakas saa toimiessaan riittävän suuren asianajotoimiston kanssa, kertoo Saramo-Kuusisaari.

Monipuolista kokemusta

Startian pitkäaikainen asiantuntijakumppani Näsman & Båsk on monipuolinen asianajotoimisto, jonka henkilökunnalla on laaja kokemus juridiikan eri osa-alueilta. Toimisto hoitaa siviili- ja rikosoikeuteen liittyvien asioiden lisäksi myös hallinto-oikeudellisia asioita, ja sen asiakkaina on niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitäkin. 

Nasman BaskAsianajaja Sabina Saramo-Kuusisaari (vasemmalla), asianajaja Christian Näsman, lakimies Anna Harkkila, asianajaja Oskar Sundback ja asianajaja Björn Båsk ovat valmiina palvelemaan Startian asiakkaita.

– Meillä on erittäin vahva kokemus konkurssi- ja saneerausmenettelyiden hoitamisesta. Se on osaltaan tuonut näkemystä siitä, mihin yritysten tulisi toiminnassaan varautua, kertoo Sundback.

Sundback on Näsman & Båskin Startian yhteyshenkilö, mutta myös toimiston muut juristit palvelevat Startian asiakkaita.

Kannattaa kysyä etukäteen

Sundback painottaa etukäteissuunnittelun tärkeyttä yritystoiminnassa. Asiantuntijan käyttäminen sopimusten laadinnassa tulee paljon halvemmaksi kuin sopimusasioiden puiminen jälkikäteen käräjillä. Rahan lisäksi oikeuskäsittelyyn päätyviin tapauksiin palaa myös aikaa ja energiaa.

Aloittavien yrittäjien kohdalla neuvonnassa painottuukin erilaisten sopimusten tekeminen, yritysmuodon valinta sekä yleiset yritystoimintaan liittyvät oikeudelliset asiat. Myös toimiston järjestämät koulutukset voivat kiinnostaa uusia yrittäjiä.

– Haluamme olla osaltamme auttamassa pohjalaisia yrityksiä menestymään entistä paremmin. Lakimiehen sparrausapu -palvelun kautta voimme auttaa niin uusia kuin jo toiminnassa olevia yrityksiä, toteaa Sundback.

Nasman Bask 2Lakimies Anna Harkkila ja asianajaja Oskar Sundback ovat tehneet Startian kanssa yhteisen ”Paperit kuntoon” -luentosarjan yhteistyössä Startian kanssa. He pitävät myös yrittäjille sekä yritystoimintaa suunnitteleville maksuttomia Yrittäjäkatsastuksia, joissa kartoitetaan, kuinka erilaiset henkilökohtaiset elämäntilanteen muutokset voivat vaikuttaa yrityksen tilanteeseen, sekä esimerkiksi millaiset asiakirjat ja sopimukset olisivat tarpeellisia.

Uudenlaista lakiasianneuvontaa

Jo ennen Startian yhteistyösopimuksen solmimista Asianajotoimisto Näsman & Båsk on antanut yleisiä juridisia neuvoja esimerkiksi omilla Facebook-sivuillaan.

Nasman Bask 3Asianajotoimisto Näsman & Båskin Facebook-sivuilta löytyy hyödyllisiä vinkkejä erilaisiin oikeudellisiin tilanteisiin. Asianajotoimistolle voi myös esittää kysymyksiä Facebookin kautta.

– Olemme moderni toimisto ja siksi palvelemme asiakkaitamme myös sosiaalisessa mediassa. Myös verkkosivuiltamme löytyy paljon hyödyllistä asiaa luettavaksi, Saramo-Kuusisaari vihjaa.

Startian Tommi Virkama on iloinen siitä, että Asianajotoimisto Näsman & Båsk on mukana Startian asiantuntijakumppaneiden verkostossa.

– Asiantuntijakumppaneiden avulla pystymme palvelemaan omia asiakkaitamme entistä paremmin. Asianajotoimisto Näsman & Båsk tuo asiantuntemusta verkostoomme ja antaa asiakkaillemme lisää valinnanvaraa, hän toteaa.

 

Kuvat: Asianajotoimisto Näsman & Båsk, Nelly Björkholm