Uutiset

Mikä on suurin virhe, jonka yrittäjä voi tehdä?

VASEKin yritysneuvojat Tuija Räihä-Pundars ja Kenneth Dalkvist hymähtävät otsikon raflaavalle kysymykselle ja antavat lohduttavan vastauksen: – Kyllähän yrittäjät, niin kuin ihmiset yleensäkin, tekevät virheitä, mutta virheistään oppii ja harva virhe on sellainen, jota ei voisi korjata jollain tavalla, Dalkvist toteaa.

1H6A2765

 

– No ehkä pahimpana virheenä voi pitää sitä, että jää yksin pohtimaan asioita, oli sitten kyse toiminnan kehittämisestä tai erilaisista jatkuvista tai akuuteista ongelmista, Räihä-Pundars lisää.

VASEKin ja uusyrityskeskus Startian yritysneuvonta on aina maksutonta ja luottamuksellista, joten kynnys ottaa yhteyttä on todellakin matalalla.

– Voimme pohtia yhdessä alkavan yrittäjän kanssa liikeideaa ja sopivia liiketoiminta-alueita, eli perustamisneuvontaan voi tulla myös niin sanotusti tyhjin käsin. Lähdetään siitä sitten rakentamaan uutta suuntaa, Dalkvist painottaa.

– Eikä asiakkuus pääty yrityksen perustamiseen, vaan jatkuu sitten yrityksen kehittämisen, investointien, rekrytointien, toimitila- ja muiden asioiden tiimoilta myös tulevina vuosina, yrityksen koko elinkaaren ajan, aina kun yrittäjä kokee tarvitsevansa ulkopuolista näkökulmaa asioihin, Räihä-Pundars jatkaa.

Yritysneuvojien ajatukset palaavat vielä virheisiin:

– Toinen suurin virhe, jonka yrittäjä voi tehdä, on se, ettei heti alusta lähtien ota asioista selvää oikeista toimintatavoista vaikkapa kirjanpidon, laskutuksen, sopimusasioiden, työsuhteiden tai tietosuoja-asioiden suhteen, Dalkvist listaa.

 

1H6A2711

Räihä-Pundars lohduttaa kuitenkin heti perään:

– Nämä kaikki ovat sellaisia asioita, jotka varmasti tulee yritysneuvojan kanssa puheeksi, joten yhteys vaan meihin missä tahansa yrittämisen vaiheessa. Kartoitetaan yhdessä tilanne, mietitään oikeat toimenpiteet ja etsitään tietoa ja tarvittaessa verkostoistamme asiantuntijoita avuksi.

Tagit: