Uutiset

Maria perusti yrityksen omalla tavallaan

Rahoituksen ja kirjanpidon valinta ei ollut itsestään selvää, mutta ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä on aina ollut Maria Mannfolkin suunnitelmissa, sillä hän on kasvanut yrittäjäperheessä Korsnäsissä. Nyt hän haluaa tarjota henkilökohtaista lähipalvelua kaikille muille kotikuntansa yrittäjille. Maritima-tilitoimiston kynnyksen on oltava matala.

Maritima 1Maria Mannfolk on aloittanut syksyllä Maritima-tilitoimiston kotikunnassaan Korsnäsissä. Hän ottaa vähitellen haltuunsa Bror Södergrenin asiakkaat, kun tämä luopuu asteittain Williams Korsnäs Ab:n liiketoiminnasta. Tämä on erinomainen tapa rakentaa asiakaskuntaa, sillä samalla hänellä on myös mentori.

Kiitollinen saadessaan valmiin asiakaskunnan

Rahoituksen ja kirjanpidon valinta ei ollut itsestään selvää, mutta ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä on aina ollut Maria Mannfolkin suunnitelmissa, sillä hän on kasvanut yrittäjäperheessä Korsnäsissä. Nyt hän haluaa tarjota henkilökohtaista lähipalvelua kaikille muille kotikuntansa yrittäjille. Maritima-tilitoimiston kynnyksen on oltava matala.

Maritima 6

Maria oli tehnyt kirjanpitäjän töitä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla muutaman vuoden ajan, kun hän niin monen muun tavoin aloitti etätyöskentelyn tänä keväänä. Pitkää työmatkaa Vaasaan hän ei jäänyt kaipaamaan, ja etätyöskentely toimi odotettua paremmin. Ajatus jatkaa työskentelyä kotoa käsin — mutta yrittäjänä — kasvoi yhä vahvemmaksi.

– Aloitin soittamalla Williams Korsnäs Ab:n pitkäaikaiselle kirjanpitäjälle Bror Södergranille kuullakseni hänen näkemyksensä tulevaisuudesta ja siitä, olisiko vielä tilaa yhdelle, koska olin jo saanut joitakin toimeksiantopyyntöjä. Kävi ilmi, että Bror halusi ajaa vähitellen alas omaa toimintaansa, ja siksi sovimme, että ottaisin vähitellen kopin hänen asiakkaistaan siinä määrin kuin nämä sitä itse haluavat, Maria selittää.

Kahden yrittäjävanhemman lapselle oman yrityksen aloittamisprosessi ei ollut Marialle täysin tuntematonta, ja sekä budjetin että liiketoimintasuunnitelman hän laati itse, mutta otti myös yhteyttä VASEKiin.

– Koko prosessi oli valmis puolessatoista viikossa. Halusin päästä nopeasti vauhtiin ja sain juuri niin hyvää ja nopeaa palvelua kuin toivoinkin, mistä olen hyvin kiitollinen.

VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl toteaa, että Maria on taitava, positiivinen ihminen, joka näkee mahdollisuuksia ja haluaa mennä eteenpäin.

– Hän onnistuu varmasti, Kjell uskoo.

Nimenomaan kirjanpitoalalla on suhteellisen yleistä, että yksi toimisto ottaa toisen asiakkaat haltuunsa, mutta se tapahtuu yleensä yritysoston kautta.

– Menettelytavasta riippumatta ovat yrityksen taloutta ja kirjanpitoa koskevat asiat aina arkaluonteisia aiheita, ja usein henkilökemia on ratkaisevassa roolissa. Asiakas päättää, kenet hän valitsee kirjanpitonsa hoitamaan, Kjell jatkaa.

Positiivista on se, että Korsnäsin yrittäjät voivat jatkossakin valita paikallisen kirjanpitäjän, ja Kjell uskoo heidän myös arvostavan henkilökohtaista palvelua.

Maritima 3Hyllyssä oleva kamera kertoo Marian suuresta valokuvauskiinnostuksesta, ja oman yrityksensä yhteydessä Maria tarjoaakin myös erityyppisiä passi- ja muotokuvauksia. – Olen kuvannut lapsesta asti, ja myös vetänyt useita kursseja. Tarkoitus on rakentaa tätäkin toimintaa uudestaan, kunhan vain pandemia on ohi, Maria kertoo.

Maria on nyt sisustanut Korsnäsissä sijaitsevaan taloonsa yrityksensä toimiston, jonne on oma sisäänkäyntinsä, mutta työskentelee osittain myös kuntakeskuksessa Williamsilla yhdessä Brorin kanssa.

–  Olen siellä tarpeen mukaan, ja Bror toimii sekä asiantuntijana että minun mentorinani. Prosessi siirtää hänen asiakkaitaan minulle tapahtuu vähitellen ja siihen liittyy paljon paperitöitä, valtakirjoja, tilikarttoja ja niin edelleen. Vuodenvaihteessa pistän toiminnan käyntiin tosissani, hän selittää.

Maria on kiitollinen ja iloinen tästä järjestelystä ja saamastaan mahdollisuudesta. Hänen ei tarvitse aloittaa nollasta uuden, oman asiakaskunnan rakentamisella.

–  Yrittäjä ei kovin usein vaihda kirjanpitäjiä, ja se on Brorin asiakkailta minulle merkittävä luottamuksenosoitus. Haluan tarjota heille ihmisläheistä ja henkilökohtaista palvelua — toimistoni kynnys on matala, huomauttaa Maria ja jatkaa:

– Korsnäsissä on paljon yrittäjiä ja monet ovat yksinyrittäjiä, joilla ei ole talousalan koulutusta tai ketään, jonka kanssa keskustella toiminnastaan. Siinä toivon voivani olla avuksi. Kaikista numeroista saa paljon irti, jos vain ottaa aikaa keskustella niistä syvemmällä tasolla, hän päättää.

 

Teksti ja kuvat: Anna Sand/bySand
Suomennos: VASEK

 

Tagit: