Maailmalla epävarmuutta – Vaasan seudulla vahvaa kehitystä
Stefan Råbackin kolumni Vaasan Insiderissa 27.1.2025.
"Kun vilkaisee vielä taustapeiliin kohti viime vuotta ja tähyilee eteenpäin alkanutta vuotta 2025, olisi helppo aloittaa maailmantilanteen epävarmuustekijöistä, haastavuudesta ja yritysten vaikeuksista saada rahoitusta investoinneilleen ja jatkaa pitkää listaa siitä, mikä on vinksallaan maailmalla ja miten eri asiat uhkaavat vaikuttaa ikävästi myös meihin.
Mutta on kuitenkin hyvä valita tarkastelun kohteeksi se reaalinen tilanne, joka vallitsee täällä Vaasan seudulla. Ja Vaasan seudullahan menee hyvin.
Investointeja ja osaajakysyntää
2024 aikana julkistettiin ja käynnistettiin useita nykyisen energiateknisen teollisuutemme investointi- ja laajennushankkeita, lisäksi käynnissä on merkittävät investoinnit Vaasan satamassa. Väylää syvennetään ja levennetään sekä satamainfrastruktuuria ja -ekosysteemiä kehitetään. Geopoliittinen tilanne ja muutokset korostavat entisestään Merenkurkun laivaliikenteen merkitystä, lisäksi erityisesti kansainvälisen lentoliikenteen yhteyksiä ja matkustajavolyymiä saatiin vahvistettua Vaasassa maamme kuudenneksi suurimpana maakuntalentoasemana.
Seudun väestökehitys on jatkunut positiivisena, ja uudet asukkaat tuovat seudulle paikallista kysyntää ja toimeliaisuutta. Mutta koska päätimme nyt olla puhumatta haasteista, jätetään vain sivulauseeksi sen, että seutumme kyllä kaipaisi uutta asuntotuotantoa ja lisää vuokra-asuntotarjontaa.
Vaasan seudulla ja koko Pohjanmaalla on maan paras työllisyystilanne, erotumme eduksemme koko Suomen mittakaavassa. Meillä on nyt se kuuluisa momentum Vaasan seudun vahvalle kehitykselle ja parhaillaankin meillä on käynnissä valtakunnallinen rekrytointikampanja alueen työnantajien kanssa. Lisäksi teemme jatkuvasti paikallisia tapahtumia erityisesti alueen korkeakouluopiskelijoiden ja yritysten kohtauttamiseksi. Tästä olemme saaneet erinomaista palautetta molemmilta osapuolilta ja monille opiskelijoille avautuu aivan uudet näkymät seudun mahdollisuuksista.
Uskoa tulevaan löytyy
Yrityksiä perustetaan seudulle aivan entiseen tahtiin. 197 uutta yritystä syntyi seudulle uusyrityskeskus Startian ”kätilöimänä” ja avustamana, ja näistä meidän perustamisneuvonnan läpikäyneistä yrityksistä noin 80 prosenttia on toiminnassa vielä viiden toimintavuoden jälkeenkin.
Alkavilta yrittäjiltä löytyy uskallusta, uskoa tulevaan ja halua kehittää jotain uutta ja omaa. Uusien yrittäjien tausta on muuttunut viime vuosina merkittävästi ja perustamisneuvonnan asiakkaista jo noin 30 prosenttia onkin maahanmuuttajataustaisia. Muutamien vuosien kuluttua myös toimivien yritysten neuvonnassa nähdään sama muutos.
Odotamme kasvua ja kehittymistä
Tänä vuonna odotamme monen asian jatkavan samaan malliin. Odotamme erilaisten – pienten ja suurten – investointien toteutumista, odotamme seudulle uusia – pieniä ja suuria – yrityksiä, odotamme seudulle uusia asukkaita, uusia työpaikkoja, uusia osaajia.
Vuodelta 2025 odotamme kasvua ja kehittymistä monelle eri saralle. Tai itse asiassa emme vain odota sitä, vaan toimimme aktiivisesti ja energisesti tulevanakin vuonna kasvun ja kehittymisen mahdollistamiseksi. Edessä on mielenkiintoinen vuosi ja maailmalla on kysyntää täällä valmistettaville tuotteille, ratkaisuille ja osaamiselle."