Uutiset

Lavastus määrittelee tunnelman – Pia suunnittelee teatteri-, elokuva- ja televisiolavasteita

Pia Enroth suhtautuu intohimoisesti väreihin, muotoihin ja siihen, miten voi huoneiden ja tilojen tunnelmaa muuttaa näiden avulla. Mustasaarelaissyntyinen, nykyisin vaasalainen Pia on aina ollut kiinnostunut myös teatterista, joten oli ehkä selvää, että hänestä tulisi lavastaja. Hieman yli 20 vuotta teatterialalla toiminut Pia on nyt oman yrityksen omistaja, ja yrityksen toiminta on ollut täydessä vauhdissa ihan ensimmäisestä hetkestä lähtien.

PISC 5Vassorista kotoisin oleva mutta nyt Vaasassa asuva Pia Enroth on lavastaja, joka on pyörittänyt viime syksystä lähtien omaa PISC - Scenograf Pia Enroth -yritystään. Hänen työhuoneensa on todiste erittäin luovasta ammatista, johon kuuluu kaikkea piirtämisestä mallien rakentamiseen ja teknisten piirustusten laatimiseen, samoin luonnosten laatimista näyttämökuvista, rekvisiitasta ja puvustuksesta.

Pia Enroth suhtautuu intohimoisesti väreihin, muotoihin ja siihen, miten voi huoneiden ja tilojen tunnelmaa muuttaa näiden avulla. Mustasaarelaissyntyinen, nykyisin vaasalainen Pia on aina ollut kiinnostunut myös teatterista, joten oli ehkä selvää, että hänestä tulisi lavastaja. Hieman yli 20 vuotta teatterialalla toiminut Pia on nyt oman yrityksen omistaja, ja yrityksen toiminta on ollut täydessä vauhdissa ihan ensimmäisestä hetkestä lähtien.

Pia Enrothin asunto, jossa hänellä on myös ateljeensa, paljastaa paitsi suuren kiinnostuksen sisustussuunnitteluun, mutta myös lahjakkuuden ja varman näkemyksen sekä kokonaisuuksista että yksityiskohdista.

– Ajatus lavastajaksi ryhtymisestä heräsi jo lukioaikoina, mutta sitten päätin kouluttautua draamaohjaajaksi sen sijaan, Pia aloittaa tarinansa. Sain työpaikan Wasa Teaterista viimeisenä opiskeluvuotenani ja pysyin siellä sitten yli 20 vuotta. Pääosin työskentelin tuolloin myynnissä ja markkinoinnissa, ja olin pitkään myyntipäällikkönä.

PISC 2– Hauskinta on nähdä laadittujen mallien kautta syntynyt lopputulos filmillä, miettii Pia.

Otettuaan vuodeksi vuorotteluvapaata ja työskenneltyään elokuvatuotannon parissa hän päätti hakea Skellefteåssa Luulajan teknillisen yliopiston alaisuudessa annettavaan lavastajakoulutukseen. Kahden vuoden opiskelun ja Tukholmassa BECK-elokuvien parissa suoritetun harjoittelun jälkeen Pia palasi vuonna 2018 teatteriin tuotantosuunnittelijaksi uusi tutkinto takataskussaan.

– Työskentelin siellä viime syksyyn asti. Olin perustanut muutama vuosi aiemmin sivutoimisen yrityksen, mutta päätin sitten ottaa harppauksen ja ryhtyä päätoimiseksi yrittäjäksi, Pia kertoo.

Hän tiesi jo ennestään, että Startiasta ja VASEKista löytyy arvokasta osaamista yrittäjyydestä ja kääntyi yritysneuvoja Tuija Räihä-Pundarsin puoleen saadakseen apua liiketoimintasuunnitelman laatimiseen ja starttirahan hakemiseen.

– Jos on jotain, mistä en ole yhtään kiinnostunut, niin se on talousasiat ja kirjanpito, ja siksi oli uskomattoman hienoa saada apua laskelmien kanssa. En koskaan joutunut tuntemaan itseni tyhmäksi oli kyse mistä asiasta tahansa, ja kynnys ottaa yhteyttä Startiaan on erittäin matala. Tuijan apu on todella helpottanut minun yrittäjäpolkuani, Pia lisää.

PISC 9Pia toivoo saavansa oman verstaan ja työhuoneen kodin ulkopuolelle jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lavastajana hän tekee yhteistyötä monien eri ammattilaisten kuten rakentajien, puuseppien, ompelijoiden ja vaattureiden kanssa.

Räihä-Pundars puolestaan toteaa, että Piasta huokuu sellaista luovuutta ja persoonallisuutta, ettei hän koskaan epäillyt menestyisikö Pian yritys vai ei, vaikka kyseessä onkin mitä suuremmassa määrin erikoisala.

– Ensimmäinen ajatukseni oli ehkä se, että miltähän toimintaedellytykset näyttävät, mutta Pian laajan kontaktiverkoston ja Ruotsissa opiskeluaikana kertyneiden yhteistyömahdollisuuksien ansiosta hänen markkinansa kasvoivat heti paljon suuremmiksi, jatkaa Räihä-Pundars, joka neuvoi Piaa myös Ruotsissa tehtävän työn järjestelemisessä ja muistutti yrittäjien työttömyyskassaan liittymisen tärkeydestä.

Pialla itsellään oli tarkoituksena käyttää yrittäjyyden ensimmäinen puoli vuotta brändinsä rakentamiseen sekä portfolion ja verkkosivuston luomiseen, jotta voisi markkinoida osaamistaan.

– Mitään sellaista en ole vielä ehtinyt tehdä, hän hymyilee. Minulla on ollut töitä heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja voin hyvällä omallatunnolla pitää myös kesälomaa. Tavoitteenani oli pystyä vähentämään työaikaa ilman että tarvitsisi laskea palkkaa, ja siinä olen onnistunutkin.

PISC 12Kaikki teatterilavalla tai kuvatussa draamassa näkyvä, näyttämön ja sisustuksen valaistuksesta ja värien määrittelystä yksittäisiin esineisiin tai verhoilun yksityiskohtiin, kuuluu lavastajan tehtäviin.

Hänen tehtävänsä ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, ja alusta lähtien hän on tehnyt töitä useille teattereille, kunnankirjastoille, mainosfilmeihin ja paljon muuta. Suuren osan keväästä hän on viettänyt Skellefteåssa, jossa hän toimi sekä projektipäällikkönä että lavastajana suurelle Nordsken-peli- ja kulttuurifestivaalille. Tehtävät voivat sisältää kaikkea pelkistä suunnittelu- ja rakennuspiirustuksista kokonaisiin avaimet käteen -konsepteihin, joihin sisältyy myös lavasteiden rakentaminen että sisustus.

– Olen myös todella kiinnostunut käsitöistä, ja skenografia on osittain hyvin käytännöllistä, joten minulle ei ole vierasta tarttua myös työkaluihin, Pia hymyilee.

Unelma on saada tulevaisuudessa oma katutason työhuone ja siihen liittyvä verstas. Työntekijän palkkaaminen ei kuitenkaan ole Pialla suunnitelmissa – hän rakentaa mieluummin yhteistyöverkostoansa.

– Käytän ennemmin hyödykseni paikallisten puuseppien ja vaattureiden osaamista ja työskentelen mielelläni tiimissä kaikkien muiden projektissa tarvittavien kanssa. Viihdyn yrittäjänä enkä ole katunut päätöstäni päivääkään, Pia päättää.

 

Teksti ja kuvat: Anna Sand/bySand
Suomennos: VASEK

 

Tagit: