Uutiset

Kymmeniä vuosia yritysneuvontakokemusta – yritysten menestyminen ja haasteet jäävät mieleen

3.2.2022
-

Uusyrityskeskus Startian ja VASEKin yritysneuvojilla on yhteenlaskettuna kymmenien vuosien verran työkokemusta yritysten tukemisesta ja auttamisesta. 30 vuotta täyttävä Startia on tukenut alkavia yrittäjiä osana VASEKin toimintaa vuodesta 2008 lähtien.

097A1201Startia 30 juhlavuosilogo ilman slogania vaerillinen pysty WEB

Uusyrityskeskus Startian ja VASEKin yritysneuvojilla on yhteenlaskettuna kymmenien vuosien verran työkokemusta yritysten tukemisesta ja auttamisesta. 30 vuotta täyttävä Startia on tukenut alkavia yrittäjiä osana VASEKin toimintaa vuodesta 2008 lähtien.

Yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl on toiminut yritysneuvojana vuodesta 2005 saakka:

– Vedin silloin Korsnäs Kurscenterillä myös yrittäjyyskursseja, ja aika moni perusti yrityksen sen jälkeen. Jotkut niistä ovat toiminnassa edelleen ja tapaamme edelleen tasaisin väliajoin esimerkiksi investointiasioiden tiimoilta. Maaseudun yrittäjät olivat ennen useammin vain työllistämässä itseään, eikä yrityksen kasvattaminen ja työntekijöiden palkkaaminen ollut useinkaan tavoitteena tai edes ajatuksissa. Sivutoimiyrittäjyys oli ennen paljon harvinaisempaa, Nydahl kertoo.

Yritysneuvoja Antti Alasaari aloitti yritysneuvojana 2008, mutta sitä aiemmin hän toimi Jurvassa kehittämispäällikkönä niin ikään yritysasioiden parissa.

– Ainakin kynnys yhteydenottoon on madaltunut ja helpottunutkin vuosien varrella monin tavoin. Koronan myötä videoneuvottelut tulivat pysyvästi palvelukanavavalikoimaan ja sähköisen ajanvarauksen kautta neuvonta-ajan voi varata vaikka keskellä yötä, hän toteaa.

Vuodesta 2010 Startian johtajana toiminut Tommi Virkaman mukaan digitalisaatio on nykyään sellainen asia, miltä kukaan yrittäjä ei voi välttyä:

– Entistä useammin kaupan ja palvelualan yrityksillä on myös verkkokauppa, ja yrittäjien täytyy jo yrityssuunnitelmiensa alkuvaiheessa ottaa sähköiset markkinointi- ja myyntikanavat sekä muut työkalut huomioon.

Yritys projektina – täsmäkysymyksillä yrittäjyyden ytimeen

Alasaari pohtii, että yrittäminen on nykyään entistä enemmän projektinomaista:

– Aiemmin yrittäminen oli useammin uravalinta, nykyään taas uusi yritys perustetaan ja sitä kehitetään kuten projektia, josta jossain vaiheessa luovutaan ja siirrytään toisen projektin pariin. Välillä palataan ehkä palkkatöihin, usein perustetaan uusi yritys. Sarjayrittäjyys on yleisempää. Valitettavasti myös maksuongelmaisia yrittäjiä tapaamme useammin, Alasaari harmittelee ja jatkaa:

– Toivomme, että meihin oltaisiin yhteydessä jo silloin, kun ensimmäisten laskujen kanssa mietityttää, että miten näistä selvitään. Mitä aiemmin tartumme asioihin, sitä paremmin voimme auttaa.

Virkaman mukaan yrittäjät ovat nykyään myös rohkeampia ja useammin myös nuorempia:

– Moni perustaa yrityksen jo opiskeluaikana. Myös maahanmuuttajataustaisten yrittäjien osuus asiakkaistamme on kasvanut noin 5 prosentista lähes 20 prosenttiin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kun suomalaisen yhteiskunnan toiminta ei ole asiakkaalle niin tuttu, täytyy meidän yritysneuvonnassa mennä asioissa entistä syvemmälle ja osattava myös selittää, miksi esimerkiksi lupa-asiat täytyy hoitaa tietyllä tavalla tai miten pankkitili avataan yritystä varten.

– Asiakkaiden yritysideat ja idea-aihiot ovat entistä valmiimpia, ja alkavat yrittäjät osaavat esittää neuvontatapaamisessa täsmäkysymyksiä. He hakevat vahvistusta asioihin, ovatko lähteneet oikein liikkeelle ja onko liiketoimintasuunnitelmaan merkityt valinnat oikean suuntaisia, Virkama toteaa.

Mieleen jääneitä asiakkaita

Uusyrityskeskus Startia on 30 vuoden aikana tarjonnut perustamisneuvontaa yli 10 300 alkavalle yrittäjälle. Yrittäjät ovat käyneet neuvojien kanssa vuosien aikana läpi monia erilaisia starttivaiheita, kehittämistoimenpiteitä ja kasvuhaasteita.

– Ensimmäisiä perustamisneuvonnan asiakkaitani oli pieni kampaamoalan yritys, joka starttasi ihan nollasta. Nostan hattua yrittäjän sinnikkyydelle, sillä moni olisi jo lopettanut toimintansa. Toivon, että hän pääsee pian kasvuvaiheeseen vaikeiden vuosien jälkeen, yritysneuvojana vuodesta 2014 lähtien toiminut Olav Nylund kertoo.

– Ensimmäisellä työviikollani pääsin mukaan miljoonainvestoinnin tukihakemusta tekemään, ja kyllä nämä hienot kasvutarinat jäävät mieleen, Nylund hymyilee.

Yritysneuvoja Kenneth Dalkvist aloitti työssään VASEKilla keväällä 2020, juuri kun koronapandemia rysähti Suomeen.

– Etätyöskentely ja etäyritysneuvonta siinä mittakaavassa oli meille kaikille, sekä neuvojille että asiakkaille uutta. Yrittäjät olivat huolissaan yrityksestään ja toimeentulostaan. Yksinyrittäjätukihakemusten tiimoilta juttelin kymmenien yksinyrittäjien kanssa. Toivon, että käydyt keskustelut ja myönnetty yksinyrittäjätuki helpottivat edes vähän heidän tilannettaan, Dalkvist muistelee.

Tärkeimmät neuvot

Kysymykseen yritysneuvojan tärkeimmistä ohjeista alkaville yrittäjille kaikki yritysneuvojat vastaavat nopeasti ja lähes samanlaisin vastauksin. Muiden lailla tuorein – keväällä 2021 työssään aloittanut –  yritysneuvoja Tuija Räihä-Pundars painottaa, että tärkeintä on, ettei yrittäjä jää yksin miettimään asioita:

– Meihin saa ja pitää ottaa rohkeasti yhteyttä. Olemme täällä yrityksen perustamisen kaikissa vaiheissa ja myös sen jälkeen, ihan koko yrityksen elinkaaren ajan.

– Yritystoiminnan huolellinen suunnittelu on erittäin tärkeää, mutta on tärkeää myös muistaa, että perustamistoimenpiteiden jälkeen työ vasta alkaa. Asiakkaiden hankinta, myynti ja markkinointi on kovaa työtä ja aivan välttämätöntä, sillä vain asiakkaalta tulee rahaa yritykselle, Räihä-Pundars painottaa.

Yritysneuvojat myös muistuttavat yrittäjiä pitämään huolta itsestään:

– Uupunut yrittäjä ei ole kenenkään etu. Muista pitää myös lomaa ja huolehtia omasta jaksamisesta!

 

Tagit: