Uutiset

Kummihanke päättymässä - toiminta jatkuu

25.6.2013
-

Reilut kolme vuotta sitten starttasi hanke nimeltään ”Toimivan yrityskummi- ja mentoriverkoston kehittäminen”. Hankkeen puuhamiehenä oli silloin Suomen Yrityskummit ry:n aluekummina vielä nykyisinkin häärivä Tapani Vieri.

– Käännekohta oli matka Tampereelle tutustumaan paikalliseen yrityskummitoimintaan. Paluumatkalle lähdettiin vakaan päätöksen kera: Vaasaankin on saatava kokopäivätoiminen yrityskummikoordinaattori. Asia eteni ensin verkkaisesti, kunnes keväällä 2009 kutsuin koolle yrittäjien Tuula Töylin, alueen silloiset yrityskummit sekä Vaasan seudun Kehitys Oy VASEKin edustajat, joiden kanssa pidettiin kokous. Ja sitten alkoikin tapahtua. Koordinaattori aloitti hankkeen hommissa 22.3.2010, ja nyt hanke alkaa olla loppuvaiheessa, mutta hyväksi todettu yrityskummitoiminta jatkuu osana Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien palvelutarjontaa, Vieri kertoo.

Lue lisää