Kolmannen sukupolven kuljetusyrittäjä tarttuu ohjaksiin Häggviks Transportissa
Maalahtelaisyrityksessä Häggviks Transport Ab Oy:ssä ja Malax Avfallservice Ab:ssä käynnistettiin sukupolvenvaihdos viime vuonna. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl on avustanut yritystä prosessissa, jossa Johan Häggvik tulee asteittain jatkamaan isänsä Ulf Häggvikin työtä yrityksessä.
Johan Häggvik tulee lähivuosien aikana tarttumaan ohjaksiin yrityksessä, jonka hänen isoisänsä perusti jo vuonna 1951. Sukupolvenvaihdosprosessi aloitettiin viime vuonna VASEKin avustuksella. – Haluan ehdottomasti viedä eteenpäin 60-vuotiaan, vakiintuneen nimen, joten nimenvaihdos ei tule kyseeseen, Johan kertoo.
Maalahtelaisyrityksessä Häggviks Transport Ab Oy:ssä ja Malax Avfallservice Ab:ssä käynnistettiin sukupolvenvaihdos viime vuonna. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl on avustanut yritystä prosessissa, jossa Johan Häggvik tulee asteittain jatkamaan isänsä Ulf Häggvikin työtä yrityksessä.
Johan on kasvanut yrittäjyyteen ja on jo monta vuotta istunut kaivinkoneen ohjaimissa. Kuljettajana hän on työskennellyt kolme vuotta ja toimii nykyisin myös kuljetussuunnittelijana kahdeksan henkilöä työllistävässä yrityksessä.
– Johan on nuori ja aikaansaava, hän on halukas panostamaan yritykseen ja valmis seuraavaan askeleeseen, Kjell Nydahl toteaa.
Sukupolvenvaihdos alkoi sillä, että Johan otti vastattavakseen setänsä Torbjörn Häggvikin osakkeet ja osaomistajuuden Malax Avfallservice Ab:stä. Seuraava askel on aloittaa sama prosessi Häggviks Transport Ab Oy:ssä, jossa isä-Ulf on vielä omistajana. Johanista tulee kolmannen sukupolven kuljetusyrittäjä, sillä hänen isoisänsä Sven perusti yrityksen vuonna 1951 – alussa toiminta oli taksiliikennettä ja sorakuljetuksia.
– Minulle on ollut itsestäänselvyys jatkaa samalla uralla. Olen erittäin kiinnostunut kuljetusalasta ja tuntuu hyvältä nähdä tulokset omasta työstään ja uusista asiakaskontakteista, jotka olen luonut ja joiden kanssa olen työskennellyt siitä lähtien kun olen ollut kuljetushommissa, Johan toteaa.
Yritys on erikoistunut jäte- ja romukuljetuksiin Suomessa sekä myös purkutöihin. Häggviks Transport Ab Oy ja Malax Avfallsservice Ab työllistävät nykyään kahdeksan henkilöä. Johan toimii kuljetussuunnittelijana, ja kalustoon kuuluu seitsemän vaihtolava-autoa, yksi roska-auto sekä kolme kaivinkonetta.
Ulf Häggvik otti toiminnan haltuunsa yhden auton voimin ja on sen jälkeen rakentanut yrityksen nykyiseen mittaansa: seitsemän siirtolava-autoa ja yksi roska-auto. Yritys on erikoistunut erilaisiin jäte- ja romukuljetuksiin koko maassa ja osittain myös Ruotsissa. Yritys on myös pian 20 vuoden ajan ajanut kuormalavoittain jätettä Stormossenin yhdeksältä kierrätysasemalta Koivulahteen.
Ulf Häggvik on tehnyt tietoisen panostuksen ympäristöön ja oli ensimmäinen Vaasanseudulla, jolla oli kaasulla toimiva vaihtolava-auto. Tässä hän tankkaa autoa Stormossenin kaasuasemalla yhdessä Kenneth Ståhlin kanssa, joka on yrityksessä kuljettajana.
Viime vuosien aikana Ulf on päättänyt hankkia yritykselle ympäristösertifikaatin ja panostaa entistä enemmän ympäristöystävällisiin ajoneuvoihin. Häggviks Transport oli Vaasan seudulla ensimmäinen yritys, joka hankki kaasuauton, jossa on vaihtolava.
– Yrittäjänä on pyrittävä eteenpäin ja pysyttävä kehityksen mukana. Asiakkaat ovat asettaneet entistä enemmän vaatimuksia kuljetusten ympäristöystävällisyydelle ja he arvostavat sitä, että käytämme moderneja ajoneuvoja, Ulf kertoo. Lisäksi se, että Johan siirtyy yrityksen johtoon, on hyvä syy pitää kuljetuskalusto ajan tasalla, hän lisää.
Tavoitteena on, että koko sukupolvenvaihdos on käyty läpi muutaman vuoden sisällä, ja myös prosessin jatkuessa yritys tulee kääntymään VASEKin ja Kjell Nydahlin puoleen:
– Olemme saaneet erittäin hyvin apua Kjelliltä, Johan toteaa.
Teksti ja kuvat: Anna Sand/bySand
Suomennos: VASEK
P.S. Luupin alla -jutussamme lokakuussa 2009 tuolloin 11-vuotias Johan Häggvik vakuutti: "Voit kirjoittaa, että minä jatkan mielelläni yritystä sitten aikuisena."