Uutiset

Koiraharrastuksesta syntyi kivijalkakauppa

Ei ole aivan jokapäiväistä, että uusi liike avaa ovensa Laihian keskustassa, mutta syyskuussa sellainen tapahtui. Mia Thel, jonka harrastus on jo monen vuoden ajan ollut myös osa-aikayrittämistä, päätti panostaa täysillä intohimoonsa eli koiriin ja tarjoaa nyt erilaisten koulutuspalveluiden lisäksi kivijalkakaupassaan kaikkea eri koiraharrastuslajeissa tarvittavaa välineistöä.

Tottis 4Mia Thel avasi syyskuussa Laihialle liikkeen, joka keskittyy koiratarvikkeisiin. Hänen omat koiransa kuuluvat luonnollisesti liikkeen kalustoon.

Mia ryhtyi kokopäiväiseksi yrittäjäksi

Ei ole aivan jokapäiväistä, että uusi liike avaa ovensa Laihian keskustassa, mutta syyskuussa sellainen tapahtui. Mia Thel, jonka harrastus on jo monen vuoden ajan ollut myös osa-aikayrittämistä, päätti panostaa täysillä intohimoonsa eli koiriin ja tarjoaa nyt erilaisten koulutuspalveluiden lisäksi kivijalkakaupassaan kaikkea eri koiraharrastuslajeissa tarvittavaa välineistöä.

– Perustin oman yritykseni Koirakoulu Tottiksen jo kuusi vuotta sitten ja olen päivätyöni ohessa tarjonnut erilaisia koiraurheiluun liittyviä koulutuspalveluita. Koirankouluttamisen parissa olen itse puuhannut jo todella pitkään, Mia aloittaa.

Tottis 7Liikeensä valikoimaan Mia on valinnut eri koiraharrastuslajien treenaamiseen, kouluttamiseen ja kilpailuun liittyviä varusteita ja välineitä, mutta liikeessä myydään myös koiranruokaa, leluja ja muita tarvikkeita.

Tottiksen palveluihin kuuluu erilaiset tottelevaisuuskoulutuskurssit sekä jäljestys- ja hakukurssit, joita kaikkia saa niin yksityistunteina kuin ryhmätunteina tai yhdistyksille tarjottavina kokonaisuuksina. Seuraavan askeleen ottaminen ja kokopäiväiseksi yrittäjäksi ryhtyminen tuntui Miasta luonnolliselta siirrolta, sillä hänellä oli pitkä työmatka päivätyöhönsä Kokkolaan.

– Alkoi myös tuntua entistä enemmän siltä, että haluan kokeilla tätä. Saadakseni eteeni tulleisiin kysymyksiin vastauksia, käännyin VASEKin ja yritysneuvoja Antti Alasaaren puoleen. Olen saanut häneltä hienosti apua. Kävi ilmi, että minulla oli mahdollisuus saada starttirahaa siitä huolimatta, että minulla oli jo toimiva yritys. Kun myönteinen päätös starttirahasta tuli, uskalsin lopulta irtisanoutua virastani, Mia jatkaa.

Syyskuussa liikkeen ovet avautuivat, ja asiakkailta tullut palaute on ollut pelkästään myönteistä.

– Monet tulevat pitkänkin matkan päästä ja ovat yllättyneitä, että tällainen erikoisliike on niinkin pienellä paikkakunnalla kuin Laihia. Minulla on koira-alalta pitkä kokemus, ja sen ansiosta myös suuri tuttavapiiri saman harrastuksen parista. Se on ollut suurena etuna.

Tottis 3Mia Thel auttaa mielellään asiakkaita koiriin liittyvissä asioissa ja kantaa vaikka ruokasäkit asiakkaan autoon.

Lähistöltä ei löydy vastaavaa liikettä, ja Mia painottaakin valikoimassaan lähinnä treenaamiseen, kouluttamiseen ja kilpailuun liittyviä varusteita ja välineitä, mutta liikeessä myydään myös korkealaatuista koiranruokaa, leluja ja muita tarvikkeita. Kiinteistössä on suuri, ilmainen parkkipaikka, joten suuremmatkin ostokset on helppo lastata suoraan autoon.

– Asiakaspalvelu on tärkeää ja autan mielelläni asiakkaita koirankouluttamiseen liittyvissä asioissa ja valitsemaan sopivia varusteita, Mia lisää.

Suunnitelmissa on laajentaa liikkeen valikoimaa vähitellen ja mahdollisesti avata tulevaisuudessa myös verkkokauppa.

– Otan yhden askeleen kerrallaan ja panostan varovasti. Minulle oli tärkeää päästä avaamaan liike ilman lainanottoa. Luonnollisesti tarjoan jatkossakin samoja koulutuspalveluita kuin aikaisemmin.

Tottis 11Mia Thel on kouluttanut koiria ja vetänyt tottelevaisuuskursseja jo monen vuoden ajan. Nämä palvelut jatkuvat liikkeen rinnalla kuten ennenkin.

Antti Alasaari VASEKilta on auttanut Miaa antamalla palautetta hänen liiketoimintasuunnitelmastaan ja kommentoimalla talousarviota. Hän toteaa, että tällainen kivijalkakauppa on tervetullut lisä Laihian keskustaan.

– Mia on tehnyt harrastuksestaan liiketoimintaa ja hän on ahkera ja aikaansaava yrittäjä. Asiakkaat eivät ainoastaan tee ostoksia liikkeessä, vaan saavat myös vinkkejä ja hyviä neuvoja koiriin ja koulutukseen liittyen.

Tottis 8

Mia on kiitollinen, että voi myös jatkossa olla yhteydessä VASEKiin.

– On ihanaa tietää, että ovet ovat avoinna minulle jatkossakin, vaikka yritykseni on jo käynnissä. Voin missä tahansa vaiheessa kääntyä yritysneuvonnan puoleen kysymyksieni kanssa.


Teksti: Anna Sand / bySand
Kuvat: Anna Sand ja Pia Asell
Suomennos: VASEK 

Tagit: