Uutiset

Kiinnostus Pohjanmaata kohtaan kasvaa Uumajan seudulla

28.3.2014
-

Botnia Marketing -hanke osallistui yhdessä seudun matkailuedustajien kanssa 26.3.2014 Uumajassa järjestettyyn workshoppiin. Tilaisuus oli tarkoitettu erityisesti Uumajan yliopiston ja Västerbottenin maakäräjien kokousjärjestäjille.

Botnia Marketing -hanke osallistui yhdessä seudun matkailuedustajien kanssa 26.3.2014 Uumajassa järjestettyyn workshoppiin. Tilaisuus oli tarkoitettu erityisesti Uumajan yliopiston ja Västerbottenin maakäräjien kokousjärjestäjille.

Botnia Marketing -hankkeen projektipäällikkö Peter Källbergin mukaan järjestetty tilaisuus oli pieni, minkä vuoksi paikkoja näytteilleasettajille oli rajallisesti.
- Mukavaa, että meitä pyydettiin mukaan. Minulla oli mukanani erilaista seutua esittelevää materiaalia ja sain kertoa seutumme tarjoamista kokousmahdollisuuksista. Sain sellaisen kuvan, että ruotsalaiset olisivat nykyään tietoisempia laivayhteyden muutoksista ja heitä aidosti kiinnostaa tulla käymään Pohjanmaalle. Jokunen oli jo käynytkin täällä, ja moni suunnitteli matkaa lähitulevaisuudessa, hän kertoo.

Seudun edustajat saivat vastailla kysymyksiin sekä seudun suurista että pienistä kokoustiloista. Källberg on varma siitä, että ruotsalaisten kokousvieraiden lukumäärä lähtee Pohjanmaalla kasvuun.
- Workshopiin osallistuneilla oli myös vapaa-ajan matkat mielessään, ja heitä kiinnosti selvästi Vaasan seudun kesäaktiviteetit. Saaristomme herätti erityistä mielenkiintoa, mutta sain myös vastailla kysymyksiin esimerkiksi lapsiperheille tarjolla olevista aktiviteeteistä. Tänään lähetin myös yhdelle kävijälle lisätietoa Pohjanmaalla järjestettävistä pitkänmatkan kisoista, kuten maratoneista ja pyöräilykisoista, Källberg päättää.