Uutiset

Kesäbussilla seudun nähtävyyksien pariin

22.6.2021
-

Visit Vaasan kesäbussikyydit aloitettiin toukokuussa, ja kesäkuussa vuoroja ajetaan neljänä päivänä viikossa. Kesäkuussa bussin kyydissä pääsee tutustumaan muun muassa Södra Vallgrundin ja Svedjehamnin käyntikohteisiin, ja heinäkuussa on tulossa lisää kohteita.

Punaiset venevajat vahvistavat Svedjehamnin aitoa saaristolaistunnelmaa.

Visit Vaasan kesäbussikyydit aloitettiin toukokuussa, ja kesäkuussa vuoroja ajetaan neljänä päivänä viikossa. Kesäkuussa bussin kyydissä pääsee tutustumaan muun muassa Södra Vallgrundin ja Svedjehamnin käyntikohteisiin, ja heinäkuussa on tulossa lisää kohteita.

Kesäbusseissa on kyse ACCESS – Developing accessibility and new sustainable services in Vaasa region -hankkeesta, jonka tavoitteena on muun muassa edistää Vaasan seudun matkailuelinkeinon elpymistä. VASEK on hankkeen toteuttaja, ja Visit Vaasa on yhteistyökumppanina mukana hankkeen toimenpiteissä. Hankkeen puitteissa pilotoidaan säännöllistä bussireittiliikennettä esimerkiksi juuri maailmanperintöalueelle.

– Säännöllinen liikennöinti parantaa kohteiden tavoitettavuutta ympäristöystävällisesti ja vastuullisesti. Samalla vähennetään liikennettä ja pysäköintiongelmia kylissä, kertoo projektipäällikkö Peter Källberg.

Aava Kertun Kotitilalla on paljon eläimiä, mikä sopiikin vanhaan maalaismiljööhön kuin nenä päähän.

Bussilla jo matkanneet olivatkin yhtä mieltä siitä, että bussilla oli kätevää matkata käyntikohteisiin. Järjestetyistä bussikyydeistä hyötyvät kaikki, niin paikalliset kuin matkailijatkin, mutta erityisen hyödyllisiä bussikyydit ovat sellaisille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta päästä tutustumaan seudun käyntikohteisiin. Ei tarvitse muuta kuin ostaa liput, hypätä bussin kyytiin ja nauttia seudun nähtävyyksistä.

Kesäbussilla pääsee tutustumaan esimerkiksi Aava Kertun Kotitilan suloisiin eläimiin. Parkkipaikalle kurvattuasi sinua tervehtivät niin lehmät, hevoset kuin alpakatkin, jotka käyskentelevät isoissa aitauksissa. Idyllisestä pihapiiristä löytyy myös vapaana kuljeksivia kanoja.

Muun muassa nämä kaksi suloista karitsaa asustavat Aava Kertun Kotitilalla.

Pienemmistä aitauksista löytyy jos jonkinlaista vipeltäjää: pikkukaritsoja, ankkoja, hanhia, unohtamatta tietystikään vanhempia lampaita ja vuohia, jotka rouskuttivat tyytyväisenä ruokapussista annettuja herkkuja. Eläinsuojassa asustaa muun muassa pörröisiä kaneja sekä vaikuttavia riikinkukkoja, ja joukkoon sopii tietysti myös minipossu.

Södra Vallgrundissa sijaitsevalta tunnelmalliselta kotieläintilalta löytyy monenlaisia eläimiä.

Myös Sommaröhallen on yksi vierailukohteista, jonne pääsee vierailemaan Södra Vallgrundiin suuntaavan bussin kyydissä. Keskellä kylää sijaitsevasta Sommaröhallenista löytyy niin käsitöitä, taidetta kuin keramiikkaakin, ja sen yhteydestä löytyy myös kahvila. Jutun kirjoittajalle ainakin tarttui mukaan uudet korvakorut, jotka ovat paikallisen taiteilijan kädenjälkeä.

Södra Vallgrundissa sijaitsee myös Sommarön linnakealue, jossa yhdistyvät kaunis ja monipuolinen luonto sekä tuulahdus historiaa. Alueelta löytyy niin uimaranta kuin luontopolkujakin.

Sommaröhallen on kesällä auki joka päivä klo 11–18.

Kesäbussien toisella kesäkuun reitillä pääsee Svedjehamniin asti. Svedjehamnissa pääsee kokemaan todellisen maailmanperintöalueen luonnon sekä meren läheisyyden. Alueelta löytyy luontopolkuja ja tulentekopaikkoja retkeilystä innostuneille, ja Bodvattnetin kierto -reitin varrella sijaitsevalle Bodbackin vanhalle satamalle pääsee myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa. Saltkaretin näkötornista voi ihailla kaunista maankohoamisen muovaamaa maisemaa, ja näkötornista käsin voit vaikka yrittää tähyillä Ruotsiin asti!

20-metrinen Saltkaretin näkötorni on auki ympäri vuoden. Näkötornista voi ihailla esimerkiksi De Geer -moreeneja, joita ei ole Suomessa missään niin paljon kuin Merenkurkun saaristossa.

Alueella ei kuitenkaan tarvitse vierailla nälkäisenä, sillä idylliseltä satama-alueelta löytyy Café & Restaurant Salteriet, jossa voi nauttia paikallisista raaka-aineista valmistettua ruokaa tai juoda vaikka munkkikahvit. Ravintolan lähistöltä löytyy myös Kvarken Shop, jossa myydään ympäristöystävällisesti tuotettuja paikallisia tuotteita, kuten käsitöitä, keramiikkaa ja puutöitä.

Svedjehamn on loistava kohde esimerkiksi päiväretkelle. Satamassa ja näkötornissa vierailun lisäksi kannattaa suunnata jollekin luontopolulle tai vaikka lähistöllä sijaitsevalle uimarannalle.

Molemmilla reiteillä pääsee vierailemaan myös Maailmanperintöportissa, joka sijaitsee aivan Raippaluodon sillan kupeessa. Tällä pysäkillä voit esimerkiksi tutustua Merenkurkun maailmanperintöön taidegalleria Arte Maressa, pyöräillä vuokrapyörällä Raippaluodon kylään ja nauttia lounasta ravintola Berny’sissä. Tai oletko koskaan oikeasti kavunnut sillalle ja pysähtynyt ihailemaan maisemia? Kannattaa kokeilla!

Maailmanperintöportissa voi tutustua esimerkiksi maailmanperinnön historiaan.

Voit ostaa liput kesäbussiin Visit Vaasan nettisivuilta, joilta voit myös lukea lisää käyntikohteista sekä aikatauluista. Heinäkuusta alkaen kesäbussilla pääsee muun muassa Korsnäsin, Bergön, Moikipään, Maksamaan ja Isonkyrön käyntikohteisiin, joissa on luvassa aktiviteetteja muun muassa eläinten, historian ja luonnon parissa.

 

Teksti ja kuvat: Eveliina Kalliokoski

 

Tagit: