Tiedotteet

Uusia yrityksiä perustetaan yhä enemmän – yli puolet perustajista on alle 39-vuotiaita

13.9.2017
-

Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian kautta perustettujen yritysten määrä on kasvussa. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa perustetiin 116 yritystä, kun vuosi sitten samalla ajanjaksolla Startian kautta perustettuja yrityksiä oli 79.

Startian neuvojat 600px8StartiaUYKIns 400px

Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian kautta perustettujen yritysten määrä on kasvussa. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa perustetiin 116 yritystä, kun vuosi sitten samalla ajanjaksolla Startian kautta perustettuja yrityksiä oli 79.

Kaikkiaan Vaasan seudulla perustettiin vuoden 2017 tammi-kesäkuussa 323 yritystä, joten Startian neuvontaa sai 36 prosenttia uusista yrityksistä. Vuonna 2016 tammi-kesäkuussa perustetuista 266 yrityksistä 79 (30 %) oli perustettu Startian kautta.

Yhä useampi yrityksen perustaja hakeekin asiantuntijoilta tukea yrityksen perustamiseen.

– Emme tee työtä yksin, vaan Startialla on laaja asiantuntijaverkosta, joka neuvoo yrittäjää esimerkiksi vakuutuksiin, markkinointiin ja lakiasioihin liittyen, Startian johtaja Tommi Virkama sanoo.

189 uutta työpaikkaa

Startian kautta tammi-kesäkuussa perustetut 116 yritystä ovat tuoneet seudulle 189 uutta työpaikkaa. Suurin osa (80 %) Startian kautta perustetuista yrityksistä on toiminnassa vielä viiden vuoden jälkeen, mikä on valtakunnallista keskiarvoa parempi luku. Tämä johtuu siitä, että yritysneuvonnassa käyneillä asiakkailla on paremmat edellytykset aloittaa yrittäjänä. Lisäksi asiantuntijan avulla selviää helpommin, onko yritystoiminta kannattavaa.

Uusyrityskeskus Startian ja Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yritysneuvojilla oli tammi-kesäkuussa asiakaskontakteja 1 817 kappaletta, mikä on lähes sama kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla (1 838). Vaikka asiakaskontaktien kokonaismäärä on hieman laskenut, Startiassa käsiteltyjen liikeideoiden määrä on kasvanut. Vuoden 2017 ensimmäisen puoliskon aikana käsiteltiin 271 uutta liikeideaa (2016 samalla ajanjaksolla 256 liikeideaa).

Nuoret innokkaita yrittäjiä

Erityisesti nuoret ovat innokkaita yrittäjiä sekä Vaasan seudulla että valtakunnallisesti. Startian tammi-kesäkuun asiakkaista 35 prosenttia oli alle 29-vuotiaita. Reilusti yli puolet Startian asiakkaista (67 %) on alle 39-vuotiaita.

– Yrittäjyyttä pidetään mielenkiintoisena, ja se nähdään hyvänä vaihtoehtona työllistyä. Lisäksi nykyään kouluissa painotetaan yrittäjyyttä enemmän, Virkama kertoo.

Nuoret ovat vahvasti edustettuina uusyrityskeskusten asiakaskunnassa myös koko Suomessa. Alle 36-vuotiaiden osuus kaikista uusyrityskeskusten asiakkaista oli tammi-kesäkuussa 51 %. Eniten yrityksiä (18 %) perustivat 26-30-vuotiaat.

– On todella hienoa, että nuoret luovat itselleen työtä yrittäjyyden kautta aivan erilaisella innolla kuin ennen! Yrittäjyydestä on tullut viime vuosina entistä trendikkäämpää ja Suomessa on monia hienoja yrityksiä, jotka toimivat varmasti esikuvina nuorille, Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Jari Jokilampi toteaa. 

KUVAA koko suomi asiakkaatKUVA final startia asiakas ika

 

Aiempaa parempia yritysideoita

Vuoden 2017 alkupuoliskolla perustettiin kaikkien uusyrityskeskusten kautta yhteensä 3 933 yritystä. Tämä on kuusi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten (3 705).

Uusia asiakkaita oli tarkastelujaksolla yhteensä 8 132, mikä on puolestaan viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2016.

− Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Kun yleinen taloustilanne kohenee, asiakkaita on vähemmän ja perustettuja yrityksiä enemmän. Näyttää siis yhä vahvemmin siltä, että epätoivo työmarkkinoilla on väistymässä ja neuvontaan tullaan entistä parempien yritysideoiden ja yrittäjävalmiuksien kanssa, iloitsee Jari Jokilampi.

 

Lisätietoa:

[contact_member,name=Tommi Virkama,id=14,details=Name-Designation-MobilePhone-MemberPhoto]

 

Suomen uusyrityskeskusten tiedote

Startia yrittämiseen - avoimet infotilaisuudet syksyllä 2017