Tiedotteet

Startian avulla 171 uutta yritystä seudulle vuonna 2012

8.1.2013
-

Tiedote 8.1.2012

Tiedote 8.1.2012

Vaasan seudulle perustettiin vuonna 2012 Uusyrityskeskus Startian avulla 171 uutta yritystä. Uusien yritysten mukana seudulle syntyi 196 uutta työpaikkaa.

Startiassa käytiin vuoden aikana keskustelemassa 400 uudesta yritysideasta. Koko Suomessa uusyrityskeskusten käsittelemien liikeideoiden määrässä on tapahtunut noin 5,7 % lasku, Startiassa käsiteltyjen yritysideoiden määrä oli sitä vastoin kasvussa (+17 %). Alkavien yritysten starttineuvontaa annettiin vuoden aikana yhteensä 2 046 tuntia.

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yritysneuvojilla oli vuonna 2012 yhteensä 2 824 yrityskontaktia. Lukuun sisältyy myös VASEKin osana toimivan Startian asiakastapahtumat, joita oli 1 241. Yritysneuvonnan kokonaiskontakti-määrässä on edellisvuodesta laskua noin 18,4 %. Lasku johtuu muun muassa suhdannetilanteesta, mutta myös väliaikaisesta henkilöresurssivajauksesta VASEKilla.

– Asiakkaat olivat edelleen erittäin innostuneita yritysideoidensa kehittelemisestä, mutta samalla varovaisia ja harkitsivat tarkkaan eri kanteilta yrityksen perustamista, Startian johtaja Tommi Virkama toteaa.

VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl on samoilla linjoilla:
– Mennyt vuosi osoitti, että pienyrityksissä ollaan varovaisia myös investointien kanssa ja investoidaan vähemmän kuin aiemmin, uusien työntekijöiden palkkaamista harkitaan tarkasti ja yrityksen toimintaa kehitetään maltillisesti. Sen sijaan rahaa kerätään kassaan tiukkoja päiviä varten.

Yritysneuvonnassa vuonna 2012 yhtenä tärkeänä tavoitteena oli eläkkeelle jäävien yrittäjien elämäntyön jatkumisen turvaaminen. Väestön ikääntymisen johdosta merkittävä määrä yrittäjiä vuosittain luopuu yritystoiminnastaan. Vuoden aikana työn alle tuli 104 omistajan- tai sukupolvenvaihdostapausta.

VASEKin yritysneuvojat antoivat vuoden aikana starttineuvonnan lisäksi yritysneuvontaa kaikkiaan 703:lle jo toiminnassa olevalle yritykselle.

Lisätietoja

Tommi Virkama
Startian johtaja
0400 919 361

Kjell Nydahl
Yrityspalvelujohtaja
050 368 2686